lauantai 31. lokakuuta 2015

Pastellisävyjä



Pyhäinpäivä pääsi taas melkein yllättämään! Toivottavasti kaikilla on jääkaappi ja muut kaapit ruokaa täynnä. Meidän on tarkoitus valmistaa tänään vähän parempi illallinen. Selailin intialaista ruokakirjaa uusien reseptien toivossa, mutta varsin pian kävi ilmi, että intialaista ruokaa noin vain valmisteta ilman ennakkosuunnittelua. Sen verran erikoisia ainesosia resepteistä löytyy.


Olohuoneen sivutasolle on kertyny kasa pastellisävyisiä kippoja ja kuppeja. Onpa mukava, kun on vähän väriä pimeyden keskellä.








Kuinka teillä vietetään pyhäinpäivää?


PS. Vielä tämän päivän ajan voi osallistua vanerikorun arvontaan kertomalla mukavan eläinaiheisen muiston! Täällä näin!


perjantai 30. lokakuuta 2015

Siivouspäivän iltana



Lattiat mopattu, peitot ja tyynyt tuuletettu.








 Kohta on valmista!


Lokakuu



Jopas on kirpakka keli! Aivan tuntuu talvi luissa ja ytimissä.


Kipaisin tänään palauttamassa taas kerran myöhässä olevat kirjastonkirjat ja maksoin samalla pitkältä ajalta kertyneet sakot pois. Luulin, että siellä olisi ollut ainakin 890 euroa sakkoa kaikista niistä lukemattomista laiminlyömistäni palautuksista, mutta neljällä ja puolella eurolla selvittiin. Vielä olisi ollut viisikymmentä senttiä pelivaraa ennen kuin olisi tullut lainauskielto, eli ihan turhanpäiten taas hötkyilin.


Kirjaston vieressä pitää majaa uusi Aittaputtiikki, itsenäisten käsityöyrittäjien käsityömyymälä. Tarkoitus oli kuvata lokakuisia maisemia vuodenaikakuvasarjaani, mutta kun parkkeerasin pyörän aitan eteen, oli pakko vähän piipahtaa sisälläkin. Sehän ei koskaan hyvää tiedä. Löysin muutamat pienet lahjat, ja tiedänpä, minne suunnata joulun alla samoilla asioilla. Jos olisin raaskinut, olisin ostanut myös Iloisen Kettuliinin suunnittelemia joustocollegeita omiin ompeluksiin. Ehkä joku päivä vielä!


Mutta se lokakuu. Aurinko paistaa vielä niin nätisti, mutta kyllä on kylmä!





Joku on spreijannut kivilaattaan, että "fuck". Painava asia ja sanoma. Laittaa miettimään ja hiljentymään pienen ihmisen.








Yritän olla reipas ja kuvata myös ne ostamani käsityöjutut. Olin tosiaan muissa asioissa jkameran kanssa liikkeellä ja ihastelin liikkeessä vaikka ja mitä, mutta en sitten ujouksissani kehdannut kysyä kuvauslupaa. Onhan se kuitenkin ihan mahtava juttu tänä nettikauppa-aikana, että pieniä erikoisliikkeitä on olemassa. Paljon kivempi ostaa lahjaksikin jotakin sellaista, joka on vaivalla ja ajatuksella tehty kuin kiertää suoraan marketin kautta.


Pari nurkkaa pojan huoneessa



Pojan huone on pysynyt huonejärjestystä lukuun ottamatta melkolailla ennallaan siitä lähtien, kun huone vajaa kolme vuotta sitten pintarempattiin. Punaiset Elefantti-lakanat marssivat sängyllä lakkaamatta, takaseinä kirkuu turkoosina ja pari isoa taulua valtaa tilaa. Pikkulapsijutut kuten isot muoviset rekka-autot ja Myyrä-taulut lähtivät pois kesän aikana. Huonetta täytyy nyt viilata enemmän ison pojan tilaksi. 


Sängyn päälle on tulossa yksi ja pöydän päälle toinen punainen retrolamppu. Poika itse toivoisi huoneeseen säkkituolia; jonkinmoisen ison lattiatyynyn voisi kyllä ommella vanhoista farkuista. 















