perjantai 31. lokakuuta 2014

Sik sak



Trallallaa! Uusi varisparvi odottaa taas ensilentoaan. Nyt on kaikki harakat saksittu. Seuraava vaihe on alkaa siksakata mustia iiriksiä valkoisiin silmämuniin. Jalatkin pitäisi vielä valmistaa, mutta siirrän tympeän työn myöhemmäksi.





Näin monta samanlaista ompelusta en ole koskaan valmistanut kerrallaan. Aika jännää; ihan kuin olisin orjatyössä!

Ompelujuttuja



Juuri kun sain sahan, vanerit ja sammaleet raivattua olohuoneesta, iski vimmattu ompeluhimo. Joulumyyjäisiä pohtiessani sain toiselta joulumyyjäisiin osallistuvalta käsityöläiseltä viestiä, ja hän tarjosi vuokralle puolikasta omasta myyntipöydästään. Tässä saattaa käydä vielä miten päin vain, mutta minä nyt joka tapauksessa valmistaudun joulumyyjäisiin, jotka joko tapahtuvat tai sitten eivät.


Olohuoneeseen "väliaikaisesti" kannettu pöytä on ollut joka ikinen päivä käytössä. Miten olemmekaan ennen pärjänneet ilman ylimääräistä pöytää olohuoneessa? Kokeilkaapa tekin; ylimääräinen pöytä oudossa paikassa parantaa elämänlaatua huimasti. Ja miten kätevä onkaan leikata kaavoja pöydällä lattian sijasta!






Pitkästä aikaa kankaita leikatessa huomasi heti, että sakset olivat päässeet tylsymään. En oikein ymmärrä, miksi on niin tärkeää pitää kangassakset eri käytössä kuin vaikkapa paperisakset. Kangassaksien täytyy tietysti olla terävät, ja ne tylsyvät herkästi muussa käytössä, mutta eipä se teroittaminenkaan kovin vaivalloista ole. Muutama veto teroittimella, ja taas luistaa.















Nokat, silmämunat ja iirikset on jo leikattu. Nyt leikkailen vartaloita, masuja ja siipiä. Viimeiseksi jätän koipien silittämisen ja leikkaamisen, koska se on inhottavin ja tympein työ.






Sellaista tapahtuu täällä! Täytyy ilmeisesti alistua siihen ymmärrykseen, ettei meillä voi koskaan olla siistiä. Siistiä olisi, jos ei kuunaan leväyttäisi askarteluvehkeitä pitkin poikin, mutta mitäpä sitä sitten tekisi. Istuskelisi sohvalla, sipsuttelisi maton hapsuja ja katselisi, kuinka kynttilän liekki lepattaa.  Outoa se olisi, perin outoa. Sahailuinnostuksen ollessa ylimmillään ehdin jo ajatella, etten koskaan enää viitsi ommella, kun on saha. Mutta nyt kun ompelen, mietin, miten ikinä maltan enää sahailla.


Onpa mukavaa, kun on näin pitkäjaksoinen innostus päällä! Surumielisten Pielisten jälkeen voisin taas palata sahan pariin. Katsotaan, paljonko kuukaudessa ehtii askarrella.


torstai 30. lokakuuta 2014

Ihanan tavallista



Mahtava kuulas ja aurinkoinen  päivän monen harmaan ja ankean päivän jälkeen! Siivosin eilen oikein kunnolla ja oikein pitkästä aikaa, ja olen tänään ihastellut, miten ihanan tavallista meillä onkaan.


Tänään meillä kävi kahvittelemassa vanha yläasteaikojen kaveri. Pian on hujahtanut puoli elämää näkemättä ja yhteyttä pitämättä, mutta puolen elämän jälkeenkin kaveri tuntui ja näytti ihan samalta tutulta ihmiseltä. Tilaisuuden juhlavan luonteen kunniaksi leipaisin puolukkapiirakan ja ostin kimpun neilikoita.





Kuvassa on muuten uusin löytöni, parin euron pieni sininen kirpparikippo. Leikoin siihen neilikkakimpun liian pienet varret. Taas voisin kysäistä, josko joku tietäisi maljakosta enemmänkin.

 











Satsumista (vai mandariineista - vain spesialisti kykenee kertomaan) tietää,  että kohta on joulun aika. Vuoden ankeimpana ja epämiellyttävimpänä aikana kaupat ovat täynnä näitä superherkkuja. Satsumat ovat ihana, arkinen alkutalven juttu.









