torstai 23. marraskuuta 2017

Etenee, etenee


Pojan huoneen sisustusmylläyksen suurikokoisin hankinta, sänky, on nyt saatu kotiin saakka. Ostin halvimman löytämäni jenkkisängyn (Askosta), ja siinä kävikin niin, että vanha pehmeämpi sänky lähti lapsen huoneeseen ja lapsiparalle aiottu uusi, kova sänky jäi olohuoneeseen. No muksu siitä vähät välittää, ja saatiinpa samoilla tulilla vähän uutta olohuoneeseenkin.

Ja nyt kun se sänky tuossa nököttää, huomaan, että homma levähtää pian käsistä. Tarvitaan uusi päiväpeitto. Ja tuplaleveä peitto kahden normaalikokoisen sijasta. Se tietysti tarkoittaa uusia, sopivan kokoisia petivaatteita.



Sänky oli jo valmiiksi edellistä korkeampi, ja kun ruuvailin siihen lapsen vanhasta kapeasta sängystä jalat, se on kuin joku näköalatorni! Kun kiipeää pedille, näkee kauas! Ensimmäinen yö uudessa pedissä on nyt takana, ja ihan hyvin tuli nukuttua. En tosin ole sängyn suhteen ollenkaan kranttu, ja pystyn yökylässäkin nukkumaan ongelmitta millä tahansa muhkuraisella retkipatjalla.



Viime postauksessa sanoin, että lapsen huoneen työvalaisin olisi jo päätetty. Sen jälkeen rupesi kitsastuttamaan ja vaihdoin mieleni. Sitä aloittaa selailemalla Vepsäläisen sivuja ja vähä kerrallaan siirtyy edullisempaan ja edullisempaan, kunnes lopulta huomaa pläräävänsä Lidlin viikkoesitettä ja katsovansa, mitä kalusteita tänään olisi tarjouksessa.

Ihan kivoja juttuja sinne lapsen huoneeseen on tulossa, vaikkei mahdottomia summia rahaa syydetäkään. Valaisimet on nyt tilattu, muutamat jo ostetut jutut odottelevat kaapissa valmiina, pöytä on Ikea-reissua vailla ja sängynpääty on vielä etsinnässä. Ihmeellisen paljon tuntuu tekevän pelkkä tavaran vähentäminen ja valkoinen päiväpeitto. Nyt kun aika vain kuluisi nopeasti niin, että saisi kaikki uudet asiat paikoilleen!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Maltillisen kaunis


Vihdoinkin, pikku hiljaa alkaa tuntua, että massiivinen tavarankarsinta tuottaa tulosta. Kun on vähän väljyyttä, jäljelle jääneet tavarat nousevat eri tavalla esille. Ne ihanimmat, valikoidut, mukana kulkeneet.

Yksinkertaiset lasipullot ja -maljakko ovat lemppareitani. Ne muodostavat kivan kolmikon. On ollut aika erikoista ja jännittävää huomata, että olen jättänyt jäljelle oikeastaan kaikkein vanhimpia tavaroita, ikään kuin menisin sisustustyylissä taaksepäin. Ei niin, että joku tyyli olisi toista parempi, vaan niin, että maku muuttuu ja jonakin aikana tykkää yhdestä asiasta enemmän kuin toisesta. Valkolattiaisessa kerrostalossa sain väri-innostuksen, joka on nyt muuttunut täydelliseksi retroähkyksi. Se tyyli ja ne tavarat, jotka omistin ennen Kaikki värit yhteen -kautta ovat nousseet uudelleen suosikeiksi.

Maljakko on isosiskon vanha, ja se on kulkenut mukana varmaan ensimmäisestä kodista saakka. Se tuskin on edes mitään merkkiä, eikä ainakaan yhtään arvokas, mutta silti olen mieltynyt siihen enemmän kuin moneen muuhun maljakkoon, jotka ovat sen jälkeen tulleet (ja menneet).





Lapsen huoneen sisustusprojekti on vielä aivan alkutekijöissä. Huone on nyt tyhjätty ylimääräisestä, mutta seuraavaksi pitäisi päättää, mitä sinne tuo. Olen kuluttanut tuntitolkulla aikaa eri kauppojen nettisivuja selaillessa, kun etsin sopivaa kattovalaisinta. Tykkääkö joku tällaisesta eri vaihtoehtojen miettimisestä oikeasti? Aivan hirveän puuduttavaa! Vaihtoehtoja on niin paljon, ja valinnan pitäisi osua kerralla naulaan. 

