maanantai 30. maaliskuuta 2015

Nahkasohvan tuomio



Pojan huoneen vihreä nahkasohva on saanut häätötuomion. Mukavasti patinoitunut sohva olisi muuten aivan mainio, mutta lapset ovat repineet toisen käsinojan nahan niin, ettei koko sohvaa viitsi enää katsoakaan. Jatkosijoituspaikka on jo mietittynä; enää täytyy saada sohva kuljetettua uuteen osoitteeseen.


Sohvalla Pertti-nalle pitää seuraa itse virkatulle pehmolle, kirpparipuputyynylle ja itse ommellulle pöllölle. Ovistopparikoira on jostain syystä noussut ikkunalaudalle. Ehkä se haluaa laajentaa omaa maailmankuvaansa.








Ihan kohta päästään pääsiäisen viettoon. Muutama päivä vielä, ja sitten mennään reissuun!


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Soffalla



Kaksi hirvittävän rankkaa ja väsyttävää viikkoa takana, mutta nyt on taas perjantai ja viikonloppu! Eikä hetkeäkään liian aikaisin! Ensi viikolla onkin jo pääsiäinen; kevät se vain hujahtaa aivan siivillä.


Koiratkin ovat ottaneet tuntumaa uuteen vuodenaikaan: molemmat ovat maiskutelleet sulavien lumien alta kaikki mahdolliset pöpöt, ja toisella pukkaa tavaraa yhdestä ja toisella toisesta päästä. Sehän tarkoittaa mojovaa pyykkivuorta, mutta mitäpä sitä muutoin mieluummin vapaa-ajallaan tekisi kuin pyörittäisi pyykkikonetta. Matokuuri muistuu mieleen aina silloin, kun siitä näin jämäkkään tapaan muistutetaan. Täytynee antaa uusi kuuri vielä viikon päästä, kun koirien massut ovat rauhoittuneet. Koiran hankintaa miettivälle tulee tässä oiva vinkki: harkitse vakavasti akvaariokalaa.


Perjantai on meillä perinteisesti sauna- ja röllöttelypäivä. Tänään ei tarvitse muuta kuin olla vain. Niin ja tietysti harjoittaa ahkerasti käsijumppaliikettä sipsipussin ja suuaukon välillä.











Sitruspuu osoittaa mieltään ja tiputtelee vanhoja lehtiään. Onneksi se ei kuitenkaan ainakaan vielä näytä kuolevan vaan uuttakin versoa pukkaa. Ajat sitten kevätinnostuksissa ostetut siemenet ja sipulit odottavat vielä istuttamistaan. Koskahan sitä siihen ryhtyisi? Hirveitä ponnisteluja edessä.


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Koiraparturissa



Meidän koirahuligaanit ovat talven verran saaneet elellä kuin siat pellossa, ja sen ovat olleet näköisetkin. Eilen parturoimme turkkeja kolmen tunnin verran, ja niin sesseille saatiin mukava kevätilme.





Manun lähtökohdat eivät olleet hääppöiset. Sen pehmeä, kikkarainen turkki oli peräti vanuttunut sieltä täältä. Tollon näköinen koira, kerta kaikkiaan.








Elmokin olisi halutessaan koska tahansa saanut paikan mistä tahansa eläintenpelastajat-aiheisesta tosi-tv-sarjasta, ja se olisi mennyt aivan täydestä heitteille jätetystä katukoirasta. Kyynel.








Tadaa! Kyllä keritseminen kannattaa! Manusta näkee taas, kumpi pää on pyllypää ja kumpi ei.
 






Elmoa uusi leikkaus nuorensi kymmenen vuotta. Se näyttää taas omalta, terhakalta itseltään.

 






Tästä eteenpäin pitkälle syksyyn vedämme koirien turkit lyhyiksi aina, kun siltä näyttää. Partahapsut, kulmakarvat, korvien reunat ja tassunpäät leikataan saksilla; muualla toimii trimmeri. 



Vähemmän karvaa tarkoittaa myös vähemmän sisälle kantautuvaa kuraa. Kyllä meidän nyt kelpaa!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Sifonkia



Me Manun kanssa alamme niin tottua tähän muotibloggaajan elämään. Tällä kertaa esittelemme juuri valmistuneen sinisen sifonkimekon ja eilen ommellun kukkahatun. 


