sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tuoleille uusi ilme vartissa


Olipa mukavaa kerrankin näperrellä niin, että saa nopeasti valmista! Juuri kirpparilta yhdeksällä eurolla löytyneet tuolit saivat vartissa uuden ilmeen, kun vaihdoin kuluneiden kangasverhoilujen tilalle uudet. Kukikas kangaskin on tietysti kirppislöytö, ja sillä oli hintaa huimat 90 senttiä.





Punaisen kankaan alta paljastui ilmeisesti alkuperäinen sametti.





Päällisen vaihtaminen oli juuri niin simppeliä kuin ajattelinkin. Tämä onnistuu ihan varmasti tumpeloimmaltakin aloittelijalta: ensin vain vanha kangas irti, silitys ja siitä kaava uudelle kankaalle. Kangas nidotaan levyn taakse: aloitin nitomisen aina keskikohdasta ja siirryin siitä kulmiin, että kankaan sai napakasti aseteltua.
 




Viikon päästä on jo vappu, joten nyt täytyy laittaa simat tekeille. Kokeilen ensimmäistä kertaa siman valmistamista, ja päädyin testaamaan maailman parhaaksi palkitua simaohjetta (linkin takaa löytyy resepti Oulu-lehden sivuilta).
 










 Tadaa, valmista vartissa! Kylläpä meillä nyt on herkkää ja romanttista!

Tuolimaniaa


Haha, minulta taitaa puuttua päästä sellainen palikka, joka säätelee tuolikylläisyyden määrää. Joku, joka kertoisi, että nyt on tarpeeksi tuoleja eikä enempää kannata hankkia.


Pinnatuolit on nyt hiottu. Ne odottelevat nitkuttelua ja uudelleenliimausta ennen kuin pääsee vahaamaan ja maalaamaan (rautakaupan myyjä muuten sanoi, ettei maalin päälle enää laiteta mitään uutta kerrosta – näin kai sitten). Pelastusarmeijan kirpparilta löytyi aivan mahdottoman ihanat Askon vanhat puutuolit naurettavaan 9 euron hintaan, joten pakkohan ne oli sitten ostaa. Onneksi ruokapöytä on niin valtava, että sen ympärille mahtuisi helposti vaikka kahdeksankin tuolia. Yritän pysyttäytyä nyt kuudessa, mutta en lupaa mitään.





Tuolit on joku toinen maalannut valkoisella maalilla, joka on lohkeillut vähän joka suunnasta. Maalin alta kuultaa alkuperäinen lakattu pinta. Vihaan tuollaista leväperäisesti tehtyä maalausjälkeä, mutta onhan se toisaalta tosi hyvä, että arvokas alkuperäinen pinta on jätetty koskematta – siis jos vain onnistuisi varovaisesti rapsuttelemaan päällä olevan maalin pois. Meille tuolit sopivat paremmin valkoisina, ja ajattelinkin kasvattaa ärsytyskynnystäni jättämällä ne ainakin toistaiseksi tuollaisiksi. Istuinten kankaat tietysti vaihdan, mutta siinä nyt ei varmasti kauaa nokka tuhise. En ole koskaan vaihtanut istuinten kankaita, mutta olen hyvin vakuuttunut siitä, ettei se voi olla kummoinenkaan suoritus. Nyt kun uhoan näin itsevarmana, tulee lopputuloksesta varmasti yksi myttyrä. Menee vielä koko tuoli rikki, ja joudun poistamaan tämän postauksen kaikessa hiljaisuudessa.


Saa nähdä, koska pinnatuolit pääsevät maalattaviksi! Nyt on kuitenkin sotkujutut saatu alta pois, ja pääsee vihdoin kuuraamaan pölyn ja romukasojen peittämän kuistin. En nyt ehtinyt nikkaroida ulos tulevia kukkalaatikoita ennen kuurausta, mutta ehtiihän ne joskus myöhemminkin. Vähän tulee nyt ylimääräistä raahaamista, kun joutuu kantamaan lautakasan ullakolle ja sieltä sitten taas kesäksi sisälle. Mutta kesäinen kuisti! Kaikki vaivannäkö sen eteen tulee varmasti tuottamaan hedelmää.