Mitäs muuta sitä tänne keksisi? Jonkinlaista rempseää retroilua mieluusti!


torstai 29. lokakuuta 2015

Valoa kaukosäätimellä



Makuuhuoneen uudet Artekit ovat olleet käytössä muutamia viikkoja. Valaisinten asentaminen tiesi hieman päänvaivaa, koska valot haluttiin siirtää yhdestä huoneen keskellä olevasta kattopistokepaikasta kahteen paikkaan seinän vierustoille.


Kattovalaisimet alkoivat siis toimittaa yöpöydän valon virkaa. Jotta ne olisivat järkevät käyttää, eikä yöllä tarvitsisi puikkelehtia sulkemaan valoja oven vierellä olevasta katkaisijasta, valaisimiin asennettiin kaukosäätimellä toimivat vastaanottimet.





Harmittaa laittaa tällainen ruma kuva kaikkien kauniiden makuuhuonekuvieni keskelle. Kerron tämän nyt postauksen alussa alta pois, niin pääsee sitten taas katselemaan niitä kunnollisia kuvia.


En ollut aikaisemmin edes tiennyt, että kaukosäätimellä ohjattavia kattovaloja on olemassa, ja ihan sattumalta satuin valaisinten ostoa suunnitellessani harmittelemaan oikealle henkilölle katkaisijaongelmasta. Kysyin sähköliikkeestä, mikä tuote oli kyseessä, ja sehän oli kotimaisen Johdottoman uppoasennettava vastaanotin. 


Vastaanotin asennetaan kattopistokkeen ja valaisimen väliin (molemmista  kulkee johdot vastaanottimen sisälle), ja palikka jää katonrajaan suojakuvun alle. Vastaanottimia on kaksi, yksi kummallekin valaisimelle, ja ne molemmat toimivat samalla kaukosäätimellä. Vastaanotin maksoi muistaakseni 20 euroa kappaleelta, kaukosäädin 17 euroa. Asentamiseen ei tarvita sähkömiestä; johtojen kytkeminen on samanlaista puuhaa kuin sokeripalallisen kattolampun asentaminen.





Nyt kun tietoisku on ohitse, päästään takaisin kivojen kuvien pariin. Ai että tykkään näistä meidän makuuhuoneen sävyistä! Sysimustaa, rouheaa puuta, puhtaanvalkoista ja kiiltävää messinkiä. Artekin valaisimet taitavat olla melkeinpä arvokkainta, mitä omistan. Ne kiiltävätkin siihen malliin, ettei arvokkuus vain jää keneltäkään huomaamatta.











Lennolin useamman vuoden vanhat pellavalakanat ovat olleet kovalla käytöllä. Sieltä täältä ne alkavat nuhjaantua rikki, eikä varsinaisesti voisi sanoa, ettäkö Manun naskalihampaat ehjinä pysymistä edesauttaisivat.









Muutaman viikon käyttökokemuksella sanoisin, että kaukosäädin on kätevä yöllä, kun haluaa sängystä käsin sulkea valot. Kaukosäädin jää siten luonnollisesti yöpöydälle, ja kun seuraavan päivän illalla tulee takaisin makuuhuoneeseen, säädin on yhä pöydällä. Sitten täytyy kömpiä kohti yöpöytää käsikopelolla.


Iso miinus onkin se, että valoja ei enää saa oven vierellä olevasta katkaisijasta päälle! Miten dorkaa! Ovenvierustan katkaisijasta pystyy vain laittamaan valot pois päältä, mutta päälle napsauttamiseen tarvitaan kaukosäädin, siis se joka siellä yöpöydällä kököttää.