Olen selkeästi tänään ollut tavallista paremmalla tuulella. Jopa tiskihanskat ja tiskiainepullo näyttävät silmissäni suorastaan runollisilta. Siinä ne sulassa sovussa laulavat tiskipöydälläni Sibeliuksen serenadeja ja siteeraavat joutessaan Platonia.
 

Kehittymättömät ihmiset eivät kiistellessään välitä siitä miten asia todellisuudessa on vaan yrittävät vain saada läsnäolijat samalle kannalle kuin itse ovat. - Tiskihanskat tiskiainepullolle tänään keittiössä






Joku päivä pesen vielä ikkunat. Se päivä ei ole tänään. Olohuoneen sohvalta on tehty Elmolle suora pääsy ikkunalle. Siinä se tuijottelee maailmaa ja pitää huolen, että asiat pysyvät mallillaan. Samalla se piirtelee lasiin aaltomaisia kuvia kuonollaan. Onhan tuo sotku, mutta hirvittävän sympaattinen sellainen.






Koirarassutkin nautiskelivat aurinkoisesta päivästä. Ne etsivät kodin pehmeimmän ja lämpimimmän paikan, ottivat hyvän asennon ja jäivät köllöttelemään tuntikausiksi.












Tämä päivä oli oikein hyvä ja mukava päivä; aurinko se vain tekee nannaa. Keittiö on vielä korjaamatta vieraiden jäljiltä. Puolukkapiirakkaa on puoli vuoallista jäljellä. Eiköhän se olisi kahvihetken paikka.


tiistai 28. lokakuuta 2014

Sininen hetki



Kameran linssin läpi näyttää siltä, että kuvat olisi otettu juuri sinisen hetken aikaan. Oikeasti päivä on ollut synkkä, sumuinen ja surkea. Sinistä hetkeä ei olekaan, jos taivas on koko päivän pilvessä.


Hyi miten pimeää täällä yhtäkkiä on! Jo kolmen aikoihin iltapäivällä! Tätäkö se nyt on seuraavat puoli vuotta. Kynttilöitä on pakko polttaa paitsi tunnelman myös koloisuuden vuoksi.











Syysloman paluumatkalla piipahdimme pojan kanssa Ikeassa. Ostin taas läjän kynttilöitä, vaikkei koskaan enää pitänyt. Raaskin myös hussuttaa rahaa lampaantaljaan. Elmo on ottanut sen kaverikseen ja nukkuu päiväunet ihanan pehmoisen taljan vierellä.





Olohuoneessa on hirvittävä ruuhka ja ryysis: pupukaappia ei vieläkään ole kiinnitetty, ja keittiöstä kannettu pöytä tukkii tilaa. Pöydän päällä taas lojuu järjetön kasa keskeneräisiä askarteluprojektia: tuhoton määrä viimeistelyä odottelevia vanerihahmoja ja kokonainen mätäs kuivumassa olevaa sammalta.


Jostakin pitäisi taas karsia. Vanerihahmot se ei voi olla, enkä kyllä luovu sammaleestakaan. Mistäköhän aloittaisin?


maanantai 27. lokakuuta 2014

Vaneriarmeija




Kotona ollaan taas! Lähdin matkaan muutaman vanerilevyn kanssa, ostin matkalla lisää materiaalia ja palasin kotiin reilun 70 elukan armeijan kanssa.


Nämä hahmot on sahattu muotoonsa, mutta niissä riittää vielä hommaa. Hiominen vie aikansa, ja ehkä puolet joukosta on vielä viimeistelemättä. Osaan poraan reiät kiinnitystä varten, osaan liimaan taakse koruneulan ja osan maalaan toiselta puolen mustalla liitutaulumaalilla.






Pienemmät bambit ovat roikulakoristeita: näihin poraan reiän ja lisään satiininauhan. Osan maalaan toiselta puolen mustaksi.
 





Mikki Hiiri -hahmo nousi suosikikseni. Poika halusi, että sahaan hänelle Aku Ankasta jonkun muodon. Vanhasta lehdestä poika haki mieleisensä muodon, piirsi kuvion voipaperin läpi ja kaavan avulla piirsi kuvion vanerille. Minusta kuvio oli niin hieno, että sahasin heti parikymmentä hiirtä lisää.


