Tule mukaan

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mustaa ja valkoista



Jos eilen oli päivän päätteeksi niskat jumissa ja käsi tärinästä tunnoton, niin tämän päivän päätteeksi ulkomuoto on suoraan katuojasta. Maaliroiskeiset kädet ovat oikeastaan aika hauskannäköiset: kun sellaiset näkee ihmisten ilmoilla, voi vain arvuutella, mitä jännää on tullut tehtyä.


Läträsin tänään valkoisella ja mustalla maalilla, vesiliukoisella ja liuotinohenteisella. Vitriinin sisäpuolikin alkoi yhtäkkiä näyttää hirvittävän nuhjuiselta, joten vetaisin sisäpuolen valkoiseksi. Otex Akvaa riitää vielä vaikka seuraavaankin projektiin, mutta pintamaalia alkaa olla purkin pohjalla melko nippa nappa! Ja nyt on vasta ensimmäinen kerros levitettynä, aijai. Pääsenpähän ainakin tavoitteeseeni, yhden purkin jämistä eroon.








Pläh, pöytä ei näytä yhtään erilaiselta kuin ennenkään! Valkoisesta valkoiseksi; kukaan ei huomaa eroa. Hiomapaperitkin pääsivät loppumaan, ja hioin pinnan liian karhealla. Toivottavasti joku ihme tapahtuu viimeisen maalikerroksen myötä ja pöydästä tulee jotenkin superihmeellinen.





Vitriini muuttaa kokonaan ilmettä uuden maalin myötä. Vanha pinta vaatii uudeksi pinnaksi liuotinohenteisen maalin, ja kokeilin ensimmäistä kertaa Otexin mustaksi sävytettyä pohjamaalia. Pohjamaalia saa mustana! Ihan huikeaa! Tämä oli kyllä todella, todella hyvää ainetta: levittyi mahdottoman tasaisesti, ei valunut vähääkään ja yksi kerros peittää aivan täysin. Vou!
 




Pintamaali on puolihimmeää Empireä, joten sen kiilto tulee olemaan jotakin alla olevan kuivan ja märän väliltä. Musta pinta näyttäisi kyllä hyvältä sekä täysin mattana että oikein kiiltävänä.





Meinasi tulla hätä käteen, kun aloin laskeskella, kauanko vitriinin valmistumiseen menee. Niitä käyttöohjeitahan ei voi lukea ennen kuin on kussakin vaiheessa menossa: pohjamaali kuivuu yhden päivän, pintamaali toisen ja kun sitä pitää kuitenkin vetää kaksi kerrosta, on valmista vasta kolmen päivän kuluttua! Jonkinlainen asettuma-aikakin olisi ihan jees, kun miettii, että muutossa kalusteita kannetaan, kolhitaan ja ladotaan päälletysten (päällemaalattava pinta ei ole vielä käyttöönottokuiva). Huomennahan meillä on tasan viikko muuttoon, joten ei turhan tiukille mene tämäkään! Alkuperäinen ajatus oli maalata vitriini hiljaksensa tuossa ensi viikolla, mutta kuivumisaikojen vuoksi pistin vipinää kinttuihin ja jatkan huomenna samalla linjalla. Tiistaina lipaston pitäisi sitten olla valmis! Miten voikaan maalin kuivumisajat aina tuntua niin pitkiltä ja joka kerta yllättää negatiivisesti!


En osaa sanoa, miksi juuri tähän väliin oli aivan pakko tunkea joku maailmankaikkeuden mittavin entisöintirupeama. Kaipa se on silloin sudittava, kun siltä tuntuu. Ihana ajatella, että meillä on sitten uudessa kodissa vaikka kuinka monta uutta kivaa juttua! Mahdotonta kuvitella, että joskus elämä uudessa kodissa muuttuu aivan tavanomaiseksi ja arkiseksi, kun uudelle kodille on nyt ladattu niin paljon odotuksia.


Mutta iiks, viikko enää! 


Paras vaihe edessä



No nyt mennään! Tuskalliset, piinaavat pohjatyöt ovat takana, ja paras vaihe on edessä: pian pääsee sutimaan maalia pintaan! Olohuoneeseen on rakennettu oikea maalausstudio. 


Viimeksi sinistä lipastoa maalatessa alla oli vain kolme kalikkaa. Lipasto tietenkin klenkkasi koko ajan, mutta en vain saanut aikaiseksi haettua neljättä palikkaa. Uskomatonta, että voi käyttää tunteja ja taas tunteja yksitoikkoiseen maalinpoistoon, mutta on niin laiska, ettei saa kalikkaa haettua,  vaikka sen puuttumisesta on vaivaa. No nyt on pöydän alla tasaiset ja kunnolliset tukipuut, että pääsee maalaamaan!