Pöytävalaisin on päätetty (kuvan perusteella, Innoluxin Pasila, mutta täytyy vielä päästä testaamaan sen toimivuutta paikan päälle). Mietin, pitäisikö kattovalaisimen olla samaa paria vai kenties ihan eri paria pöytävalaisimen kanssa. Siis samaa paria vai eri paria? Iso vai pieni? Hauska vai maltillinen? Katseenvangitsija vai seinäruusu? Jos en osaa päättää, vanha Kartellin F/ly saa jatkaa vielä hetken roikkumistaan.

Saisinpa jostakin hetkellisen nettikauppojenselailupistoksen, joka auttaisi kahlaamaan kaikki miljoona eri vaihtoehtoa läpi ja tekemään juuri oikean valinnan.

torstai 16. marraskuuta 2017

Pienellä budjetilla, suurella sydämellä


Pelastusarmeijan jutun vuoro! Tällä kertaa bongaillaan kirppareilta sopivia joululahjoja.

***

Lahjaksi valikoituja kirppisaarteita



Joulutunnelma syntyy pienestä: muutama koriste, jouluinen kasvi ja rutkasti jouluista mieltä. Manu-koiran (vähäiset) jouluvalmistelut ovat jo hyvällä tolalla. Valmiina ollaan! Vaatteet Pelastusarmeijan kirpparilta.


Kun on tapana suuren suvun ja ystäväpiirin kesken vaihtaa joululahjoja, lahjansaajia on melkoinen joukko. Onneksi tärkeintä on ajatus, eikä suuri lompakko, joten muistamiset hoidetaan pienen budjetin puitteissa.

Tuntuuko vieraalta ajatukselta antaa käytettyjä tavaroita lahjaksi? Tietenkään mitä tahansa rompetta ei kannata lahjaksi säkkitolkulla raahata, mutta kirppareilla voi tehdä aivan mainioita täsmäiskuja. Omat lahjabongailut olen tehnyt hiljakseen ympäri vuotta: kun vastaan tulee jollekulle oikein sopiva asia, se laitetaan jemmaan joulua odottelemaan.

Tänäkin vuonna pukin konttiin kätkeytyy vanhan kotimaisen lasin ja keräilijän aarteiden lisäksi ihan vain kaunista ja ihanaa!



Keräilijä arvostaa vanhoja Mad-lehtiä. Niitä tulee harvakseltaan kirppareilla vastaan, mutta kun joskus niin käy, lehdet jemmataan tulevaa joulua varten vaikka tammikuusta saakka. Toivotun lahjan antaminen on vähintään yhtä kutkuttavaa kuin sen saaminen! Vanhat hintalaput ovat osa keräiltävän tavaran historiaa, eikä niitä sovi irrottaa. Vuonna 1980 Mad maksoi 9 markkaa.



Pieni seikkailija saa lahjaksi jännittävän puisen rasian, jonka sisälle kätkeytyy kasa kirpparilta löytyneitä vanhoja Suomen markkoja. Joukon jatkeeksi on sujautettu matkoilta ylijääneet kolikot. Kolikot ovat tarpeen ainakin merirosvolle, kaupan myyjälle ja kampaajalle. Puisen rasian voi tuunata mieleisekseen, ja hieman vanhempi lapsi saattaisi arvostaa käypää valuuttaa. Rasia Pelastusarmeijalta.



Naapurin miehen tekemä puinen joulutähti nostetaan ikkunaan joka joulu. Uusia joulukoristeita ilmestyy vanhojen joukkoon aniharvoin. Perinteiset, toistuvat asiat ovat joulun parasta antia.



Sypressi tuuraa tänä vuonna joulukuusta. Aito tuli ja sen lämpö luovat joulun tunnelmaa.



Kynttilät ovat parhaita joulukoristeita. Messinkisiä kynttilänjalkoja löytää helposti kirppareilta. Suurena joukkona ne näyttävät juhlavalta ja arvokkaalta. Kynttilänjalat Pelastusarmeijalta.