Mikki Hiirestä tulee ainakin kaulakoru. Kestäisiköhän vaneri avaimenperänä? Ohut vaneri taitaa napsahtaa melko herkästi rikki, jos pääsee putoamaan. Osan hiiristä maalaan toiselta puolen liitutaulumaalilla mustaksi, ja niistä tulee käsipyyhemerkkejä kylppäriin.






Puput voisivat olla rinta- ja kaulakoruja. Helinät ja Peter Panit kaulakoruja.





Vihaisesta ankasta tulee rintakoru. Tähänkin hahmoon tykästyin. Se näyttää niin ärsyttävältä tyypiltä.





Bambeja tein myös jättikoossa. Jättikokoinen bambi on pannunalunen. Nämä tein vähän paksummasta vanerista.






Nyt olen saanut sahata sieluni kyllyydestä ja voisin kiikuttaa sahan varastoon vähäksi aikaa. Mietin, että olisin voinut osallistua vanerijuttuineni joulumyyjäisiin, mutta en tiedä, olenko niin viitseliäs. 


Seuraavaksi voisikin purkaa matkalaukut! On taas aika palata tavallisten arkijuttujen pariin.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pienen pientä ja oikein suurta



Vaneriaiheiset postaukset jatkuvat. Mitä oli elämä ennen lehtisahaa? Ei yhtään mitään!


Tänään testasin, kuinka tarkkaa jälkeä sahalla saa aikaiseksi. Olisin veikannut, että Peter Pan on liian pieni, mutta eipäs ollutkaan! Tästäkin tulee siis kaulakoru jahka keksin, mistä saa tarpeeksi pieniä silmukkaruuveja.






Samalla kun testasin miniatyyrikuviota, tein myös yhden jättikokoisen työn. Tämä jättibambi on pannunalunen. Annan sen jollekulle joululahjaksi. Sanomattakin lienee selvää, että tänä vuonna joulupaketeista kääriytyy vaneria! Joululahjaongelmat ja kaikki muutkin lahjaongelmat on ikuisiksi ajoiksi ratkaistu! Oikein harmittaa, että olen vuoden mittaan ehtinyt ostaa lahjoja jemmaan.






Ainakin etelässä ja pohjoisessa on jo syyslomat vietetty, mutta täällä Oulussa syyslomaviikko alkoi perjantaina. Me pakkaamme kimpsut, kampsut ja koirat mukaan ja suuntaamme pohjoisen mummolaan. Poika haluaisi mennä junalla, siinä kun on enemmän seikkailua, mutta minä ajattelin lähteä autolla. Yksi syy on se, että tämmöisellä köörillä automatkailu tulee junaa halvemmaksi, vaikka poika matkustaakin ikänsä puolesta ilmaiseksi. Toinen syy on se, että autolla matkatessa pystyn ottamaan sahan mukaan.


Jos maailmankaikkeuden voimat vaatisivat minua juuri nyt tekemään peruuttamattoman valinnan joko ompelukoneen tai lehtisahan välillä, valitsisin ilman muuta sahan.


Edit. Nyt minä kyllä ihan oikeasti lopetan. Piti lopettaa jo aikaisemmin, mutta aina vain menen sahan luo uudestaan ja uudestaan.




Peter Pan sai kaverikseen Helinän. Näistä tulee niin kivoja!





perjantai 17. lokakuuta 2014

Pari valmista vaneria



Tiesin sen! Seuraavasta pupusta tuli täydellinen! Näin pientä vanerihahmoa sahattaessa on pakko miettiä etukäteen, mistä suunnasta mihinkin koloon lähtee. Muuten ajautuu umpikujaan ja pienessä tilassa kääntyessä saha tekee rumaa jälkeä.


Pupuskasta suunnittelin itselleni kaulakorua, ja minulla olikin vähän kiire saada se täksi illaksi valmiiksi. Vaneriset kaulakorut ovat jotenkin niin sympaattisia. Ne eivät tahdo kenellekään mitään pahaa.




 
Kaikki olisi muuten oikein mainiosti, paitsi että vaneri on aivan liian ohutta rautakauppapuolelta ostamilleni silmukkaruuveille. Yritin etsiä vastaavia ruuveja askartelu- ja korupuolelta, mutta en löytänyt mitään. Voi sniif!





Illan synttärisankari saa kunnian olla ensimmäinen vaneriaskarteluitteni kantaja. Lemmy oli kuulemma mieleinen hahmo, joten tulostin rivin Lemmyjä ja tein hänestä yhden avaimenperän ja yhden kaulakorun.