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Manun onneton päivä


Manu on aina ollut hirveän tyytyväinen ja onnellinen koira. Se on elämässään välttynyt kaikenlaisilta suurilta onnettomuuksilta, ja sen tie on ollut hyvin siloteltua. Olin mukana sen vauvaultrassa, syntymässä ja ensimmäisten viikkojen hoitamisissa. Se kävi meillä tutustumassa muutaman tunnin ajan ennen varsinaista luovutusikää, ja emon luota muuttaessakin Manu sai pariksi viikoksi Kaapo-veljen kaveriksi. Se muutti meille ilman yhtä ainutta itkua, ja sama tyytyväisyys on jatkunut kolmen vuoden ajan.


Manu on elänyt kovin suojattua elämää, mutta tänään oli kaikki toisin. Manuun vaikutti iskeneen viiltävä haikeus. Se ei ole koskaan ennen tuijotellut itseään peilistä, mutta tänään se kiipesi sohvannojalle, käänsi kasvonsa seinää vasten ja keskittyi toljottamaan. Vii vii, se vikisi aina silloin tällöin ja hievahtamatta, pitkän aikaa istuskeli paikoillaan omaa kuvaansa tuijottaen.








Vain kaksi räkänoroa valui Manun kuonoa pitkin, kun Manu selvitteli apeita ajatuksiaan.








Onneksi surukohtaus meni ohi ja Manu on  taas oma itsensä. Pahoilla mielin oleva koira on hirvittävän ressukkainen näky; toivottavasti Manun ei enää tarvitse toista kertaa vaipua apeuteen.


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Paljasta puuta


Pinnatuoliprojekti etenee juuri niin kuin arvelinkin, hitaasti ja vaivalloisesti! Tuoleja hinkuttaessa on aikaa miettiä yhtä jos toistakin, ja enimmäkseen mietin sitä, miten muut ihmiset tuntuvat suoriutuvan tämänkaltaisista projekteista aivan suitsait sukkelaan. Hups vain ja tuoleilla on uusi ilme!


Käyn tuoleja läpi yksi alue ja vaihe kerrallaan, niin että kaikki valmistuvat sitten samaan aikaan. Ensin hinkuttelin pahimmat maalikerrokset puukolla pois, ja nyt on tuolit hiottu karheammalla paperilla jalkoja lukuunottamatta. Vielä täytyy hioa jalat karhealla paperilla, ja sitten pääsee hiomaan kaikki osat hienommalla hiomapaperilla. On se hi-das-ta!


Sen verta työlästä ja yksitoikkoista on tuolien rapsuttelu, että oli aivan pakko kiikuttaa penkit tulevalle paikalleen uuden, pulppuavan inspiraation toivossa. Onhan tämä kärsimys vaivan väärti, onhan?








Jaloista on poistettu maalit vasta ylimalkaisella otteella. Hiomisessa menee vielä monta tuntia.
 




Mutta miten ihana onkaan suurella työllä ja vaivalla käsitelty  paljas puupinta! Miten raaskin maalata näitä? Jos meneekin mönkään? Tulee valumia, en kestä!
 




Laitetaanpa muistin virkistykseksi kuva vielä nykyisistä tuoleista. Nämä kuuluvat taloon ja ovat mielestäni melko karseat :) Kannan ne ullakolle heti kun saan omat tuolit valmiiksi.
 




Olen muuten alkanut käyttää ihan tällaisissa pienissäkin töissä kaikkia mahdollisia suojavarusteita aivan poikkeuksetta. Ennen olisin saattanut tehdä tämänkaltaisia hiomatöitä ilman hengityssuojainta, ja sitten niistää ja pärskiä maalia seuraavat päivät. Kuulosuojaimetkin oli entisen maailmankatsomukseni mukaisesti varattu johonkin maailmanluokan sirkkelöintiin, mutta ei sen tarvitse olla kovakaan meteli, jota lakkaamatta kuuntelee, kun alkaa korvissa soida. Onpa pikkuisen helpompi olla jälkikäteen, vaikka ihan vain käsin hioo, kun suosiolla suojaa korvat! Mahtavia asioita sitä oivaltaa, kun harrastaa :)