Lahjapaketit ovat osa joulusisustusta. Ne jätetään esille jo päiviä ennen aattoa.



Herkkuja ystävälle! Kaupan vaahtokarkit näyttävät paremmalta purkissa. Purkki Pelastusarmeijalta.



Peltinen keksitarjotin Pelastusarmeijalta sopii hyvin käsintehtyjen saippuoiden lahjakoriksi. Saippuoiden valmistaminen on mukavaa puuhaa, mutta se vaatii perehtymistä. Voipaperi ja nauha ovat kaunis pakkaus käsityölle.



Riihimäen lasin Kirsi-tarjoilulautanen löytyi jo kesällä Pelastusarmeijan kirpparilta. Tämä sopii niin hyvin äidille! Itse valmistettu toffee vaatii pientä vaivannäköä ja sopii hyvin lahjaksi.







Kätevä vinkki: Jos annat vaahtokarkkeja purkissa kaverille, nappaa muutama oman kaakaon sekaan. Antamisen ilo on tärkeä asia, mutta sekin on tärkeää, että itse pysyy iloisena. Taika-muki Pelastusarmeijalta.



Antiikin ystävälle sopisi kuuden setti vanhoja lusikoita ja hopeatarjotin, johon on kaiverrettu edellisen omistajan nimikirjaimet. Kahvilusikoissa on leimat ja ne ovat kouriintuntuvan laadukkaat, mutta kuka arvaa niiden alkuperän? Lusikat ja tarjotin Pelastusarmeijalta.

***

Voisitko itse antaa lahjaksi jotakin käytettyä? Pahastuisitko, jos sellaisen paketin avaisit?

maanantai 13. marraskuuta 2017

Piirileikkiä olohuoneessa


Olohuoneessa on taas käynyt pienimuotoinen pyörremyrsky: vanha keinutuoli siirtyi sinne, mistä oli tullutkin (kuistille), rottinkituoli tuli tilalle ja möhkylämäinen puulaatikko siirtyi nurkkaan piilottelemaan. Ei se kovin hyvin onnistu olemaan näkymätön, mutta tulipa edes vähän lisää tilantuntua tähän tukkoiseen tupaan.

Harkitsin vakavasti valkoisen 60 x 60 -kokoisen Hay Tray -tarjotinpöydän ostamista, mutta päätin nyt kokeilla, josko pieni sivupöytä täyttäysi Hayn tehtävän. Ainakin hetken aikaa! Minusta on kauhean vaikea tehdä ostopäätöksiä niin, että valitsee sellaista, mitä sitten jaksaisi pidempäänkin katsella, joten ajattelin viivyttää tätä tuoretta mielihalua ja katsoa, josko vielä jonkin ajan päästä uusi pöytä tuntuu tarpeelliselta. 

Kyllähän se Hay tähän sopisi, mutta tarvitsenko minä sitä kuitenkaan?





Tästä siis lähdettiin. Keinutuoli on ihana, mutta se vaatii ympärilleen niin valtavasti tilaa, että se sai nyt mennä takaisin kuistille. Sen jalakset tulevat takapuolelta niin pitkälle, että vaatekaapille joutuu kömpimään esteiden lävitse niin kuin joku vuoren valloittaja. Ilman sitä valloituksen jälkeistä onnistumisen iloa ja riemua.



Kenkäloota taas siirtyi nurkkaan, vähän häpeämään itseään. Niin monet kerrat olisi tehnyt mieli maalata laatikko valkoiseksi tai mustaksi, mutta eihän sitä enää sitten ennalleen saa. Ja mitä mieltä on omistaa vanha armeijan kiväärilaatikko, jos se ei saa näyttää vanhalta armeijan kiväärilaatikolta? Laatikossa säilytetään polttopuita, joten se on pakollinen kapistus olohuoneessa.



Hmmmm.... Mutta olisi se kyllä vähemmän vihreä, jos sen maalaisi. Olisiko se pyhäinhäväistys vai sittenkin ihan hyvä juttu?

