Tule mukaan

perjantai 26. elokuuta 2016

Paranemisia



Keskiviikkona oli koirien leikkaus, ja eilen jo alkoi valoa näkyä tunnelin päässä. Elmohan oli suoraan eläinlääkäriltä tullessa tosi virkku ja normaali, mutta Manulla meni ilta ja yö uikuttaessa. Piti ihan soittaa päivystykseen ja kysyä neuvoja, kun toinen on niin kuin ei mitään ja toinen vaikertaa tuskissaan. Ohjeena oli tarjota rauhallinen oma nurkka, mutta ei lisälääkettä siltikään.


Onneksi seuraavana päivänä oli jo kaikki hyvin. Ruoka ja vesikin alkoivat maistua. Ensimmäinen lääke sai pojat rauhoittumaan niin, että molemmat nuupahtivat unten maille.


Manu on totuttuun tapaan taas aivan mahdottoman säälittävä vässykkä. Eläinlääkäriltä saatu muovinen torvi oli aivan surkea: koira törmäili koko ajan seiniin, eikä lopulta uskaltanut liikahtaakaan. Kävin hakemassa vielä puhallettavan haavatyynyn, ja Manu pääsee taas paremmin liikkumaan. Ei se tyynystä tykkää, mutta se on luonteeltaan niin sopeutuvainen, että ottaa nöyränä vastaan kaiken, mitä eteen tulee.


Tötterön kanssa Manu ei mahdu lempipaikkoihinsa eteisen koloon tai sohvan alle :(








Kaulaan laitettavan suojan tarkoitus on estää koiraa nuolemasta haavaa, ettei haava pääsisi tulehtumaan. Elmohan heitti oman tötterönsä menemään jo heräämössä, eikä se sen koommin ole suostunut sitä pitämään. Onneksi ostin haavatyynyjäkin vain yhden; Elmo ei hyväksynyt sitäkään ollenkaan. 






 

Tällä vankkumattomalla jääräpäisyydellä Elmo on lunastanut itselleen ikuisen vapautuksen tötterön käytöstä. Se on nyt oikein tyytyväinen itseensä, ja aina kun silmä välttää, se käy nuolaisemassa Manunkin haavoja.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Pelkkää pintaa: vanhan kodin pintaremppa



Vanhassa vellotaan ja taas on muisteluiden aika! Kolme ja puoli vuotta sitten, alkuvuodesta 2013 löysimme nykyisen asunnon, jonka nuhjuisten pintojen alla näimme jotakin erityistä. Tuon erityisen esiin saaminen vaati parin viikon pintaremontin, jonka aikana nyhjäsimme rumat ja ankeat 80-luvun kohokuviotapetit irti, maalasimme seinät ja asensimme joka huoneeseen yhtenäiset laminaatit. Pinta on pelkkää pintaa, mutta pintamateriaaleilla koko asunto nousi uuteen loistoonsa.


Samaan syssyyn vanhanaikaiset verholaudat saivat lähtöpassit ullakolle. Minusta tuo ikkunan päälle tuleva vaakalinja katkaisee seinän ihan turhaan ja saa tilan vaikuttamaan matalammalta. Sitä paitsi ne ovat muutenkin rumat.





Aikansa eläneiden kohokuviotapettien alta löytyi vielä monen monta tapettikerrosta. Niiden irrottamisessa oli iso työ.























Valkoista maalia pintaan ja pari tehosteseinää, niin koko asunto muuttui aivan toisenlaiseksi!













Joka huoneessa oli vähän erimoista laminaattia ja muovimattoa. Yhtenäinen lattiamateriaali sai tilankin tuntumaan avarammalta, vähemmän sokkeloiselta. Valkoinen lattia on kyllä kaunis, mutta myönnettäköön, että se osaa olla myös aika kranttu.











Listat meinasivat unohtua. Niiden nyhjäämisessä oli myös oma työnsä, ei mitenkään miellyttävä sellainen.







Lopulta päästiin kantamaan omat tavarat sisälle uuteen kotiin. Oi mikä mahtava tunne!