Vastaanottimen käyttö ei ollut aivan täysin vesiselvää ennen kuin palikka saatiin kattoon kiinni ja sitä pääsi itse kokeilemaan. Lieneeköhän koko laite ihan uusi juttu, kun sähköliikkeen mieskään ei siitä sen kummemmin osannut kertoa. Isosta miinuksesta huolimatta olisin silti ostanut laitteet, koska halusin Artekit niin kovasti. Toinen vaihtoehto olisi ollut sellainen Philipsin tavalliseen tapaan kiinnitettävä hehkulamppu, joka toimii kaukosäätimellä, josta saa säädettyä valoa eri väreissä. Se ei kuitenkaan vakuuttanut, enkä halunnut makuuhuoneeseen diskovärivaloja.



Jos omistaisin tämän asunnon, olisin mielummin tilannut sähkömiehen asentamaan oikeat katkaisijat ja ylimääräiset pistokkeet lampuille, mutta näin vuokra-asujana täytyy vähän luovia sieltä ja täältä. Artekit sentään ovat katossa ja toiminnassa. Koska ne näyttävät niin hyviltä, ei ole niin nöpönuukaa, jos valojen päälle laittaminen sujuukin vähän kummallisesti!


Talvi tuli parvekkeelle



Valio-myrskyn aikaan parvekkeella krysanteemit saivat kyytiä. Tuuli riepotti varsia ja kukkia ja repi juuret mullan alta rumasti esille. Olin juuri muutama päivä aiemmin ehtinyt istuttaa kukat, näky otti päähän, enkä viitsinyt alkaa istutuksia korjailla. Siinä ne sitten rieppuivat aikansa, eivätkä nuput koskaan puhjenneet edes kukkaan. 


Eilen sain aikaiseksi heittää riutuneet loppukesän kukat pois. Uudet, hyvinvoivat kukat tuovat mukavasti eloa muuten aika askeettiseen tilaan. Viime päivinä on ollut todella kylmä, ihan pakkasta. On lunta vaille talvi.






Kanervien myötä on viimeisetkin rippeet kesästä riisuttu parvekkeelta. Katsotaan, kuinka pitkään saan nämä kukat kestämään.


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Arvonta: Kerro kiva eläinmuisto ja voita vanerikoru



Koiranpentu-uutiset saivat niin hyvälle tuulelle, että tekeepä mieleni pykäistä pystyyn hyvän tuulen arvonta! Palkintona on sahaamani vanerikoru, jonka saa itse valita tässä postauksessa näkyvistä malleista (klik).


Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen. Tehtävänä on kertoa joku mukava eläimiin liittyvä muisto tai tarina!


Ja mitäpä mukavaa kerrottavaa ei eläimissä olisi! Jos ei ole omaa lemmikkiä, niin aina kai sitä on edes lapsena käynyt lehmää rapsuttamassa. Tai Lapin-matkalla auton ikkunasta nähnyt, miten poro puikkelehtii tien yli. Tai vähintään katsonut jonkun dokumentin uhanalaisista elefanteista, mikä on sitten herättänyt mukavia ja lämpimiä ajatuksia.


Sana on vapaa.

 













Vastausaikaa on tämän kuun loppuun, 31.10. kello 23.59 asti. Yksi arpa kommentista, kaksi jos on jotakin kautta rekisteröitynyt lukija (Facebook, tuo Googlen palkki, Bloglovin, mitä näitä nyt on). Anonyymit: keksikää nimimerkki!


Ja nyt kertomaan kivoja eläinjuttuja!


Iloinen perhetapahtuma



Kahdesta koirasta on mahdotonta saada kunnollista kuvaa yhtä aikaa. Jos joskus toinen toljottaakin epäluonnollisen apaattisena eteensä, toinen haistelee peräpäätä, nuolee pallejaan, kaivelee nenäänsä tai muuten vain viuhtoo ympäriinsä. Aina.


Vaikka valokuvassa oleminen onkin kovin vaikeaa ja ikävää puuhaa, Elmo ja Manu tahtoivat silti ehdottomasti lähettää terveisensä Elmon lapselle ja Manun siskolle, Sinille. Kävin nimittäin tässä jokunen viikko takaperin niin, että Sini hurmoksissaan livahti naapurin tontille tapaamaan Romeota, ja tänä päivänä on maailmaan putkahtanut useampi uusi koiranturilas. Nämä pennutkin menevät uusiin perheisiin, ja ehkä vielä viidentoista vuoden päästäkin ne ovat olemassa. Nyt ne ovat vielä pelkkiä karvapalloja, kohta jonkun ihmisen tärkeitä kavereita.


