sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Valmista!



Allaskaappi, ensimmäinen itse tekemäni kaluste sitten ala-asteen saunajakkaran on nyt valmis. Maalisävyn päätin vasta kaupassa: ihastelin laventelin sävyä ja tummaa violettia, mutta päädyinkin sitten tuttuun ja turvalliseen mustaan.


Päädyin maalaamaan kaapin vain kertaalleen, koska puu kuulsi niin kauniisti läpi. Mattamusta näyttää minusta aivan syötävän hyvältä.





Maali vei sen verran tilaa, että ovet kävivät ahtaiksi. Sen verran piti vielä maalaamisen jälkeen ovia venkslata, että vuolin toisen puolen saranat puun sisään.


Senkkasin pöytäpinnan ruuvit niin, että ne jäivät piiloon. Lakkakitin kuivumisaika oli vain kaksi tuntia, mutta huomaan, että kitti on vielä senkin jälkeen vetäytynyt. Ruuvinkolot ovat vähän lommolla, eivätkä niin tasaiset kuin olisin toivonut.




Maalasin ovet ja rungon erikseen, että joka paikan saisi oikein tarkasti maalattua, eikä maalia menisi saranoihin. Tässä kuvassa näkyy vielä vähän hiomapölyä kaapin pinnassa. Taitaa olla vähän arempi kaveri tämä mattakiilto.




Siinä tuo allaskaappi paikallansa nököttää niin kuin olisi aina siinä ollut! Kylppärin lattiat ovat kaltevat, ja etummaisia jalkoja pitää vielä säätää niin, että kaappi tulee aivan suoraan.


Kaapin sisällä säilytetään nyt rumia siivousämpäreitä ja ylimääräisiä vessapaperirullia. Allaskaapin tärkein funktio on oikeastaan piilottaa altaan alla olevat rumat putket ja vempaimet. Meillä on aivan tautisen ruma kylppäri, joka on kauttaaltaan vuorattu vihreällä muovimatolla. Kylppärin sisustaminen ei siksi oikein ole ollut mielekästä puuhaa, mutta täytyy sanoa, että jämäkkä kaluste tuo rumaankin tilaan mukavasti ryhtiä. 





Vajaamittainen ovimalli valikoitui kaappiin aivan vahingossa sen vuoksi, että liimapulevyä oli enää juuri ja juuri tuon verran jäljellä. Itse tykkään kaapin pelkistetystä olemuksesta, ja oven vajaamitta tuo siihen mukavasti ilmettä.


Mietin vielä ennen maalausta erilaisia vedinvaihtoehtoja, mutta taidanpa sittenkin jättää kaapin ihan tällaiseksi. Magneetit ovat ovien alaosassa niin, että ovi naksahtaa tukevasti paikoilleen. Nyt kun kaappi on valmis, ovia täytyy tietysti jatkuvasti käydä avaamassa ja sulkemassa ihan vain siitä ilosta, että se on mahdollista.


Aika näyttää, kuinka kaluste kosteassa tilassa kestää. Olisi ikävää, jos puu alkaisi halkeilla tai joku kohta turpoaisi muodottomaksi. Olen kyllä aika ylpeä kaapistani ja erittäin yllättynyt, että nikkarointi sujui näin jouhevasti. Kaappi on nyt ehdottomasti hienointa, mitä olen omilla käsilläni saanut aikaiseksi.


Uskaltaisikohan nyt ruveta pykäämään isompaa kaappia? Ristimitan sielunelämään täytyy kyllä vielä perehtyä; vinksottavan ristimitan korjaamiseen minulla ei ole taitoa.


Kirpparikeijun maalauskoulu



Nyt kö tämä allaskaappirojekti on saatu enemän tai vähemän valamhiksi, ajattelin jakkaa teileki muutaman hyäksi koetun maalausvinkin.


Tämä on niin tärkiää asiaa, että on parempi kirijottaa koko sepustus ylös peräpohojammaan murthela. Siitä tullee kuulijaleki sitten semmonen olo, että nyt on painavvaa asiaa ja kannattaa korvat hörölä kuunnela.