Nähtiinpähän melkoinen työ ja vaiva pelkän vuokra-asunnon eteen. Mukava päästä taas laittelemaan uutta kotia, mutta ihan näin suureen urakkaan en kyllä enää viitsisi tyhjänpäiten ryhtyä. Muutama tehosteseinä pitää tietenkin uuteenkin kotiin päästä maalaamaan, mutta muuten kyllä tehdään vain pieniä asioita!


Pallit on - palliton



Voihan pojanpallurat, mikä päivä! Elmo ja Manu sanoivat tänään hyvästit armaille palleilleen. Lisäksi pojat hyvästelivät hammaskiven, Manu napatyrän ja Elmo epämääräisen näppylän kyljessä. Tervetuloa sanottiin siruille, joiden rekisteröintiin nyt pitäisi vielä jaksaa perehtyä.


Elmo pääsi leikkauspöydälle ensimmäisenä. Fantti-kaveri otettiin mukaan. Elmo inhoaa eläinlääkärillä käymistä, mutta rauhoittava pistos sai sen onnelliseen, unenomaiseen tilaan. Kun lääke oli tarpeeksi vaikuttanut, eläinlääkäri nosti Elmon massun alta yhdellä kädellä niin, että Elmo roikkui kippurassa kuin märkä rätti. Suuta se ei enää jaksanut avata, mutta pienen asenteellisen murr-äänen se vielä pystyi päästämään.


Eläinlääkärin pöydälle nuupahtanut karvakaveri on hirveän säälittävä näky.





Manu leikattiin Elmon jälkeen, ja se on vieläkin aivan toipilas. Ihan tokkurassa ja kauhea ressukka. Eläinlääkärin mukaan Elmo oli jo leikkauksen jälkeen kopperossa "askarrellut" itseltään muovisen tötterön irti, eikä sitä toden totta saa tuolla jästipäällä pysymään. Tötteröä pitäisi pitää peräti kaksitoista päivää, ettei koira nuole haavoja ja ettei tule tulehdusta.








Ihan pienen hetken Elmokin oli kotosalla vielä vähän rassu, arka ja selkä kyyryssä, ei oikein oma itsensä. Hetken aikaa se malttoi lepuutella sairaspedillä.
 







Tötterön Elmo huoli vain kaikkein heikoimmalla hetkellään. Se hetki meni jo.
 







Manu-rassu jatkaa vielä paranemistaan. Siirsin sen olohuoneen aurinkoiselle läikälle lämpimään, ja siinä se vikisee ja vollottaa. Opiaatit ovat kuulemma vielä voimissaan, ja kipulääkettä saisi antaa vasta huomenna puolilta päivin. Manu on kyllä aina ollut kovin herkkä, ja sillä on eittämättä merkille pantavat näyttelijänlahjat. Jos Elmo esimerkiksi sille ärähtää, se saattaa ontua teatraalisesti tassuaan vaikka kuinka pitkään, vaikka olisi päivänselvä, ettei tassua olisi koskettukaan. Liioitteleekohan se nytkin, vai pitäisikö sitä lääkitä, vaikkei saisi?


Katselin eilen, että Smegillä oli oikein kivoja, mutta kovin kalliita tiskikoneita. Mutta eipä tarvi Smegeistä uneksia, kun hommaa kaksi karvaturria kukkaroa köyhdyttämään :)


tiistai 23. elokuuta 2016

Kohti uusia tuulia: katse vielä vanhassa



Kävimme tänään katsastamassa kolmion, joka vaikuttaa näissä olosuhteissa parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Olemme katselleet asuntoja keväästä saakka melkolailla sijainti edellä, ja vihdoinkin jotakin varteenotettavaa tuli vastaan. Uusi koti on kovin vuokrakotimainen, mutta kylläpä siellä olikin mahdottoman raikas ilma! Hyvä sijainti, edullinen hinta, idyllisen kylämäinen näköala olohuoneesta, avaruus ja tilan tuntu ovat asunnon plussia. Omasta saunasta en ole koskaan edes haaveillut, mutta onhan sekin nyt sentään jotakin! Alan kutsua kylppäriä tulevan kotimme spa-osastoksi.