Taas on uusi viikko otettu vastaan. Käsittämätöntä, että marraskuukin alkaa olla jo puolessa! Kaupat ovat taas ihan täynnä joulua, mutta ei kyllä yhtään tunnu siltä, että joulu olisi pian. Pari viikkoa pitää vielä odottaa, ja sitten saa laittaa joulukoristeita. Tosin valoja voisi laittaa jo aikaisemmin, niin tämä järkyttävä pimeän aika tuntuisi edes vähän siedettävämmältä.

torstai 9. marraskuuta 2017

Esiteinin huone uusiksi


Sisustusinto on iskenyt pahemman kerran! Olemme asuneet tässä asunnossa maaliskuusta saakka, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa vasta nyt on tullut sellainen olo, että jotakin on tehtävä. Pesukonetta ja 12-vuotiaan pojan (huonoksi osoittautunutta) sänkyä lukuunottamatta mitään isompia hankintoja tänne ei ole tehty. Päin vastoin, olen rahdannut tavaraa ulos roppakaupalla ja ajatellut, ettei näin omintakeisessa talossa juuri mitään ole tehtävissä. Sitä voi laittaa kukkia maljakkoon ja vaihtaa sivupöydän asetelmaa, mutta tietyt jutut ovat ja pysyvät.

Tässä 1940-luvulla rakennetussa herttaisessa omakotitalossa sisustaminen on ihan eri asia kuin siinä ihanassa 1950-luvun kerrostalokodissa, jossa oli valkoiset seinät, leveät ikkunalaudat ja kaiken mahdollistavat valkoiset lattiat. Täällä on tummahkot lattiat, 80-lukuiset ruskeat ikkunankarmit, vähän neliöitä ja monta sellaista kiinteää asiaa, joita ei voi ohittaa kuten vihertävä pystyuuni. Aikaisemmin on voinut sutia uutta maalia seinäpintaan, kun sisustusinspis iskee, mutta täällä seinän väri ei ole ongelma. Se on melkeinpä parasta koko asunnossa.

Muksun huone on aina ollut hirveän ruma ja eriparinen. Siitä on ollut vaikea saada minkäänlaista otetta. Hävettää edes laittaa huoneesta kuvia, mutta tein niistä kollaasin, että näkyvät edes pienempinä. Eriparisuus on suurin ongelma, mutta kuinka sitä lähtisi korjaamaan?



Kaikki alkaa haaveilusta, ja jonkinlaisesta idean tyngästä olen nyt saanut otetta! Täytyy tehdä täyskäännös. Melkein kaikki saa lähteä: sänky ja sen pääty, pöytä, pinkki nojatuoli ja hervoton määrä pikkusälää kaapeista. Pyörähdin huoneessa parin tunnin verran niin kuin pyörremyrsky ja sain järkyttävän määrän pois lähtevää tavaraa kasattua. Ja tiedättekös mitä! Ihan pelkästään tavaraa karsimalla huone tuntuu jo vähän kivemmalta. Sänky on tietysti paikoillaan niin pitkään, kun uusi on saatu hankittua, mutta kun poistaa kuvioista pöydän ja nojatuolin, tuntuu siltä, että pystyy vähän edes hengittämään.

Sängyn etsintä on vielä vaiheessa, mutta luulen, että päädymme vaihtamaan 80-senttisen sängyn 120-senttiseksi jenkkisängyksi. Mietin myös, josko sänky olisi sellainen, jonka alla olisi säilytyslaatikot niin, että mustan vaatekaapin voisi laittaa pois, mutta en taida raaskia siitä luopua. Musta kaappi on aika ankea näky ainakin tällä hetkellä tässä huoneessa, mutta se on kuitenkin kaunis kaappi, emmekä me tässä ikuisesti asu. Vuokralaisena sitä miettii myös tulevia koteja. Jos seuraavassa kodissa onkin valkoiset lautalattiat ja vimmattu määrä tilaa, harmittaisi vietävästi, jos olisin luopunut mustasta kaapista. Sängylle on suunnitteilla muhkea petaus valkoisella päiväpeitolla. Huoneen ei enää tarvitse olla pikkupojan leikkikenttä, vaan asukas itsekin toivoo sinne pelkästään viihtyvyyttä, lähinnä suurempaa sänkyä.