Kuistin oli tarkoitus olla kaunis ja ihanan hehkeä tila, jossa siemaillaan teetä ilta-auringon laskiessa merenrantaan (tänne ei näy merta). Todellisuudessa kuisti on hirveän kätevä paikka kaikenlaiselle rellestämiselle ja rötöstelylle: sieltä löytyy kaikkea aina lautakasasta multasäkkiin. Mutta nyt on kuistin rappiotila tulossa päätökseen! Ensi viikosta alkaen tarvitsen kuistin toiseen, kunnolliseen käyttöön, ja sitä ennen täytyy saada tuoliprojekti alta pois. Jos ei nyt kokonaan valmiiksi, niin ainakin pöllyävimmät hiomiset siirtyvät toisaalle. Meillä on vielä muksun kanssa epäselvyyttä siitä, mitä tuo toisaalle tarkoittaa: ullakolla on yksi kylmä huone, joka minusta olisi aivan mainio remppailutila, mutta muksu näkee sen omana piilopaikkanaan. En ymmärrä, miksi huone ei voisi samalla olla remppailutila ja piilopaikka, mutta ilmeisesti vaihtoehdot sulkevat toisensa laskuista. 


Eipä se auta kuin jatkaa hinkuttelua! Kummallista hoppuilla valmiin lopputuloksen kanssa: sitten kun tuolit ovat valmiit, ne ovat vain tuoleja. Nyt ne sentään ovat erittäin mielenkiintoinen ja kutkuttava projekti. Kannattaisi vain jotenkin nautiskella tästä vaiheesta, mutta kyllä tuo jatkuva hiominen jotenkin latistaa tunnelmaa...


torstai 20. huhtikuuta 2017

Varaslähtö kesään


Vajaa kuukausi sitten kylvetyt siemenet ovat hyvää vauhtia kasvaneet pieniksi taimiksi. Ne pitäisi kai koulia ankaralla kädellä vahvimmat säästäen, mutta en aivan hennonut kaikista rassuista luopua, onhan ne sentään itse kasvatettu. Kyllä ne vielä tuosta vahvistuvat ja tuottavat hedelmää!


Saviruukut ja hennot uudet taimet näyttävät kauhean sympaattisilta yhdessä. Tässä on selkeä lupaus tulevasta kesästä.





Kasveille on varattu kodin aurinkoisin ikkuna: nyt sieltä löytyy chiliä, tomaattia, pari sitrusta ja valkosipulia. Tänään kylvin vielä purjoa, laventelia, timjamia ja basilikaa. Laitoin kelmutetut astiat kylppärin lattialle, jossa on kaikkein lämpimintä. 


Saankohan ihan oikean puutarhan aikaiseksi? Ihan parasta, että on oma piha, jota suunnitella. Lumi on vielä maassa, mutten malta olla ajattelematta sen alta paljastuvia multakasoja.








En ole vielä pihaa nähnytkään kesäkunnossa, ja on täysi arvoitus, paljonko sieltä löytyy ryytimaata. Aurinkoisen puolen kuistin olisi tarkoitus muuntautua ilmojen salliessa jonkinmoiseksi vehreäksi kesäolohuoneeksi, mutta nyt siellä on vielä pelkkä sekasotku: keskeneräiset tuolit odottelevat hiomista ja romulaudoista säästelty lautakasa kukkalaatikoiksi muuntautumista. 
 
 
Ihanhan tässä pitää ruveta joutuin puuhaamaan, ettei kesä pääse yllättämään!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Käsillä uusi projekti



Oooooi miten mahtava onkaan saada uusi projekti käsille! Oikeasti tekemisvaihe on kaikkein paras, mutta silti ison urakan edessä ei millään malttaisi odottaa, että saa valmista. Ensimmäiset rapsutukset pintaan muistuttavat siitä, ettei tästä aivan hetkessä selvitä, mutta nyt pitäisi vain pitää pää kylmänä ja nauttia matkasta.


Pääsiäisreissulla mummolassa nappasin mukaani vanhat pinnatuolit. Nämä ovat kuulemma 80-luvulla kuolleen mummoni aikanaan ostamat, ja lapsuudessani ne olivat koti-kotona käytössä. Tuolien pariksi kuului samasta sarjasta pyöreä, jatkettava pöytä. Olisivatkohan nämä Askosta? Viitisentoista vuotta sitten tuolit ja pöytä on raijattu liiterinperukoille, ja sieltä minä tuolit sitten itselleni hamstrasin. Tuoleja suunnittelen ruokapöydän ympärille, jonka ylle tulevat messinkiset valaisimet. Juu, meillä ei turhaan kiirehditä lamppujen asennuksen kanssa.