Vähän kyllä harmittaa, ettei mahdollisessa tulevassa kodissa ole sellaista laittamisen varaa, mitä kaipaisin. Perusneutraali valkoinen tila, harmillisesti joka ikisessä (no melkein) nurkassa kiinteät rumat lastulevykaapit. Ei sentään perhostapetteja, joihin ei saa koskea, eli ei aivan toivoton tapaus kuitenkaan. Kolkot seinät kaipaavat kyllä ehdottomasti väriä. Verholautojen kanssakin pitää oppia elämään, vaikken verholautoja ole koskaan ymmärtänytkään. Ihmeellisesti näkisin tulevan sisustuksen jokseenkin maltillisena ja maanläheisenä. Onko retrokauteni tullut tiensä päähän? Jos muutun itsekin kokonaan ihan toisenlaiseksi?


Pieni haikeus kalvaa mieltä, kun joudumme luopumaan tästä vaalimalla vaalitusta kodista. Mehän teimme muuttaessa pintaremontin isolla työllä ja vaivalla; vaihdoimme joka huoneeseen yhtenäiset laminaatit, hipsuttelimme vanhat tapetit neliösenttimetri kerrallaan irti ja sudimme maalia pintaan.


Vanhat kuvat tuoreesta kodista ovat jotenkin ihanan raikkaita. Ehkä se sama raikas uuden tuntu tulee vielä uudessakin kodissa? Olisi kauhea muuttaa uuteen paikkaan ja surkutella vanhan menettämistä. Entä jos siellä ei saisikaan maalata seiniä? Voiko semmoisessa paikassa edes asua?
 




Miten mahtavalta tuntuikaan, kun koskemattomille seinäpinnoille sai alkaa mallailla tauluja ja hyllyjä! Kaikki oli vielä avoinna! Sisustamisessa paras vaihe on se, kun on juuri aloittelemassa, ja saa vasta kuvitella lopputuloksen. On mukavaa päästä aloittamaan täysin tyhjältä pöydältä.








Kesti aikansa ennen kuin sai kaikki lamput ja hyllyt paikoilleen. Keskeneräisyydessä on vaikea malttaa mielensä.





Ja se keittiö, johon ihastuttiin. En koskaan kyllästyisi näihin 50-luvun kaappeihin. Mahdollisessa tulevassa asunnossa on ihan tavalliset 90-luvun kalusteet. Liesituuletin on toki hyvä juttu, ja kunnollinen paikka astianpesukoneelle. Samoin normaali työskentelykorkeus. 


Jos saisin valita mielestäni kauniin ja käytännöllisen väliltä, valitsisin turhamaisuuttani kauniin. Mitä väliä, jos joutuu tiskaamaan käsin, jos sen tekee kauniissa ympäristössä.








Voi mikä nostalgiapläjäys, ja näistäkin kuvista on vain kolme ja puoli vuotta aikaa! Ei se auta kuin siirtyä kohti uusia tuulia. Artekin messinkisille valaisimille onkin jo paikka katsottuna, joten eiköhän tästäkin sopasta vielä ihan hyvä tule!


Kippojen kartutusta



Kastehelmien kynttiläkippokokoelma sai uuden värin joukkoonsa. Aina joskus sopivasti kaupan astiahyllylle sattuessa kurkin, olisiko tarjolla värejä, joita meiltä ei vielä löydy. Uusien kippojen ostaminen on todella vaikeaa, kun en koskaan muista, mitä jo omistan, ja monet sävyt ovat keskenään tosi samantyylisiä.


Viime kauppakäynnillä valitsin riskillä sävyn pomeranssi, ja kotona tarkistin, miten kävi. Oikeaan osuin, sitä ei vielä ollutkaan! Olisi ihan sietämättömän rasittavaa, jos vahingossa ostaisikin kaksi saman sävyistä kippoa. Värejä kuuluu olla yksi kutakin; ei yhtään enempää eikä vähempää.





Oikeasti lähdin ostamaan pinkkiä ja vaaleansinistä kippoa juuri rikkoutuneiden tilalle. Jokunen päivä sitten tiskikaapin astiahylly kippasi niin, että Kastehelmet tulivat rytinällä alas. Onneksi vain kaksi kippoa särkyi, mutta miksi ihmeessä toisen niistä piti olla juuri se kalliimpi punasävy?