Sinisen koukerokuvioisen rullakaihtimen tilalle vaihdetaan asiallinen musta rullakaihdin, samanlaiset kuin olohuoneessakin on. Olohuoneeseen ostin kaihtimet tuossa syksyn kynnyksellä, ja yllätyin, että ne muuttivat ilmettä asiallisemmaksi ja ryhdikkäämmäksi. Olin nimittäin ajatellut, ettei mitään ole tehtävissä, kun ruskeat ikkunat ja niiden yläpuolella olleet möhkylämäiset 80-luvun verhotangot veivät kaiken huomion (kiikutin tangot ullakolle ystävän erinomaisesta kehoituksesta). Lapsi haluaa pitää mustavalkoiset sivuverhot, mutta mietin, voisiko ruskeiden ikkunankarmien peitoksi laittaa oikein ohuet valkoiset harsoverhot? Siinä alapuolella kun on sähköpatteri, joita ei kai saa peittää. Aikaisemmissa kodeissa on ollut vesikiertoiset patterit, mutta uskoakseni sähkökiertoisissa pattereissa on tulipalovaara, jos ne menee peittämään.

Sängyn lisäksi vaihtoon joutaa pöytä, joka sekin jossakin toisessa tilassa näyttäisi oikein kivalta, mutta meidän kotona todella masentavalta. Tilalle tulee Ikean valkoinen Bestå Burs (kuva lainattu Ikean sivuilta), joka toivottavasti tuo huonetta jostakin ajattomasta ankeudesta lähemmäs 2000-lukua.


Masennus, kaatopaikka ja ankeus -teemaisen sisustuksen tilalle on siis haaveissa vaaleampi, modernimpi, yhtenäisempi ja kaiken kaikkiaan romuvapaampi sisustus. Sellainen kutsuva ja viihtyisä! Jos meillä ei olisi koiria, peittäisin tummaa lattiaa vaikka oikein suurella, muhkealla matolla, mutta kokemuksesta tiedän, että sen saa suosiolla unohtaa. Elmo oksentaisi siihen puolen tunnin sisällä ja Manu heti perästä.

Onneksi huoneen kiinteät kaapit ovat vanhat ja alkuperäiset, todella kauniit sellaisinaan. Vihertävä pystyuuni on sekin mielestäni kaunis, mutta jotenkin kömpelö möhkyrä nurkassa. Ehkä sekin vain haluaa kaiken rojun pois ympäriltään? Arkkupakastimellekaan ei pojan huonetta parempaa paikkaa ole, joten siellä se saa jatkaa eloaan. 




Ostolistalla on siis tällä hetkellä

- valkoinen työpöytä
- 120 cm jenkkisänky (?)
- muhkeita tyynyjä ja valkoinen päiväpeitto
- sängynpääty (pehmeä?)
- musta rullakaihdin

Mitä sinä tekisit tälle onnettomalle huoneelle? Kohta puetaan ostohousut jalkaan, mutta vielä ei ole tehty mitään peruuttamatonta, joten vinkkejä otetaan vastaan!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Sopiva siivousrytmi: Kerta viikkoon vai vartti päivässä


Electrolux tarjosi uutta Ergorapido Animal Care 2 in 1 -varsi-imuria testattavaksi. Imuri on nyt ollut muutamia viikkoja käytössä, ja se on saanut miettimään siivousrytmiä ihan uudella tavalla.




Meillä on ollut tapana siivota kerran viikkoon supermegahyvin niin, että siivouspäivä alkaa mattojen, peittojen ja tyynyjen tamppauksella. Tekstiilit keräävät kauheasti pölyä, ja tykkään, kun ne ovat siivouksen ajan pois tieltä ja samalla raikastuvat ulkona. Pakkaspäivät ovat tähän tietysti parhaita! Supermegasiivouspäivänä nostetaan tuolit nurin niskoin pöydälle ja imuroidaan pölypallerot tuolien jaloista. Sohva ja kaikki muutkin helpommin siirrettävissä olevat huonekalut siirretään imuroinnin ja moppauksen tieltä. Tästä päästäänkin supermegasiivouspäivän ongelmaan: niin ihana kuin siivouspäivän jälkeinen puhdas tunne onkin, siivouspäivään tuhraantuu kokonainen päivä, ja tulokset nollaantuvat viimeistään kahdessa päivässä! 