Täsä se nyt tullee, kaikki minun tieto ja ossaaminen.

1. Osta oikiat välinhet


Ensimmäisenä tietenki menhän ostamhan maalit ja oikiat välinhet. Täsä sinun kannattaa kysyä maalimyyjältä apua. Net tietävät, mikä maali mihinki soppii. Kosteishin tilhoin tarvithan erilaista maalia kö muale, että tullee hyä. Jos saa valita, niin vesipohojanen maali on helepompi kö liuotinohenteinen, kö sillon ei sitten tarvi länträtä tärpätin kansa ollenkhan.


Ota aina rautakauphan kaikki rahat mukhan. Ne sielä kuitenki menhee. Maalithan maksavat aina aivan hirviästi, ja kö mennee maalikauphan ja sannoo, että jotaki tarvii, kauppamies ottaa ensimmäisenä esile sen kaikkein kalleimman törpön. Net taitavat olla rovikkapalakalla töisä ja henkensä pitimiksi yrittävät asiakhalta maholisima palijo riistää. Rohkiasti voi sitten sanua, että olisko sielä mithän halavempaa, jonka jäläkhen myyjä oikein rupiaa miettmhän ja päänahkaa rapsuttamhan ja kaivaa sitten jostaki syrijästä esile jonku vähän huonomman maalin, joka maksaa sen viiskytä senttiä vähemmän. Mutta se viiskytä senttiä voiki sitten käyttää johonki mukavamphan hommaan, eli säästö se seki on.

Tiäkkö sie semmosen, kö rupiaa mieleshän jotaki asiaa tappailemhan, ja hättäyksishän sekkauvi sanoisa. Sitäkö miettii, että käyttäiskö tätä sannaa vaiko kokonhan tuota toista, saattaapi tulla sekottanheksi net sanat niin, että ottaaki ensimmäisestä sanasta ensimmäisen taun ja toisesta toisen. Maalikaupasa asioiminen on aina semmonen ponnistus ja pyristely ihimisele, että siinä saattaa sanat heleposti päästä kaota. Niin se mulleki viimeksi kävi. Mie mielesäni mietin, että sanoisko kylpyhuonheshen vai märkätilhoin, ja siinä puhheen tuoksinnasa päästelinki sitten erheyksisä, että tämä maali tullee meilä ky kyrpätilhoin.


Maalimies ei tästä ollenkhan hättäyny ja mie sain justhinsa sen maalin minkä tarvinki, mikä osottaa, että net ovat sielä rautakaupasa aivan oikeita ammattilaisia. Se riittää kö omala tavalansa asiansa esittää, ja siinä sitten vähemmäläki sanamäärälä ja raataamisela pärijää.


Sehän jäi tietenki myyjäpoika sinne kauphan miettimhän, että mikähän se tuommonen tila on ja aivanko tuo on tosi, että se on pohojapiirustukshin ja asiapaperhein tuola laila räntätty. Saattohan tuo tietenki ajatella, että pössi se on, minkä takia mie en luonolisestikhan enhän koskhan tuohon samashen rautakauphan jalalani astu.


2. Rupia maalariksi


Mutta sittenkö net on maalit ja muut välinhet lopulta kohilansa niin ei muuta tarvi kö sutia menemhän. Niinhän sitä sanothan, että maalariksi ja juopoksi ei tarvikö rueta vain. Siinä sen kummempia vaajita.


Mutta parempi kuitenki on, jos muutaman asian piät mielesä.




Mie olen oikein hyäksi maalaustavaksi havainnu, että suorat tasot maalaapi lappeelhan, jos vain mahollista. Tästä allaskaapista irrotin kaikki saranat ja ovet, etteivät hierau'u maalhin. Pensseliä käytän sillon kö oli pakko, ja muuten vetelin telala.


3. Pyhkäse puhthaksi


Ensin pittää tietenki puhistaa maalattava pinta. Harija tai imuri on täsä hyvä. Jos rupiaa märälä rätilä pölyjä pyhkimhän, niin siinä käypi pian vain niin, että pöly tarttuu entistä lujemin kiini. Jätä veikkonen rätit tästä hommasta kokonhan pois.