Tuoleissa on nyt jotakuinkin alkuperäinen väritys, joskin istuinosat on joskus lakattu alkuperäistä tummemmalla sävyllä. Ajattelin lakata istuinosat uudelleen ja maalata pinnaosat mustiksi. Kummallista, että näiden "oikea" väri on valkoinen, mutta minä näen ne mustina. Mietin hetken aikaa tuolien maalaamista kauttaaltaan mustiksi, mutta siitä puuttuisi kaikki haaste. Olisi myös sääli peittää kaunis, omasta aikakaudestaan muistuttava puunvärinen istuinosa maalilla. Jotenkin se tuo ilmettä ja arvokkuutta eri tavalla kuin pelkkä maalipinta.





Ensimmäistä tuolia on nyt kokeeksi rapsuteltu, ja kyllähän se pinta siitä pois lähtee, kun tarpeeksi hinkuttaa. Kaikenlaisessa mekaanisessa pintakäsittelyn poistamisessa tulee tuskaisen tietoiseksi siitä, mitä tarkoitetaan sillä, ettei maalattua pintaa koskaan saa enää ennalleen: aina kun rapsuttaa, tulee samalla poistaneeksi myös puuta, vaikka kuinka yrittää olla varovainen. Lakkaosissa taas tummempaa lakkaa on imeytynyt huokoisen puun sisään, ja pitäisi poistaa melkoisen monta milliä, jos aikoisi saada ihan kaiken pois.


Nyt kun jälkikäteen sudittu lakkakerros on saatu ensimmäisestä tuolista jotakuinkin poistettua, tuoli tuntuu tutulta käsituntumalla. Ihan hullua! Kun paljasta pehmeää puupintaa sivelee, muistan miltä tuolit tuntuivat lapsena. Tähän pitäisikin nyt saada joku sellainen käsittely, jonka läpi tuoli tuntuu enemmän puulta kuin lakalta. Askartelua lukuunottamatta en ole koskaan lakannut mitään ja pidänkin lakkaa vähän riskaabelina aineena.





Toimintasuunnitelmani on seuraava: rapsuttelen maalit ja lakat irti ja hion pinnat. Jätän pienet klommot, mutta ainakin yhteen liitososastaan lohjenneeseen kalikkaan saa tehdä paikkausta puukitillä. Jalkaosat ovat tämänkaltaisille tuoleille tyypillisesti nitkuvia (muutama on ihan rehellisesti irti ja osa taas epärehellisesti jälkikäteen paikkaliimailtu), ja yritän nitkutella ne nyt kokonaan irti niin, että pääsee poistamaan liimat ja liimaamaan uudelleen tukevammin kiinni.  Jostain luin, että jos ei ole puristimia, voi käyttää lakanoita, jotka sitoo puuosien ympärille ja joiden avulla kiristää liitokset liiman kuivumisen ajaksi. Sen jälkeen sitten lakkaa ja maalia, ja pitäisikö maalin päälle vielä laittaa joku mehiläisvaha, ettei maali ala ajan kanssa lohkeilla? Kannattaisikohan ensin maalata pinnat ja sitten lakata istuinosat vaiko toisin päin? Selkäosan pinnat ovat kuitenkin tukevat, enkä viitsisi niitä turhaan irrotella.


Jännittävät hetket ovat taas käsillä. Miten voikaan uusi projekti tuntua aina niin tuoreelta ja mahtavalta!


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Trulleja näkyvissä



Eilen ihan juuri kauppojen sulkeutuessa muistin, että tänään on palmusunnuntai ja olisi syytä käydä ostamassa pienille virpojille herkkuja. Poljin kauppaan yhtä vinhaa vauhtia niin kuin Jaffa-mummo potkurilla siinä mainoksessa, ja olin hyvissä ajoin aamutuimaan valmiina ottamaan trullit vastaan. Juuri kun ehdin ajatella, ettei meillä sitten trulleja käynytkään, Elmo ja Manu päättivät ruveta virpomaan.


Elmo ja Manu ottavat virpomisasiat vakavasti. Nyt täytyy toivottaa mammalle ja kaikille muillekin mukavaa pääsiäisen aikaa.










Voi pojat, olipa tämä yllätys! Oikein hauskaa palmusunnuntaita kaikille!