Tuo hattumalli oli niin kertakaikkisen mukava, että päätin pyöräyttää hattuja useammankin. Toinen hattu meni kylläkin mönkään, kun kutistamattomat puuvillakankaat kitsahtivat silittäessä ja valmiista hatusta tuli aivan liian pieni. Lieristä tuli nyt vähän erilainen kuin ensimmäisen, oranssin hatun lieristä; tässä etuosa on takaosaa pidempi (ensimmäisessä mallissa saksin lierin jotakuinkin tasamittaan).





Sifonkimekon kanssa meinasin jo antaa periksi. Suosin normaalisti helposti ommeltavia kankaita kuten joustamattomia puuvilloja. Sinivalkoisen sifonkikankaan ostin joskus kangaskaupasta, ja olin katsellut sille hyvin yksinkertaista mallia ommeltavaksi. Tässä mekkomallissa oli paljon enemmän yksityiskohtia kuin olin suunnitellut, mutta sain kuin sainkin vaikeasti ommeltavan sifonkikankaan taipumaan tahtooni. Sifonki venyy, vanuu, luistaa alta ja on muutenkin todella ärsyttävä kangas. Olen niin ylpeä tästä uudesta aluevaltauksestani.


En muista, mikä oli mielessä, kun päätin tehdä läpinäkyvästä kankaasta mekon. Jotenkin se läpinäkyvyys konkretisoitui toden teolla vasta siinä vaiheessa, kun mekko oli sovitusvalmis.







No niin, alusmekko-ongelma täytyy selvästi miettiä loppuun saakka ennen kuin  mekon kanssa lähtee ihmisten ilmoille. Ehkä riittää, jos yläosana on joku vain toppi, ja alle ompelee tavallisen alushameen?

 





 Kesä voi pian saapua; me olemme Manun kanssa ihan kohta valmiita.


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Hattutemppu



Ompeluhulinat jatkuvat! Kyllä se niin on, että kun kerran aloittaa, kannattaa samoilla sotkuilla ommella useampikin vaatekappale. Olen monet kerrat esittänyt toiveen erillisestä ompeluhuoneesta, mutta toivettani ei ole ainakaan vielä huomioitu.


Tänään kaivelin kaapeista mummolan ullakolta hamstratun, hirveän ruman jakun. Jakun kangas on minusta oikein hieno, mutta malliltaan vaate on niin kauhea rytky, ettei se ole varmasti kuuna päivänä näyttänyt kenenkään päällä hyvältä. 1980-luku; sen olisi ihmiskunta voinut kokonaan ohittaa ilman, että olisi menetetty yhtään mitään.





Selailin vanhoja käsityölehtiä ja päätin vihdoin ommella kesäisen lierihatun, jonka mallia olen kauan aikaisemminkin ihastellut (Suuri käsityö, 7/2011). En ole aikaisemmin viitsinyt alkaa ommella hattua tikkausten vuoksi: tikkaus kun paljastaa heti, onko vaate tehty siististi vai ei. Silmältä ei varmasti jää huomaamatta, jos kaksi vierekkäistä tikkaussaumaa ovat keskenään edes pikkuisen vinkkurassa.


Jos lehden ohje on vuodelta 2011, voitaisiin sanoa, että tässä neljän vuoden aikana on tapahtunut kehitystä ompelutaidoissa: reunan tikkaukset eivät enää ole este hatun ompelemiselle.





Ylimääräisiä saumoja piti tehdä erityisesti hatun lieriin, mutta paidan kankaasta riitti kuin riittikin kesähatun tarpeiksi. Tämä oli mukava, nopsa työ ommella. 


En oikein aikaisemmin ole ollut hattuihmisiä, mutta kyllä minä nyt sellaiseksi ryhdyn. Ehkä kuitenkin tarvitsen vielä lisää hattuja?




Ja ne tikkaukset. Ah, rakastan tehdä tämmöistä pientä ja sievää jälkeä. Kaikenlaiset suorat linjat ja ompeleet ovat oikeasti niitä "vaikeimpia": ympyrä on ympyrä vasta, kun se on millilleen symmetrinen, ja jos suora on vähän vinkkura, se ei ole suora ollenkaan.