Jos sie tasasta pintaa maalaat laphellansa, niin muistapa, että se maali tykkää valua alaspäin. Sen takia laita ensin alapuolelele maalarinteipit oikein tarkasti. Maalarinteipeisä pättee sama sääntö niinkö kaikesa muusaki täsä elämäsä: rahala saa ja porola pääsee. Halavemmat teipit eivät oikein kunnola tartu ja sitten sitä maalia valluu teipin alle. Skotch on minun mielestä oikein hyä teipin valamistaja.


Teipin lisäksi se maalattava asia pittää nostaa irti lattiasta niin, ettei tule liimanheksi maalattavvaa asiaa suojapaperhein kiini. Taas hyäksi on havaittu vessapaperirullan hylsy, joka saksithan palasiksi niin, että se antaapi vähän tukia tuola alapuolela.




3. Syrijästä sisemäle


Alota maalaaminen ensin siltä puolelta, joka ei jää suorhan näkösäle. Kaikista varotoimenpitheistä huolimatta sitä maalia kuitenki valluu toisele puolele, ja sitten kö olet sielä tärkiämmälä puolela maalaamasa, voit ikkäänkö viimeistellä ja peittää kaikki virhet. Sittenkö maalipurkin ohijeitten mukhan saa taas rueta uuestaan maalamhan, voit kääntää levyn ja maalata sen toiselta puolelta.


Mutta nyt muistappa oikein tarkkhan: siinä purkin kylesä lukkee, koska se maali on käyttökuivaa. Sitä ennen maali ei tosiankhan kestä ylimäärästä rasitusta, ja sillon ei saa laittaa maalarinteippejäkään.


Ja näisä isommisa asioisa alotethan taas samala laila sieltä nurijalta puolelta maalamhan. Vaikiat kolot on pakko vejelä pensselilä, vaikka se on hirviän tympijjää, mutta isommat pinnat pääsee ryystämhän telala.


Ensin se liike on semmosta eestakasta hytkyttelyä niinkö tiskosa olis, mutta sittenkö joka paikasa on jollaki laila maalia, pittää veellä tasasila liikkeilä suorat veot ylhäältä alas. Lopuksi tarkistethan, ettei maalia jää valumhan kulumista ja reunoista yli ja telala sievästi pyhkästhän ylimääräset.





4. Oottele rauhasa

Sittenkö tuo on kaikilta osilthan maalattu niin sehän on sitten valamis. Taas pittää purkin kylestä lukia kuivumisaika ja kärsivällisesti oottaa että se on kulunu.


Se kuivumisaika kannattaa käyttää hyö'yksi ja tehä jotaki järkevhää. Sillon voi vaikka kirijottaa plokipostaukshen maalausvinkeistä.


lauantai 30. tammikuuta 2016

Maalia vaille valmis



Tattara daa! Kaappi on nyt maalia vaille valmis! Näyttää vähän eriltä näin oikeasta puusta tehtynä kuin jätepuusta kyhättynä koeversiona!


Heitin tosiaan hyvästit vanerioville: vaneri on niin kieroa, ettei siitä toden totta saanut suoraa ovea tekemälläkään. Onneksi liimapuulevyä jäi kuitenkin yli ihan juuri sen verran, että sain jämäpaloista vajaamittaiset ovet sahattua.


Eilen illalla oli vaikea mennä nukkumaan, kun työ jäi kesken. Heti aamulla anivarhain (no, ysiltä) heräsin ovia työstämään. Saranat on nyt vuoltu ovien sisään ja ovet ovat vihdoin suorassa.





Ristimitta (kulmasta kulmaan -mitta, jolla varmistetaan, ettei rakennelma ole vinkkura) heitti 5 millimetriä. Saranat on mitattu kohdilleen, mutta vasemmanpuoleinen ovi on alhaalta selvästi alempana kuin oikea ovi. En keksi tälle muuta syytä kuin ristimitan vinksotus. Ei tuo käytössä haittaa, eikä sitä huomaa: tärkeintä on, että ovet ovat ylätasolta samalla kohdalla. Yläosassa vinksotus nimittäin pistää heti silmään.