Punaisen vitriinin suhteen myönnän tappioni ja taivun sellakan sijasta käyttämään maalia. Maali on sillä tapaa turvallinen vaihtoehto, että sillä saan varmasti tasaista pintaa. Harkitsin ihan ammattilaiselle viemistä, mutta kun miettii, mikä työ vitriinissä on, luulen, että työ olisi tullut tosi kalliiksi. Maali on kompromissi minun, lipaston, taitojeni ja kukkaron välillä.


Punaisesta en päässyt eroon, vaikka vitriinin kanssa on paiskittu töitä ihan mahdottomia aikoja. Tähän vaiheeseen pääseminen ei ole ollut yhden tai kahden päivän homma. Ammoniakki jäi vielä kokeilematta, muutoin tein kaikkeni.







Valkoisen pöydän pohjatöihin meni myös vaikka kuinka paljon aikaa, vaikka kuvittelin muka suoriutuvani kolmessa tunnissa. Tirsk! Pohjamaalia on jäljellä vielä ihan riittävästi, mutta pintamaalin kanssa saa vähän jännittää! Riittääköhän tuo?


Kahvikuppi alkaa olla lopuillaan, ja on aika jatkaa hommia! Maalailemisiin!


lauantai 24. syyskuuta 2016

Sininen vai valkoinen?



Selkeästi meinaa hätä tulla käteen, kun olisi aika pakata työkalut muuttoa varten. Ei vielä! Vielä ehtii tuunailla yhtä jos toista! Onhan tässä reilu viikko aikaa.


Aloitin aamun punasävyisen vitriinin hinkuttamisella. Saman vanhan kalusteen työstäminen alkoi tympäistä, ja päätin, että tässä samoilla vaivoilla sutaisisi uudet maalit vanhaan valkoiseen pöytäänkin.


Tämä pöytä on ensimmäinen koskaan tuunailemani kaluste. Siitäkin taitaa olla pian kymmenen vuotta aikaa, vaikkei ollenkaan tunnu niin pitkältä. Muistan, että hinkuttelin pöytää päivätolkulla ja pidin urakkaa hirmuisena. Nyt päätin, ettei pöydän kunnostukselle monta hetkeä tarvitse uhrata, vaan se sujuisi suit sait sukkelasti punasävyisen vitriinin kunnostamisen ohessa.





Pöytäpinta on päässyt aikojen saatossa pinttymään rumaksi.





Aina silloin tällöin kysellään, missä tuunailuni tuunaan. No tietenkin parvekkeella! Sinne mahtuu ihan hyvin yksi kokonainen pöytä, kunhan pikkuisen ensin venkslaa.





Tällä kertaa rapsuttelen maalit pois kuumailmapuhaltimen avulla. Jälki on vielä aika ronskia, mutta hiomakone tekee kyllä lopuksi tehtävänsä. Puhaltimen kanssa saa olla varovainen, ettei vahingossa hiillytä puuta.
 




Tämä pöytä on aikeissa tuunailla nollabudjetilla, joten niillä mennään, mitä kaapista löytyy. Näyttäisi siltä, että ainakin valkoista ja nahkavetimisen lipaston jäljiltä jäänyttä sinistä olisi tarjolla. En vielä osaa päättää, kumpi pöydästä tulee. Toisaalta sininen olisi kiva yksittäinen herkkupala lipastossa, mutta toisaalta johonkin nekin maalit täytyy aikanaan sutia. Pöytäkin voisi näyttää melko kivalta sinisenä.


Kumpi laitetaan: sininen vai valkoinen?


perjantai 23. syyskuuta 2016

Mahdoton takiainen (vitriinin kunnostus kenkkuaa)



Punasävyinen vitriini kenkkuilee, eikä suostu taipumaan tahtooni. Punainen väri, mitä ikinä se sitten onkaan, on imeytynyt todella syvälle puuhun, eikä hevillä irtoa.


Valo ja kärsivällisyys alkavat tältä iltaa olla koetuksella, mutta josko huomenna viitsisi vielä viimeistellä. Laikukkaaksi se silti jää, se on ihan varma.











Ihan mahdotonta saada kalustetta puupinnalle. Mutta josko pinta pian olisi sen verran tasainen, että pohjamaalin ottaisi vastaan. Rökäletappio tämä on, mutta jos ei vitriiniä saada entiseen loistoonsa, niin ehkä edes siedettävän siistiksi.


torstai 22. syyskuuta 2016

Vitriinin tuunailua, pintaa pilaamassa



Oi miten kouriintuntuvasti koenkaan juuri nyt luissa ja ytimissä sen, mitä pinnan pilaamisella tarkoitetaan. Kun kalusteen käsittelee jollakin tavalla, sitä on mahdotonta enää jälkikäteen saada ennalleen. Tyystin mahdotonta.