Kaulakoru on kaksipuoleinen.









Olisin halunnut pukea pupukaulakorun tänään ylleni, mutta en tiedä, kehtaanko kun se on hajalla. Jännittävää kuitenkin nähdä, mitä synttärisankari sanoo askarteluistani.
 

En koskaan enää puhu mistään muusta kuin vanerista. Taas on maailma auennut minulle ihan uudella tavalla.



Työn alla



Miten käsittämättömän mahtava tuo saha onkaan! Paras ostos aikoihin!


Harjoittelen sahan käyttöä bambilla. Numeroin sauhaukseni; neljännen bambin kohdalla jälki on jo oikein hyvää. Jalkojen keskiosat leikkaan sitten, kun olen lukenut käyttöohjeista, miten sahan terä irroitetaan.







Kokeilin myös pienen pientä pupua, josta suunnittelin tekeväni kaulakorun. Pupu on todella pieni sahattavaksi, ja siinä on ongelmakohtia, jotka saan joka kerta tyrittyä. Pienissä kulmissa saha ei käänny kunnolla, se jää junnaamaan ja tekee rumat jäljet. Täytyy miettiä sahausjärjestys niin, ettei tarvitse peruutella vaikeissa kulmissa. Eiköhän seuraava pupu ole jo kelvollinen.







Onpa mukavaa, kun on taas jännittävä uusi projekti! Täytyy tänään käydä kaupassa etsimässä sellaisia korukoukkuja, jotka voisi pupuihin ruuvailla. Tuleekohan niistä juuri niin hienoja kuin kuvittelen?


torstai 16. lokakuuta 2014

Päivän asu



Nyt on suojavarusteet viimeisen päälle! Ei tarvinnut eilen kauaa sahailla, kun täytyi myöntää, että kuulosuojaimet on pakko hommata. Ajatella, ettei meillä ennestään ole ollut kuulosuojaimia! Eikä suojalaseja!


Suojalaseja olen kaivannut useammankin kerran erinäisiä tuunailuja touhutessani. Ihan pelkästään maalin poistamisessa maalilastuja lentelee siihen malliin, että silmät ovat koko ajan tulilinjalla. Tästä on varmasti useampiakin tutkimuksia tehty, mutta maalia poistaessa terävät maalilastut suuntaavat 90 prosentin todennäköisyydellä juuri silmään. Silmämunasta törröttävä terävä kappale on karseinta, mitä pystyn kuvittelemaan. Järjetöntä, miten paljon olen silmien mahdollista kohtaloa surkutellut, ja miten vähän olen kohtalon estämiseksi tehnyt. Miten olenkaan niin laiska suojavarusteiden suhteen?


Olin tosi järkyttynyt, kun huomasin, että suojalasit maksavat melkein yhdeksän euroa. Riistoa! Olisin veikannut, että korkeintaan kaksi euroa. Mutta nytpä olenkin varautunut aivan kaikkeen, ihan ebolasta lähtien.









Aijai että nuo Peltorin kuulosuojaimetkin vaikuttavat hyviltä! En ole testannut niitä vielä täydessä metelissä, mutta luulen, että otan nämä käyttöön ihan jokapäiväisessä elämässä. Suljen kaiken metelin, älämölön, vänkäyksen ja valituksen kokonaan elämänpiirini ulkopuolelle.


Laitan tekstin tunnisteeksi lifestyle, jotta päivän asuni päätyy arvoiseensa seuraan Indiedaysin sivuilla.


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Välineurheilua



Monen, monen vuoden jahkaamisen jälkeen kävin tänään viimein ostamassa haaveilemani lehtisahan. En ole kuunaan kokeillut kyseistä peliä, ja ostopäätöstä jarrutti kysymys siitä, olisiko lehtisahalla sahailu niin hauskaa kuin kuvittelin sen olevan. Laite maksaa tietenkin myös paljon rahaa, eikä voi tietää, päätyykö se lopulta kaapin pohjalle. Jospa saankin vain kauheita räpellyksiä aikaan, masennun ja lopetan lehtisahalla sahaamisen tyystin. Vasta kaupassa tajusin, että lehtisaha ei todellakaan ole mikään minilaite; se ihan oikeasti vie tilaa. Onneksi olin jo ennen kauppaan menoa päättänyt ostaa vempeleen.


Mutta mistäpä tuota tietää jos ei koskaan kokeile! Tervetuloa perheeseemme, Lehtisaha! Kylläpä sinä oletkin ihana!