Muutaman kerran kaappia rakentaessa tuli vastaan juuri tämmöinen viiden millin vinksotus. Kun lähdin korjailemaan, sain jostain syystä tuplattua vinksotuksen yhteen senttiin. Tällainen abstrakti ajattelu ei selvästi sovi minulle; lähden korjailemaan asioita juuri väärään suuntaan. En vieläkään tajua, mistä on kyse.





Aina kun mahdollista, hyödynsin liimapuulevyn valmiiksi suoria linjoja. Kaapin ovissa itse sahatut sivut ovat nyt saranapuolella.





Sisäpuolelle ruuvailin stopperiksi palikan ja siihen magneetit. Mekanismi on superhieno: on ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa aukoa ja sulkea itse tehdyn kaapin ovia, kun ovet avautuvat ja sulkeutuvat juuri niin kuin pitääkin.





Suora linja! Juuri sopivasti rakoa, että ovet mahtuvat avautumaan, mutta ei yhtään liikaa. Olen tästä kohdasta oikein erityisen ylpeä. (Toivottavasti maalaaminen ei nyt vesitä tätä onnistumista.)











Kun kaikki osat ovat paikoillaan, on aika purkaa ovet ja magneetit irti. Kaappi on nyt maalattu ensimmäistä kertaa. Huomenna saa maalata toisen kerran.


Kohta se on valmis. Melkein harmittaa.


Pari kaunista



Täällä elellään vielä laalaa-maassa nikkaroinnin keskellä, mutta vaihtelun vuoksi kaivelin viime viikolta pari kivaa keittiökuvaa. Juuri nyt olohuone on sahanpurun peitossa ja keittiössä on kiva tiskivuori, mutta ei se haittaa! Kohta on kaappi valmis ja sitten voi keskittyä muihin, vähäpätöisempiin asioihin.


Meillä ei kyllä oikeasti ole koskaan siistiä. Aina on joku hirveä projekti päällänsä. Olisipa oma verstas, jossa voisi rauhassa sotkea menemään.








Tämän postauksen oli tarkoitus olla vaihtelua ainaiseen allaskaappijauhantaan, mutta enhän minä voi olla siitä puhumatta. Paklasin ruuvinkolot yötä vasten, jotta aamulla pääsin hiomaan ja paklaamaan ne uudemman kerran. Sain myös saranat säädettyä niin, että ovet ovat vihdoinkin samalla tasolla! (Siis yläosista; alhaalta toinen ovi on alempana kuin toinen. Veikkaan, että ristimitan heitto näkyy nyt tässä. En välitä, annan olla!)


Nyt pitää odotella pakkelin kuivumista ennen hiomista ja maalausta. Vähän jännittää, mutta ajattelin kokeilla vuolla saranoita puuosien sisälle. Sitten enää kaapin sisäpuolelle stopperi ja magneetit oville ja kaapin pitäisi olla valmis.


perjantai 29. tammikuuta 2016

Sillä on jalat!



Kaappi muotoutuu koko ajan tehdessä niin, että valmiina se onkin varmaan sänky tai joku aivan muu kaluste. Runko on valmis - tosin bideesuihkulle lienee järkevää sahata isompi liikkumakolo.


Tänään ruuvailin runkoa myöten rimat ja lisäsin kaapin sisälle tukea tuomaan kulmaraudat. Se ei ole millään mittapuulla täydellinen, mutta aivan eri näköinen kuin rumista kaapin ovista rakennettu koekappale.





Jalkojen kiinnittäminen onnistui ihan ongelmitta! Ostin 12-millisen poranterän, porasin reiät ja paukuttelin mutterit paikoilleen. Tosi näppäriä nämä säätöjalat!





Kävin myös ostamassa lisää vaneria, mutta se ei kyllä ollut sen suorempaa kuin omanikaan. Mäntylevyä jäi ihan juuri sen verran yli, että paloista sai leikattua vajaamittaiset ovet. Keittiön kaapeissahan meillä on samantyyliset raot, joten kaappi sopii tällaisenaan meille ihan hyvin. 