Keväällä aloittelin vanhan vitriinin käsittelyä. Jätin tuunailun kesken kuukausiksi, kun urakka tuntui mahdottomalta. Villi veikkaus on, että pieni lasivitriini on jostakin 1930-luvun tienoilta. Mahtaisiko olla Billnäsiä?





Vähä kerrallaan vitriinin kannen ja reunojen pinta alkoi kulua käytössä. Kun pintaa pyyhki kostealla, rättiin tarttui aina vain enemmän ja enemmän punaista väriä. Veikkaus on, että vitriini on käsitelty sellakalla ja vesipetsillä.


Tavoitteena oli poistaa vanha pinta ja käsitellä se uudestaan sellakalla, vesipetsillä ja laittaa lopulta päälle lasyyri, joka suojaisi herkkää pintaa tämänkaltaiselta kulumalta.





Ongelmaksi muodostui se, ettei pintaa saakaan tasaiseksi. Sellakalla tai petsillä on turha ruveta räpeltämään, jos pinta on laikukas. Muutoin epätasaisuudet loistavat alta ja lopputulos muistuttaa 90-luvun kukikasta plyyssisohvaa.


Kokeilin kaikkea mitä kokeilla saattaa. Kuumailmapuhallin poistaa pinnasta lismaisen, liimaisen pinnan. Aivan surkeasti se tekee senkin, ja punaväri jää ennalleen:





Sinol, johon sellakan muka pitäisi liueta, poistaa kiillon, ei väriä:





Hiomalla saa puhdasta puupintaa esille, mutta ei tasaisesti. Jos haluaisi kaiken punaisen kokonaan pois, pitäisi poistaa puupintaa höylällä tai todella karkealla hiomapaperilla:





Paraskin mahdollinen  jälki on aivan kelvotonta uudelle sellakka- ja petsipinnalle. Kyllä on harmi! Luovutan, ja päädyn suosiolla maalaamaan pinnan mustaksi.


Hetken verran ehdin jo innostua siitä, että saisin puolikkaat pohjamaali- ja pintamaalipurkit käytettyä vitriiniin. Koska käytetyistä aineista ei ole täyttä selvyyttä, soitin vielä varuilta Tikkurilan maalilinjalle (jonne olen viime aikoina aivan päntiönään ruvennut soittelemaan). Ajattelin saavani suostumuksen kaapissa valmiina olevien puteleiden käyttämiseen, mutta toisin kävi, liuotinohenteista suositeltiin. Jos teen koemaalauksen johonkin nurkkaan jo olemassa olevilla tuotteilla, pitäisi odottaa kaksi loputonta viikkoa, että näkee, kuinka pinta reagoi. Krakeloituminen on siis vaarana, jos käsittelee pinnan toisilleen sopimattomilla tuotteilla.


Ei kai se auta kuin hakea uudet putelit, joista taas jää puolikkaat jämiksi! En pääse loppupurkeista ikinä eroon!





Hyviä juttuja kuuluu sentään patjarintamalla: sängynpäätyä varten oli hakusessa petari, ja joku näppärä taas vinkkasi Kodin ykkösen loppuunmyynnistä. Luulin, ettei Oulussa enää ole Kodin ykköstä, mutta siellähän tuo vielä olikin!


Poika saa meidän vanhan sängyn, johon ostin nyt uuden petarin. Sängynpäätyä varten löysin hyvänoloisen patjan 40 eurolla; kaikki patjajutut olivat nyt puoleen hintaan. Seuraamissani ohjeissa oli käytetty kahta 3-senttistä patjaa, mutta minä ostin vain tämän yhden 8-senttisen patjan. Eiköhän siitä hyvä tule!


Koirat ovat olleet meillä kovia sänkysotkijoita, ja nautin suunnattomasti siitä ajatuksesta, että uudessa kodissa koirat eivät enää pääse sängylle tai sohvalle. Ihanat, uudet, puhtaat petarit odottelevat vielä avaamattomina uutta kotia. Elmo etenkin on aina ollut todella herkkävatsainen, ja jos se oksentaa, se tähtää tekstiileille, joko matoille tai sängylle. Ollaan nyt viime aikoina syötetty koirille herkkukaappia tyhjäksi, ja pelkkä liiallinen luiden popsiminen on saanut sen oksentelemaan aivan holtittomasti. Luita ei enää anneta, ja kohta sängylle oksentaminenkin on historiaa. Miltähän tuntuu mennä nukkumaan joka ilta sängylle, josta ei löydy koirien aikaansaamaa ryönää? Varmaan todellista arjen luksusta.