Suunnilleen kaksi ja puoli vuotta sitten valtavan työläs siivouspäivä alkoi tuntua liian raskaalta. Ensilääkkeenä päätin karsia tavaramäärää vähemmäksi: ensin hirveällä rytinällä, ja siitä intoutuneena vieläkin vähä kerrallaan. En olisi ikinä uskonut, että jatkan tavaran karsimista kolmatta vuotta, mutta silloin tavoitteet olivat toiset kuin nyt, ja erityisesti jättimäinen, kaiken syönyt varasto oli iso ongelma. Tavarankarsimisinto jäi päälle, ja nykyään tavoitteena on vielä entistäkin pienempi tavaramäärä. Eikä vähiten siksi, että neliömäärät maaliskuun muuton myötä pienenivät viiteenkymmeneen. Pikku hiljaa siivouspäivä alkoi siirtyä ja siirtyä niin, että rytmi muuttui ensin kerran kahteen viikkoon. Nykyään meillä siivotaan kaikki sileäksi -tyylillä ehkä kerran kuukaudessa. 

Varsi-imuri sopii hyvin jokapäiväiseen käyttöön, ja kun joka päivä imuroi vaikka kaksi minuuttia sieltä täältä, suurempi siivouspäivä tuntuu siirtyvän ihan itsestään.



Siivous on oikeastaan päänsisäinen asia: jokainen tykkää tehdä asiat omalla tyylillään, ja vain sitten, kun kaikki on tehty niin kuin itse haluaa, voi olla tyytyväinen oman kodin siisteyteen. Kun on päättänyt, että vähempikin siivous ja toisenlainen rytmi riittää, niin se riittää. Nykyään meillä ei enää viedä joka viikko tekstiilejä pihalle, mutta kerran viikossa täytyy imuroida paremmin, niin että siirtää sohvaa ja muita pienempiä kalusteita. Jos meillä ei olisi koiria, tämä varmasti riittäisi ihan hyvin, mutta koska meillä on koirat, viikon aikana saa paremman imuroinnin lisäksi imuroida kerran tai kaksi hurlumhei-tyylillä nurkkia vältellen.

Manusta ja Elmosta ei juuri irtoa karvaa sillä tavalla kuin joistakin toisista koirista, mutta ihan ehdottomasti koirat tekevät paljon sotkua. Niiden mukana kantautuu pihalta hiekkaa, ne mutustelevat luita matolle ja toisinaan Manu intoutuu silppuamaan sanomalehtiä tai vessapaperihylsyjä ihan pieneksi silpuksi. Ergorapido-imurissa on eläintalouteen suunniteltu suulake, jossa on tuollainen pyörivä harjaksinen hyrrä, joka kerää karvaa ja jonka ympärille pidemmät hiukset kiertyvät. 

Ensimmäistä kertaa testasin imuria isomman siivouspäivän jälkeisenä päivänä, jolloin piti olla "ihan puhdasta". No ei ollut! Pölysäiliöön kertyi minimaalista harmaata pölyä, mahtavan kokoinen pölypallero ja yllätyksekseni ihan järkyttävästi omia hiuksia! Tämä eläintalouteen suunniteltu suulake ei siis ollut tarpeen Elmon ja Manun vaan minun vuokseni o.O



Ergorapidossa ei ole pölypussia, eli pöly ja roskat kerääntyvät irrotettavaan säiliöön. Osat pestään silloin tällöin vedellä.



En koskaan ennen ajatellut, että tavallisesta perässä vedettävästä, seinään kiinnitettävästä imurista olisi jotenkin erityisesti vaivaa. Eihän siitä olekaan, jos sitä tarvitsee muutaman kerran viikossa, mutta kuuna päivänä en viitsisi ottaa imuria esille yksittäisen roskan takia. Varsi-imuri on koko ajan esillä niin, että se on helppo ottaa käyttöön vaikka puoleksi minuutiksi. Imuri on ollut meillä jokusen viikon, ja ihan joka ikinen päivä siihen on tullut tartuttua erikseen miettimättä. Sillä on näppärä vaikka ennen kotoa lähtöä tehdä muutaman minuutin keskilattian imurointi. Tällaiset pienet päivittäiset siivouspyrähdykset todella mahdollistavat pidemmän välin suurempien siivousten välillä, ja vähällä vaivalla tuntuu olevan tasaisesti siistiä.