Ovien kanssa on vielä säätämistä; saranat eivät suostu yhteistyöhön. Ovet ottavat nyt toisiaan vasten, mutta ajattelin vuolla saranoita puun sisälle. Toivottavasti ovat lopulta sitten samalla tasolla.
 






Jos tänään saisi paklailtua pöytäkannen ruuvit (jotka tosin lakkasivat jostakin syystä pyörimästä), pääsisi huomenna kenties maalauspuuhiin! Vielä täytyy siis sahata suihkulle isompi kolo, selättää temppuilevien ruuvien ongelma, paklata kolot ja mallailla saranat kohdilleen niin, että ovet toimivat ongelmitta.


Minkähänlaiset vetimet tähän sopisi vai laittaisiko vetimiä ollenkaan? Jonkinlaiset nahanpalat voisivat olla aika kivat.


Rautakaupan kautta



No niin, kaikki rahat on nyt viety rautakauppaan, ja näin sitä päästään jatkamaan! 


Mallityyppihän naksahti paikoilleen erinomaisesti, mutta päätin vielä tehdä pari pientä muutosta, jotka sitten johtivat yllätyselementti X:n saapumiseen. Mallikappaleesta poiketen päätin tehdä pöytäkannesta yhtenäisen (sivukappaleet tulevat siis kannen alle, eivät kannen sivuille). Kylppärissä altaan vasemmalla puolella menee putket, eikä mallikappaleessa ollut yhtään liikkumavaraa: liimapuu on mallikappaletta paksumpaa (!!!), kannesta tuli leveämpi ja putket ottivatkin sitten vastaan. Ei mitään sellaista, mitä ei aukkoa suuremmaksi sahaamalla selvittäisi, mutta olisi pitänyt osata ajatella tämä etukäteen. 


Tuntuu pöljältä, kun ongelman olemassaolon tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun yrittää pukata puista palikkaa sellaiseen koloon, johon se ei mahdu. Eikö tätä tällaista ole harjoiteltu kaksivuotiaana, kun on tunkenut pyöreää muotoa neliön koloon.





Runko alkaisi olla kasassa. Ristimitta heittää komeat 5 millimetriä. Yritin korjata sitä, mutta en vain osaa! Miten se muka pitäisi tehdä? Ruuvit on tarkoitus senkata eli ruuvata puun sisälle ja sitten paklata: senkkauksen jälkeen mitään muutoksia ei voi enää tehdä, ruuveja ei pysty kaivamaan enää esille. Nyt pitäisi olla varma seuraavasta liikkeestä. Annanko viiden  millin olla vai yritänkö vielä jotakin?









Myyjän opastuksella löysin säätöjaloille vastakappaleet. "Kierreholkki puuhun" on tuon mutterin nimi. Toiset säätöjalat ovat nyt eri paria, kun en jaksanut palata ensimmäiseen kauppaan, mutta ei se haittaa.


Kierreholkille täytyy käydä erikseen ostamassa 12-millinen poranterä; meidän terät loppuvat kymmeneen milliin.


Uskoakseni oikea tapa kiinnittää kierreholkki on tuo vasemmanpuoleinen; lätyskäpuoli jää kannen alapuolelle.





Nyt edetään vaihe kerrallaan; jokainen pala täytyy sahailla erikseen, ettei tulisi yllättäviä heittoja. Vaneri on yhä edelleen tasan yhtä vänkyrää kuin eilenkin, ja mietin, pitäisikö liimapuulevystä ylijääneet palat hyödyntää kaapin ovina. Kaapista tulisi sitten taas aivan erinäköinen kuin olin suunnitellut. Kestävätköhän saranat puisten ovien painon?


Perusvänkäyksestä huolimatta viimeistelyhommat ovat jo mielessä, tietenkin. Näköjään sinisävyt miellyttivät omaa mieltä tällä kertaa. Enpä kerro, minkä valitsin :)





Sahailemisiin!



torstai 28. tammikuuta 2016

Ykköset päälle



Jokunen viikko sitten löysin kirpparilta aivan hirmuisen ihanat villasukat. Nämä ovat jonkun reippaan myyntiin neulomat. 12 euroa polvipituisista kirjoneulesukista on todella pieni hinta; hyvä jos langat saa.