Nappikauppias panttaa nappilähetystään, ja netistä tilattu kangas matkaa paraikaa Hampurin suunnilla. Kyllä nyt piisaa elämässä jännitystä, kun on, mitä odottaa!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Pahnan pohjimmaiset



Olen jankuttanut viimeisten viemisestä niin pitkään, että koko ajatus on muuttunut aivan naurettavaksi. Pakkailu jatkuu tuskallisen hitaasti, ja kirppiskasa kasvaa kasvamistaan, vaikka aikapäiviä sitten kaiken ylimääräisen piti olla jo mennyttä!


Pottulaatikot olivat pitkään mietinnässä, ja tänään muuttolaatikoita raijaillessa päätin, että ne saavat mennä. Vielä eilen mietin, että niille voisi löytyä paikka parvekkeelta, mutta aikansa kaikella; meillä on nyt katseltu pottulaatikoita ihan riittämiin.





Muutamia hajanaisia kirppismyyntejä on vielä luvassa. Tänään lähti oikein mojova kassillinen sekalaista sälää ostajan mukaan, ja kun pottulaatikotkin kohta noudetaan, alkaa loppu viimein häämöttää. Ihan oikeasti alkaa! Vaikea pala on vaatehuoneen vaatekaapit, mutta aion päästä niistäkin eroon.


Ei me silti tyhjän päälle jäädä. Uuteen kotiin muuttavaa pakattua tavaraa on vaikka kuinka paljon. Eikä kaikkea ole tietenkään vielä edes pakattu! Ihan tolkuton työ ja vaiva koko muuttamisesta!





Jäljelle jäävien kalusteiden määräkin alkaa hahmottua, kun roju ympäriltä lähtee. Muuttoporukka on hirmuisen pieni, ja tavaran määrä on pakko karsia, että mitenkään selvitään varsinaisesta muuttopäivän rumbasta. Näillä näkymin mukana muuttaa kolme kaappia, pieni vitriini, neljä pöytää, yksi arkku, senkki, allaskaappi, pesukone, kaksi nojatuolia, useampi pikku tuoli, jalkapallopelipöytä, pitkä penkki, yksi sänky ja yksi lipasto. Eihän tuo edes pahalta kuulosta? Sitten kun vielä keksisi, miten vaikeasti pakattavan tavaran saisi muutettua helposti kannettavaan muotoon! Elmukelmulla kaikki yhteen?


Kaikkein mieluiten rupeasin tässä välissä näpertämään uutta, mukavaa projektia ja jättäisin vanhan, epämukavan sikseen. No varastossa kyllä odottelee vielä tekijäänsä keskeneräinen vitriini, jonka suunnittelin vieväni ammattilaiselle kunnostettavaksi. Sen kunnostaminen vaikuttaa niin vaikealta, etten oikein usko, ettäkö itse siihen kykenisin. Vaan jospa paremman tekemisen ja rahansäästön nimissä koettaisinkin? Ei kai ainakaan haittaa, jos vähän kokeilen poistan vanhaa pintaa Sinolilla?


Lipaston muodonmuutos


Vanhasta lipastosta tuli niin hieno, että sitä on täytynyt käydä hipsimässä ja hypistelemässä tuon tuosta. En tiennyt tarvitsevani uutta huonekalua, mutta kun sukulainen vinkkasi kaatopaikalle menevästä ränsistyneestä vanhasta kalusteesta, otin sen heti hoiviini.


Pikkuruinen kaluste oli huonossa kunnossa ja vaati paljon työtä. Aivan ilmaiseksi ei kunnostuskaan käynyt: mäntyinen liimapuulevy kanneksi maksoi 30 euroa, pohjamaali 20 euroa, kalustemaali 34 euroa ja vetimet 48 euroa. 132 euroa siis yhteensä. Mutta nytpä lipasto on taas hyvässä kunnossa ja tulee pääsemään uudessa kodissa aivan erityiselle paikalle!


Tältä lipasto näytti vielä keväällä:




Kansilevyn vaihdon ja hiomisen jälkeen näytti tältä:



 

Pohjamaalia, pakkelia ja liimapuulevystä sahatut kalikat jaloiksi:





Pari kerrosta maalia riitti peittävään tulokseen.




Ja nahkaiset vetimet viimeistelivät koko komeuden!





Tämä oli sellainen tuunailu, johon olen erittäin tyytyväinen. Lipasto näyttää mukavasti vanhalta, mutta on kuitenkin uudenlainen.


Projekti oli ihana välipuhde muuttokaaoksen keskelle. Touhuilun myötä kadoksissa ollut tekemisinnostus palasi, ja sormet oikein syyhyävät uuden työn pariin! Sängynpääty onkin seuraavana mielessä, ja olen jo tilannut kankaan ja päällystettävät napit. Olisipa posti oikein joutuisa!