Tässä keräilyssä ei tokikaan ole mitään järkeä, mutta pullukkaiset, käsin kosketeltavat, eriväriset kipot ovat jostain syystä mielestäni aivan vastustamattoman ihania. Kylmät sinisävyt valitsen kaikkein harvimmin esille, ja lämpimät punasävyt miellyttävät eniten. Yhtenä kokoelmana eriparivärit taas näyttävät ihanan eläväiseltä.


Nämä kipot saa jo pakata odottelemaan uutta, tulevaa kotia. Kolmella uusimmalla kipolla on nyt viimeisimmän ostosreissun jäljiltä alkuperäinen pahvinen rasia, mikä tekee pakkaamisesta mukavan simppeliä. En aio mainita, mitä mieltä olen siitä, että vuosi sitten heitin suuren pohtimisen ja jahkailun jälkeen kaikki Iittalan ja Arabian pahvilootat roskiin. Kyllä minä pärjään, minä pärjään.


maanantai 22. elokuuta 2016

Säilytysvinkki työpisteelle



On porailujen aika! Irrottelen seinille kiinnitettyjä asioita, ja huomasin, että meidän kynäpurkkiniksi on kokonaan jäänyt blogissa huomiotta! Makuuhuoneen ei-koskaan-kuvattavalla nurkalla on miehen työpiste, josta löytyy tietokonetta, tulostinta ja kaikkea todella ei-kuvauksellista.


Seinille poratut koukut ja niistä roikkuvat ämpärit ovat toimineet hyvänä kaaoksen kesyttäjänä. Ämpäreihin mahtuu mahdoton määrä kyniä, kumeja, viivoittimia ja sen sellaista. Liitutaulutarrasta leikattuihin suiroihin on kirjoitettu ämpäreiden sisältö.









Nyt on ämpärikokoelma ruuvattu irti seiniltä ja koti sitä myöten purettu muuttovalmiiksi. Vielä riittää irrotettavaa ja purettavaa, mutta vähä kerrallaan tästäkin selvitään!


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Muistojen top 3



Muistolaatikoiden ja rojun keskellä tuskastellessa valittelin projektin mahdottomuutta kaverille. Kaveri suositteli ottamaan käyttöön paniikkitaktiikan: Jos talo olisi tulessa, mitä kävisin pelastamassa.


Helppo nakki! Muistojeni laatikoiden sisällön perusteella vastaus tulee tässä:


1. Kaikki joulukortit ja lapsen synttärikortit ikävuosilta 1-8 (sen jälkeen säntillinen arkistointitaktiikkani on ilmeisesti pettänyt).





2. Anna-lehden aerobic/streching jumppa 2 -kasetin. Huippukuntoon huippumusiikilla.

 



3. Abipaidan (2004) ja Fiorellan superminimittaisen farkkuhameen (2007). Koskaan ei tiedä, milloin tulee tarve pukea juuri nämä joko yhdessä tai erikseen.





Ihan minimalliin en muistolaatikoita saanut; rupesin lukemaan vanhoja kalenterimerkintöjä ja vauvavaatteista en osannut luopua mistään. Poikakin kävi kurkkimassa vanhoja vaatteitaan: "Ihan kiva, mutta et kai sä noita säästä" oli kommentti. 


Vähän kun nipistää sieltä ja vähän täältä, sain kuitenkin neljä laatikkoa tyhjäksi. Jes!





Ihan aikuisten oikeasti vauvavaatteista suurin osa tuntui aivan uppo-oudoilta: paljon oli valkoista ja sinistä vaatetta, jota en koskaan muista edes nähneeni. Jos vaatteeseen liittyi jotakin aivan erityistä, sen saattoi muistaa. Ehkä kolme vauvavaatemuistoa olisi sopiva määrä, mutta mennään nyt tuolla laatikollisella.


Lohikäärmepuku kymmenen vuoden takaa kuuluu niiden harvojen vauvavaatteiden joukkoon, jotka ovat jääneet mieleen. Vauvaleluista säästöön jäi vaunuihin kiinnitettävä rinkula, ensimmäinen helistin ja äippäpakkauksessa mukana tullut hymynaama-helistin.





Joitakin jemmattuja superjuttuja tarjosin tutuille ja sukulaisille. Jostain syystä tietyistä aarteista on helpompi luopua niin. Elsat, Killet ja Martat pääsevät nyt mukavan muksun kavereiksi.





Tahti on verkkainen, mutta eteenpäin mennään!