Sukat nousivat heti vaatekaappini ykkösluokkaan.











Rautakauppavisiitti siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Aivan kidutusta olla ilman tarvikkeita, kun mallikappale on valmis ja suunnitelmat selkeät. Kuinka sitä malttaa olla ja odottaa? Miten saisi jonkin toisen ajatuksen päästä kiinni?


Suunnittelua


Allaskaapin koeversio alkaa olla valmis. Muutamia muutoksia tekisin vielä oikeaan versioon, mutta se kyllä jännittää. Jospa kaikki meneekin mönkään, kun lähtee muuttelemaan asioita.





Tein teipillä merkkauksia ja huomioita sinne tänne. Eilen mietin, josko poistaisin tuon kulmassa olevan palan kokonaan, mutta päädyinkin pienentämään reikiä niin, että putket mahtuvat, mutta ei jää ylimääräistä tilaa. Ihan kiva nimittäin, jos tuolla kulmassa olisi vielä kaapin jalallekin tarttumapintaa :)




Vaneri on kiero kuin korkkiruuvi. Isona levynä en sitä huomannut, mutta kun ovet sai sahattua valmiiksi ja eritoten sitten, kun ne pääsi kiinnittämään saranoilleen, näkee, miten ne vinksottavat kuka minnekin. Varastossa ei ole yhtään sen suorempaa vaneria. Pitänee ostaa uutta. Vai vääntyyköhän se kuitenkin kosteissa tiloissa ennen pitkää?





 Nyt on suunnitelmat valmiina. Seuraavaksi pitäisi kulkea rautakaupan kautta. Toivottavasti vielä tänään!

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Prototyyppi valmistuu



Hirvittävän jännittävää! Ensimmäinen nikkaroimani huonekalu sitten ala-asteen käsitöissä väännetyn saunajakkaran alkaa valmistua! No prototyyppi vasta, mutta silti.


Saldona tähän mennessä:

- kiinnitin saranat väärin päin (keksin peräti kaksi väärää kiinnitystapaa)
- porasin sormeen niin että veri tirskui
- mitoitin ovet väärin ja ne eivät nyt mahdu kunnolla kiinni.


Eli yhteenvetona voidaan sanoa, että hyvin menee! Syvällä sisimmässäni olen tietämättäni ollutkin nikkaroija! Kyllähän se ihan kaapilta alkaa näyttää. Huh heijaa, olen aivan ihmeissäni.





Nyt kun olen taas entistä viisaampi, osaan sanoa, että ovet olisi kannattanut testata ennen kaikkien listojen kiinnittämistä. Olisi kiinnittänyt vain laitimmaiset listat, että saa saranat paikoilleen ja sitten sahannut loput osat mittaansa.


Jätin nyt ilmaa joka puolelle kaksi milliä, ja vielä ennen saranoita näytti, että ovet ovat aivan liian löysät. Saranat söivätkin yllättävän paljon tilaa. Kuka olisi arvannut!





Oviin on tarkoitus vielä porata reiät edellisessä postauksessa linkkaamani Diagnoosi sisustusmanian tapaan.





Missään saranoissa, säätöjaloissa ja pikkuvempeleissä ei tietenkään ole ohjeita. Jopa puuropaketin kyljessä lukee pahvipaketille avausohjeet, mutta ei säätöjalassa. Omassa kaapissani on nyt vain yhdet Pislan säätöjalat ja porailin ne jollakin tapaa kiinni, että näkisin kaapin korkeuden, mutta ei minkäänlaista haisua, miten ne kuuluisi lopullisesti kiinnittää! Pitääkö tähän nyt ostaa joku lisäosa?






Mielikuvitusta tarvitaan vielä, kun katsoo prototyyppiä, mutta jos ovien säätö sujuu mallilleen, sanoisin, että kyllä tästä kaappi vielä saadaan. Ovet ja rimat voi käyttää sitten varsinaiseen kaappiin sellaisinaan.