Sellainen tuli tästä hatusta! Ompelin vahingossa lieristä päällipuolelle sen puolen, jossa oli yksi ylimääräinen, kankaan vähyydestä johtuva sauma (argh argh argh). Pikkuisen (argh) se ottaa pattiin (argh) ja häiritsee (argh), mutta ajattelin opetella elämään asian kanssa.


Jouduttakaapa tekin kesän tuloa joko ompelemalla kesävaatteita tai vaihtoehtoisesti syömällä lunta! Minä teen koko ajan parhaani!


torstai 12. maaliskuuta 2015

Hempukkaista pitsiä



Ongelmallinen pitsihihamekko on vihdoin valmis. Matkan varella oli monenlaista mutkaa: ensin poltin yläosan silittämällä sen liian kuumalla, sitten reistaili ompelukone.


Mutta nyt kolttu on ommeltu! Ohje löytyy Suuri käsityö -lehden numerosta 7/2014. Jätin ohjeista pois vyötärölenksut ja irrallisen, solmittavan rusettinauhan.







Ompelin vuorin alahelmaan pitsinauhaa. Tuo helma on niin hirveän söpö, että tekisi mieli ommella pitsiä nyt aivan joka paikkaan.





Pitäisikö vielä ommella yksi mekko? Samoilla vaivoilla kai se menisi.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Koti-ilta



Ompelumylläkkä on ottanut vallan olohuoneesta, mutta onneksi ehdin napsia muutaman kuvan ennen suurta tuhoa. Päivät ovat ihanan valoisia, ja aurinkoa riittää alkuiltaan saakka, mutta vielä tulee niin pimeä, että voi poltella kynttilöitä. Projektimme "kaikki rumat kynttilät loppuun"  jatkuu vielä hetken aikaa.

















Kukkamekko valmistui tänään, mutten raaski vielä keräillä ompeluvermeitä paikoilleen. Uudet kirppiskankaat kutkuttelevat siihen malliin, että nyt olisi taas hyvälle kaavalle käyttöä. Mitäköhän sitä ompelisi seuraavaksi?


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Välivaihe ja muutama kirppislöytö



Mekko on taas vaihteeksi jäähyllä. Se ei millään suostu valmistumaan. Leikkasin ja ompelin yläosan kankaat uudelleen ja melkein jo pääsin eilistä vaihetta pidemmälle, kun taas iski takapakki; ompelukone oli liian pitkään yhtäjaksoisesti päällä ja se alkoi taas vemputtaa. Miten joku kone voi edes tietää, onko se ollut päällä kauan vai vähän aikaa.





Iiiiihan viimeisiä saumoja viedään, ja onnellisena ompelin helman alaosaa kiinni mekkoon, kun ompelukone alkoi yhtäkkiä tehdä surkeaa jälkeä.





Tämmöistä: tuon beigen syttyrän olisi tarkoitus esittää tavallista suoraa ommelta. Pitäisi raaskia viedä ompelukone huoltoon. Ompelukoneen huoltaminen ei vain valitettavasti koskaan ole mielen päällä silloin, kun ompelukonetta ei tarvi. Ja nyt kun sitä tarvii, en ole viemässä sitä mihinkään määrittelemättömäksi ajaksi kesken hyvän ompelurutiinin.


Pikku paussia vain, taas vähän ratkojaa ja kyllä se lopulta siitä. Saumuri oli muuten paras ostos vuosikausiin. Miksi senkin kanssa piti niin kauan empiä ja odotella?





Kirppispöytää on jäljellä enää pari päivää. Onneksi, koska tämä jatkuva kirpparilla ramppaaminen vie minut perikatoon. Tänään löysin kolme ihanaa kangasta, joista ajattelin ommella mekkoja tai hameita.

 
Vihreän kankaan (5 e) alkuperää en tiedä, keskimmäinen on Marimekkoa (5 e) ja mansikkakuvioinen Finlaysonin pöytäliina (4 e). Mansikkakankaasta tulisi varmasti hieno, muhkea kesämekko, mutta se voisi olla kyllä kiva tuommoisenaankin, vaikkapa verhona.





Ompeluksiin liittymättömiä kirppariostoksia olivat Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä (8 e; halusin tämän poikkeuksellisen kovasti) ja ruskea lääkepullo (1.50 e), joka päätynee pupukaappiin muiden friikkitavaroiden joukkoon.
 