Ergorapidon litium-akku kestää täydellä teholla 16 minuuttia, puoliteholla 45 minuuttia. Kuudessatoista minuutissa ehtii meillä imuroida lämpimät tilat (50 m²), toisen kuistin ja toisesta kuistista puolikkaan. Lisäosat, joilla pääsee pienempiin koloihin, kiinnitetään varresta irrotettavaan rikkaimuriin.



Imuri on kevyt käyttää, ja varsiosa taittuu 180 astetta. Valo oli myös sellainen asia, jota en erikseen olisi imurilta toivonut, mutta olihan se oikeasti käytössä näppärä! Aika usein on tullut imuroitua minuutti pari illan pimeässä niin, ettei laita edes valoja päälle.

Kuvan vasemmassa laidassa on nappula, jota painamalla imuri puhdistaa suulakkeeseen kertyneet hiukset ja karvat (Brush roll clean on tämän toiminnon nimi). Pitkät hiukset ja karvat kietoutuvat palkin ympärille niin, että ne kannattaa leikata saksilla irti.





Jos ennen vanhaan oli tapana kääntää koko koti ympäri jouluna ja juhannuksena hyllypapereiden vaihtoa unohtamatta, nykyään taidetaan suosia juurikin tasaista siivouskiertoa niin, että siivoaa yhden asian tässä kuussa ja toisen seuraavana. 

Vieläkö muissa kodeissa harrastetaan viikkosiivouspäiviä? Minkälainen on teidän kodin siivousrytmi?

tiistai 7. marraskuuta 2017

Allaskaapista pöydän kanneksi


Tiedättekö ne sellaiset kirppisostokset, jotka ostaa aivan vilpittömästi siinä uskossa, että jonakin päivänä ne vielä korjaa, tuunaa tai luo niistä jotakin aivan uutta. Tarkoitan siis niitä, jotka kertyvät vintinperukoille, joiden päältä vuosien päästä puhalletaan pölyt ja jotka sitten kuskataan täysin koskemattomina eteenpäin. Minä tiedän.

Alppilan Aarrekirpparilta (jossa muuten usein on tosi hienoja vanhoja kalusteita) löytyi 12 eurolla metallirunkoinen 60-lukuinen sivupöytä, josta puuttui kansi. Kannen tilalle oli sahattu hirveän ruma muovilärpyke, jonkinlaista joustavaa pleksiä (tai siis ainakin painon alla joustavaa :D ). Hypistelin sivupöytää, lähdin pois, palasin hypistelemään ja mietin, kuinka todennäköistä olisi, että viitsisin nikkaroida pöydälle uuden kannen. Jotenkin sain siinä itseni huijattua uskomaan, että juu juu, kyllä näin tulisi tapahtumaan ihan ensi tilassa, ja pöytä lähti mukaan. Heti autossa tiesin, että nikkarointi tulee tapahtumaan aikataululla ei koskaan eikä ikinä.

No mutta! Mikä yllätys olikaan tässä eräänä päivänä, kun huomasin vieväni itseäni muovikannen kanssa yläkertaan sahauspuuhiin! Sahasin kannen joskus aikaisemmin nikkaroimastani allaskaapista, jolle ei ole enää käyttöä, ja joka oli tarkoituskin käyttää materiaaleina muihin juttuihin. Kun sahailee valmiiksi maalatusta levystä, ei tarvitse edes maalata. Ha! Niin joo, kulmaraudat kannattaa muuten poistaa alapuolelta ennen kuin sahaa.



Olin ensin hirveän pettynyt pöydän ulkonäköön, kun levyn sahattu reuna tulee yli ja kuultaa puunvärisenä. En tiedä, miksi se tuli yllätyksenä, mutta niin se vain tuli. Koko valmiksi maalatun levyn käyttäminen vesittyy täysin, jos nyt vielä rupeaisin noita reunoja sutimaan, joten ajattelin antaa levylle mahdollisuuden tällaisenaan. Jos olisin käyttänyt käsittelemätöntä levyä, olisin varmastikin vahannut pinnan tummaksi, aikakauteen sopivaksi.






En nyt ihan tiedä, tuliko hyvä vaiko ei, mutta tulipahan ainakin tehtyä! On se nyt ainakin parempi kuin edeltäjänsä muovinpala :)