Ai niin! Sellaista jäin vielä miettimään, että olisikohan puuosille pitänyt jättää väljyyttä? Kylppärissä on lämmintä ja kosteaa; elääköhän puu paljonkin? Nyt yksi rima on niin tiukka, että se on napauttamalla laitettu paikoilleen. Kuka tietää, kestääkö se käytössä?


Jatkoon vai ei?



Välineurheilu on ehdottomasti paras urheilulaji. Siitä asti, kun Diagnoosi sisustusmania julkaisi tämän postauksen, jossa siis näkyy hänen itsensä nikkaroima kaappi, olen haaveillut oman kaapin rakentamisesta. Vähän erilaisesta, mutta aivan samalla periaatteella. Maalikin on jo ostettuna. Optimisti nimittäin hankkii ensimmäisenä viimeistelyvaiheen tarvikkeet.


Pistosaha ja nikkaroiminen eivät ole ennestään ollenkaan tuttuja, joten ajattelin, että harjoittelisin ensin pienemmällä kaapilla. Tämä kaappi ei varmaankaan tekniikaltaan ole yhtään sen helpompi, mutta pienempään kaappiin menee vähemmän materiaalia eli vähemmän rahaa. Ehdin jo ostaa pari liimapuulevyä ja ensimmäisen sain sahattua niin hienoon kuntoon, että ajattelin, että onpa mukava harjoitella ja harjoitellaanpa vielä lisää. No ei sentään: oikeasti ei tehnyt mieli koskea sahaan enää ikinä, kun ensi kosketuksella sain 14 euroa tuhlattua nuin vain.


Tänään muistin, että meillä on siellä jokaisen himohamstraajan päiväunien ullakolla kolme Ikean kaapista ylijäänyttä rumaa ovea, jotka oltaisiin vuosia sitten kannettu kaatopaikalle, jos vain olisi saatu aikaiseksi. Onneksi ei saatu, koska näillä levyillä harjoittelu sujuu loistavasti ja ihan ilmaiseksi! Kun ensimmäistä kertaa kokeilee uutta työkalua, on aika lohdullista ajatella, ettei haittaa, vaikka jälki olisi mitä. Jos taas heti rupeaa sahailemaan kalliita materiaaleja, joiden kanssa sitten tietenkin tyrii, tulee paha mieli eikä tee enää mieli yrittää uutta kertaa.


Oma saha tuntuu oikein hyvältä. Se on yllättävän tarkka, ja jotakuinkin suoraa linjaa on ihan näppärä sahailla vapaalla kädellä. Sirkkelillä saisi tietysti oikein oikein suoraa, mutta sirkkeli kuuluu välineurheilun tasolle sata. Minä olen vielä tasolla kaksi, vaiheessa Pistosaha. Sitä ennen tulevat vain vasara ja naulat.





Tämmöinen allaskaappi olisi nyt mietinnässä. Kaapista puuttuu vielä ovet, välihylly (jonka ajattelin antavan tukea sivusuunnassa) ja jalat. Rumilla Ikean ovilla halusin testata, onnistuuko leikkaukset ollenkaan; altaan alla on putkia ja letkuja tolkuton määrä, ja niille kaikille piti sahata kolot. Olen oikeastaan yllättynyt, että sain kaapin rungon näyttämään ihan kaapin rungolta. Enpä tosiaan olisi uskonut.


Altaan muodon piirtäminen sujui nyt vähän niin ja näin. Onkohan tuohon olemassa jotain aikuisten ihmisten oikeaa tapaa? Toisaalta rumat aukot jäävät kyllä peittoon, ja eipähän tämä mikään Vuoden allaskaapin aukko -kilpailu ole. Sen kyllä häviäisin.





Vuorenvarmoista mittailuistani jonnekin hävisi kymmenen senttiä, jotka olin varannut kaapin jaloille. Nyt siellä alla on pesuainepurkki kannattelemassa kaappia. Noin pieniä jalkoja tuskin edes löytyy, joten kaapin korkeudesta täytynee nappaista mittaa pois.