Jokohan nyt olisi ompelukone saanut lepuutella tarpeekseen? Jokohan tämän vuoden puolella ongelmallinen kukkamekko saataisiin valmiiksi?


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ratkoja raikaa



Olen tänään ommellut maailmankaikkeuden vaikeimmat hihat ja saanut kukkamekon lähes valmiiksi. Nyt sen voikin sitten jo purkaa.


Tyhmä päivänvalo paljasti, että silitysrauta oli tehnyt tuhojaan illalla suhaillessa. Silitin joko liian kuumalla tai sitten kankaisiin on sotkeutunut tukikankaiden liimoja; silittämäni reunat ovat ruskeita niin kuin reunat olisi hikoiltu puhki. Valo on outo juttu; nyt kun aurinko alkaa laskea ja valo on kellertävää, ruskeita läikkiä ei huomaa muuten kuin tarkasti syynäämällä. Keskipäivän ankaran valon aikaan läikät ovat todella silmiinpistävät.


Niin lähellä mutta niin kaukana. Pakko tehdä yläosa uudelleen.





Minihihat näyttävät simppeleiltä, mutta ovat eittämättä vaikeimmat koskaan tekemäni hihat. Yritin googlettaa ohjeita ja etsin apua ompeluopaskirjoista, mutta vastaavaa hihaa en löytänyt. Hiha on siis kaksipuoleinen, ja se tikataan kiinni jo ennen vuoriin ja etukappaleeseen kiinnittämistä. Pääaukko ja olkasaumat ovat jo kiinni, joten hihan paikoilleen ompelemisessa on minimaalisesti liikkumavaraa. Koska liikkumatilaa ei ole, hiha täytyy ommella kahdessa osassa: ensin olalta alas eteen ja sitten olalta alas taakse.


Kirjalliset ohjeet ovat niin käsittämättömän abstraktit, etten ole varma, ymmärsinkö ompelusuunnitelmaa oikein. Niin kertakaikkisen ihmeellisen vaikeaa oli kiinnittää hiha paikoilleen. Mutta jos nyt teen yläosan uudelleen, saan hyvää harjoitusta. Ehkä toisella kerralla vaikea vaihe onkin jo ihan helppo.








Tuommoinen siitä sitten tulee, kunhan se vuonna 2048 valmistuu.


PS. Jos kangas kestää 60 asteen pesun, miksi se ei muka kestä kolmen pisteen silitystä?


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ompelupuuhissa



Löysin kirpparilta valtavan satsin beigepohjaista, kukkakuviollista kangasta. Ajattelin ommella kankaasta pussilakanat ja taioin olohuoneemme ompelimoksi.





Jaksoin ommella pussilakanaa kääntöaukkojen saumojen verran. Sitten muutin suunnitelmat; tekisin mielummin mekon.





Ihana, aurinkoinen sunnuntaipäivä, mukavaa musiikkia, paljon kahvia ja ompeluhommia!





Päällikankaan ehdin pestä ja kutistaa jo aikaisemmin, mutta koska ompeluinnostus iskee aina äkkiarvaamatta, vuorikangas odottelee vielä kuivumistaan. Harkitsin leikkaavani vuorin ilman kutistamista, mutta en sitten viitsinyt ottaa riskiä; kuitenkin vuorikangas kitsahtaisi ensimmäisessä pesussa ja koko mekosta tulisi muotopuoli. 


Miten voi kankaan kuivuminen kestää näin kauan?





Ompelutarvikelootasta löytyy vino pino kirppareilta hamstrattuja nauhoja. Nämä seesteisen murretut sävyt sopisivat hyvin kukkamekon pariksi. Melkein harmi avata näitä söpöjä, vanhahtavia pakkauksia.





Vetoketjulootassa puolestaan näyttää pahalta. Miten on mahdollista, ettei sopivaa vetoketjua koskaan löydy silloin, kun sitä ennalta suunnittelematta tarvitsisi? Tuossa lootassa on 81 vetoketjua. Sehän on tilastollinen mahdottomuus! On 35-senttistä ja 50-senttistä, mutta onko 40-senttistä ketjua? No ei ole!





Nyt täytyy toivoa, että kevättuuli puhaltelee vuorikankaan kuivaksi ennätysajassa. Tuleekohan tästä hyvä mekko?