(Huomatkaa, että keittiöstä poistetulla pöydällä on taas käyttöä.)






Vähäsen jo ehdin sahaa kokeilla, ja täytyy sanoa, että kyllä tämä on opittavissa oleva taito. Ensimmäisistä yrityksistä ei tietenkään tullut mitenkään täydellisiä, mutta nyt vasta tutustun laitteeseen ja sen käyttäytymiseen. Bambirukasta tuli aika kulmikas, kun olin niin tarkkana terän kanssa ja yritin varoa, ettei siihen kohdistu sivuttaista painetta, joka ohjekirjan mukaan saa terän helposti katkeamaan. Parin sahailukokeilun jälkeen sanoisin, että terä kyllä kestää kääntyilyä. Ja jos ei kestäisi, niin eihän sillä voisi sahata minkäänlaisia muotoja, pelkkää suoraa vain. Seuraavasta bambista tuleekin sitten valioyksilö. Ja kyllä: minulla on suunnitelma tuon bambin jalkojen välissä olevan aukon suhteen.






Parin vanerikokeilun jälkeen tiedän myös, kuka huomenna käy ostamassa korvasuojaimet!


tiistai 14. lokakuuta 2014

Valoa keittiössä



Meillä kävi eilen sukulaisvieraita kahvilla. Tein taas mokkaruutuja ja laitoin ne tilaisuuden erityislaatuisuuden huomioiden esille Kastehelmen kakkuvadille. Tänään tiskailin tarjoiluastiat puhtaiksi, ja katselin, että onpas meillä keittiössä nättiä ja valoisaa. Pöydän vaihtaminen teki ihmeitä, samoin valkoinen maali. Eihän siitä kauaa ole, kun keittiö näytti vielä tältä.










Aivan erityisen paljon tykkään näistä ikivanhoista kaapeista. Miksi ihmeessä kukaan ikinä, siis nykypäivänä, haluaa vaihtaa nämä kokopuiset vanhat kaapistot? Keittiörempassa rahat menevät ihan hukkaan; jos nyt uusii kaapistot, näyttävät ne takuuvarmasti kymmenen vuoden päästä siltä, että ovat kymmenen vuotta vanhat. Ikivanhat kaapistot sen sijaan vain paranevat vanhetessaan.


Nyt kun otin keittiökaapit puheeksi, muistui mieleeni se, miten muutama viikko sitten olin vähällä saada toisesta asunnosta puretun vastaavan keittiön itselleni. En vain sattunut olemaan silloin kotona, ja kaapisto kiikutettiin kaatopaikalle. Itken.
 
 







Viimeisestä kuvasta huomaa, etten suinkaan maalannut koko seinää, kun viimeksi valkoista maalia sudin. Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Sitä paitsi eihän tuota kahden valkoisen maalin sävyeroa juuri edes huomaa.


Tällä viikolla meille sattui oikea tilastollinen suma: eilen kävi vieraita, tänään tulee vieraita, huomenna saapuvat kolmannet vieraat. Keittiöstä poistettu, varastoon matkalla ollut, mutta puoliväliin unohtunut vanha keittiön pöytä on tullut tarpeeseen. Se majailee nyt olohuoneessa, jonne on kertakaikkisen kätevä kattaa kaffit ja pöperöt isommalle poppoolle. Pitäisikö se pöytä sittenkin jättää olkkariin? Se on niin pöntön näköinen keskellä lattiaa, mutta kyllä se kuulkaa on kätevä.


maanantai 13. lokakuuta 2014

Maalauspuuhissa



Olohuoneessa musta muuttui valkoiseksi ja valkoinen mustaksi.





Jalkalamppuseinän takana oli ennen liitutaulusuiro, mutta nyt se jäi valkoisen maalin alle peittoon. Yksi kerros pohjamaalia ja kaksi kerrosta pintamaalia riitti mustan peittämiseen.






Nyt kun muut seinät olivat taas valkoiset, uskallauduin maalaamaan toisen seinän mustaksi. Onhan se aika dramaattinen, mutta ajatuksena on kiinnittää tähän joko sympaattinen pupuhylly tai 60-luvun pikkukaappi. Jouluvalojakin voi jo pian alkaa ripustella.













Sitten pitäisi vielä osata päättää, mikä hylly, taulu ja naulakko tulee mihinkin. Työpöytä täytyy pian saada tyhjäksi, että mahtuu piirtelemään seinille!