Onnea siis Sini ja epämääräinen kasa koiravauvoja! Äitiys on iskenyt Siniä niin kovalla voimalla, ettei pentulaatikolle ole kuulemma kenelläkään asiaa. Nyt voi vain kurkkia ja arvailla, montako tassuparia laatikosta löytyy.
















Koiranpennut ovat ehdottomasti parasta, mitä maailmasta löytyy, ja monesti onkin ikävä omaa pentuetta reilun puolentoista vuoden takaa. Voisinpa käydä kurkkaamassa Sinin pentuja. Vähän rapsuttelemassa ja nuuhkimassa, mutta ei missään nimessä varaamassa omaa itselle. Eihän meidän ollut tarkoitus ottaa Manuakaan, mutta pakkohan se oli sitten kotiin raahata, kun sillä oli neljä tassua ja se kahdella silmällä tillitti. Kaksi koiraa on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi, joten tällä kertaa vain nuuhkutellaan!


PS. Elmo ja Manu saivat kuvauksen jälkeen makkaraa.


Eriparinen olohuone



Olohuoneessa ollaan, taas kerran! Keltaiset verhot auringon puolen ikkunalla maalaavat koko olohuoneen keltasävyiseksi. 


Airinkoisena päivänä koirilla on tapana köllötellä nojatuoleilla auringonvalossa. 















Sohvantöriläs saisi minun puolestani vaihtua, mutta sitä ei ilmeisesti ole tapahtumassa. Ehkä ainakin ensihätään voisin koettaa paikkailla tilannetta uusilla sohvatyynyillä. Jotakin pirtsakkaa, värikästä ja mukavaa!


tiistai 27. lokakuuta 2015

Takaisin vanhalle paikalle



Olohuoneessa työpöytä ja joutilas valkoinen sivupöytä vaihtoivat paikkaansa. Työpöytä oli hetken aikaa ikkunan edessä, mutta tietokone ja kaikki ruma sälä tukkivat ikävästi ikkunanäkymän. Nyt on pöydät taas vaihdettu päittäin, ja ikkunan edessä on hieman avarampaa.


Kastehelmen tuikkukipot seilaavat huoneesta toiseen. Näissä pastellisävyissä on niin nätit värit, että niitä tulee poltettua kaikkein useimmin. Kynttilöiden kulutusprojektikin sujuu tätä rataa oikein hienosti; kesäisestä kuudestatoista kilosta lienee poltettu jo useampi kilo. Aika monet ruokamarketista nätin ulkonäön takia hamstratut kynttilät ovat kylläkin osoittautuneet tosi huonoiksi: ne sammuvat itsekseen tai sydänlanka hukkuu omaan steariininsa kesken palamisen. Jatkossa pelkkää Havia meille.















Enhän varmaan vielä ole ehtinyt päivitellä pimeyttä? Talven tulon tuntee luissa ja ytimissä.


Ompelupöydällä joustaa, joustaa!



Tässä syksyn mittaan olen ottanut asiakseni joustavien kankaiden ompelun opettelemisen. Joustavien ja joustamattomien kankaiden ompelun välinen ero on kuin yöllä ja päivällä, ja molemmat vaativat omanlaistaan harjoittelua.


Ensimmäiset T-paitaräpellykset lensivät kaaressa roskiin en-enää-ikinä -aatosten siivittämänä, mutta syyslomalla vihdoin valmistui sopivaksi osoittautuneella kaavalla muutama ihan puseron näköinen pusero. Jokohan tämä nyt alkaisi sujua?








Lörppäkauluspaita oli tarkoitus tehdä pojalle, joka ei sitten suostunut paitaan päin edes katsomaan. Lisäsin pituutta helmaan ja hihoihin resoreilla, ja siitähän tulikin sitten minun paitani. 


Samasta joustokankaasta, samaa kaavaa muokaten ompelin myös kauluksettoman tunikan, jonka pääntien kanttauksesta tuli joustokankaiden ompeluhistoriani siistein. Helmat ja hihansuut ovat vielä viimeistelemättä, joten kaikki tunikahehkutus jää tällä erää pelkän puheen tasolle. Hieno siitä silti tuli, erittäin hieno.


Jospa se nyt tästä? Pian surruuttelen kaikki perheemme T-paidat ja topit tuosta nuin vain! Seuraavaksi ajattelin kokeilla T-paitaa miehelle. Leikkauksissa on niin pienestä kiinni, onko vaate istuva tai näyttääkö lopputulos tältä päivältä vain 1800-luvulta; minusta kaavoja on todella vaikea lähteä muokkaamaan, enkä koskaan osaisi hahmottaa abstrakseja linjoja pelkän ajatuksen tasolla.  Näen istuvuuden ja linjat vasta sitten, kun vaate on sovitettavissa, ja monesti siinä vaiheessa lopputulos on karsea pettymys.


Käytän nyt varmuuden vuoksi miehen paidan ensimmäiseen versioon halpaa ja rumaa kangasta ennen kuin menen saksimaan hienot ja kalliit kankaat. Ompeluharrastus on mukavampi niin, että sallii harjoitteluvaiheessa myös huonot lopputulokset ilman, että lopputulosta pitäisi kantaa mukanaan ikiajat.
 

Juhlakattaus



Kaikkein hienoin juhlakattaus syntyy, kun kaivaa kaapeista esille ne kaikkein hienoimmat astiat jokaisen yhtä aikaa. Muutama kynttilä, vähän leikkokukkia, värikäs liina ja kartonkinauha tekevät koko keittiöstä oikean juhlatilan.









Puna- ja pastellisävyiset Kastehelmen kipot ovat meillä useimmiten käytössä. Tummanpuhuvat kynttiläkipot odottelevat omaa vuoroaan kaapissa.





En ole ennen ollut liinaihmisiä, mutta tämän parilla eurolla joskus kirpparilta löytyneen retroliinan myötä olen alkanut ymmärtää pöytäliinoja. Ovathan ne vaikeita, sotkeutuvat heti ensimmäisessä käytössä, mutta tuovat ihan erilaista tunnelmaa ruokapöytään.
 










Jokunen vuosi sitten kartonkinauhat olivat blogeissa suoranainen villitys. Nappasin idean jostakin blogista, askartelin oman nauhan ja olen käyttänyt sitä jo monena juhlahetkenä kodin koristuksena. 


Palluraosissa on kolme samankokoista kartonkiympyrää, jotka ommellaan ompelukoneella yhteen. Esille nostaessa sivuja avataan niin, että ympyröistä muodostuu pallo.








Viiri ja juhlaliina saavat vielä jäädä paikoilleen. Pidetään vielä hetken aikaa kiinni juhlatunnelmasta.


maanantai 26. lokakuuta 2015

Odotusta



Tänään on lapsen varsinainen syntymäpäivä, ja kymmenen vuotta tulee täyteen. Oikeat, kunnolliset vieraat tulevat vasta parin viikon päästä, mutta tänään illalla herkutellaan meidän vanhusväen kesken. Ruokana on pojan kaikkien aikojen lempiruokaa, tortilloja.


Kaikkein jännintä ja parasta ovat tietenkin paketit. Mutta niitä täytyy vielä malttaa odottaa. Tuoreet leikkokukat ja poksahteleva mansikkajuoma tuovat jännittävää juhlantuntua iltaan.








Pitkästä, pitkästä aikaa pyöräytin aivan tavallisen kääretortun. Ostin kermavaahtoa ja hilloa (jota olisikin ollut kaapissa), mutta aniharvoin tarvittava sokeri olikin päässyt loppumaan. Onneksi tomusokeria löytyi kaapista, ja ihan hyvältä valmis pohja ainakin näyttää, superkuohkealta.
 







Vielä on hetki aikaa valmisteluille. Mitäköhän paketeista paljastuu?