Mittailuasiat ovat kyllä niin toivottomia. Menevät miten menevät, eikä kukaan voi niitä etukäteen ennustaa.


Nyt kun tätä alempaa kuvaa katson, mietin, voisiko tuon vasemmassa nurkassa olevan palikan katkaista kokonaan? Mistä tietää, kuinka paljon voi sahailla ja koska koko hökötys luhistuu?





Kun sain kaapin rungon sahattua ja aloin ruuvailla paloja paikoilleen, olin vielä aivan varma, että kuskaan koko rötiskön roskalavalle. Byhyy, siitä tuli niin ruma, ajattelin, vaikka työ on vielä kesken ja vaikka käytin alkujaankin rumaa roskismateriaalia koekappaleeseen. 


Mutta kuka tietää; onko tässä nyt potentiaalia? Jospa ensin lyhentäisin koekappaleen korkeutta, sahaisin sitten vanerista ovet ja katsoisin, kannattaako ensinkään ruveta nikkaroimaan liimapuulevystä?


Ei sitä vielä tiedä! Jospa tästä vaikka kaappi tulisikin!

 

Keräilyä



Viime viikolla kirpparivisiitillä onni potkaisi: Sarviksen Majuri-hengarikokoelma karttui kolmannella yksilöllä. Kiersin kirpparin, jolla en yleensä käy, en löytänyt mitään kiinnostavaa, mutta pois lähtiessä bongasin myyjien hengarihyllyssä jotain oranssia ja muhkeaa. Hengarit eivät ole myynnissä, sanottiin. Kun kysyin, myisivätkö, jos tarjoan jotakin, omistaja sanoi, että jospa siitä euron pyytäisi.


Olen kovin, kovin tyytyväinen uuteen ostokseeni. Euro on tietysti sata prosenttia enemmän kuin kesällä syrjäkylän sivukirpparilla löytämäni Sarvis, jonka sain mukaani kahden euron vaatteen kylkiäisinä. Mutta yhdeksän euroa vähemmän, mitä maksoin kolmannesta hengarista, ja mikä tuntuu olevan Majureiden käypä arvo.


Majureita löytyy useinkin esimerkiksi Torin kautta, mutta postikuluja tulisi heti 8 euroa kappaleelle. Olenkin tyytynyt hiljattaiseen keräilyyn ja ostan uuden hengarin aina, kun sopiva sattuu paikallisella kirpparilla vastaan. Parasta olisi, jos eteiseen kertyisi sekalainen kokoelma erivärisiä Majureita. Nyt meillä on yksi musta ja kaksi oranssia hengaria.





Toinen mahtilöytö paljastui oikeastaan vasta kotona. Arabian Kauno-munakuppi maksoi Kontissa kuusi euroa. Näitä olen ennen ihastellut vain toisten ihmisten kuvissa: ovat varmaan olleet turhan tyyriitä vastaan tullessaan plus olen yrittänyt pitää keräilyvimmani aisoissa.


Kauno-sarjaan kuuluu erivärisiä munakuppeja, ja tämähän tietysti tarkoittaa, että ne kaikki muutkin on saatava. Pidin tuota kuutta euroa ihan ookoo-hintana, ja vasta kotona guuglettelin, että näiden hinnat pyörivät 20-35 euroon (tuo korkein hinta tosi on Astiataivaassa, jossa kaikki astiat ovat aina reippaasti, melkein tuplasti muita kalliimpia; parikymppiä lienee oikeampi arvo). Kaikki rahathan tähän nyt sitten menee, mutta kylläpä meillä onkin akuutti pula munakupeista! En tiedä, miten olemme ennen pärjänneet.


Kauno-kupit ovat tosi kauniita. Kuppi lekottelee vielä keittiön pöydällä, ja sitä täytyy aina käydä varta vasten hypistelemässä. Hypistelylöydöt ovat ehdottomasti parhaita kirppislöytöjä.





Olen viime vuosina hurahtanut vanhoihin astioihin aivan niin, että kaikki tolkku rupeaa katoamaan. Kirppareilla on hauska bongailla tuttuja kotimaisia valmistajia. Ruotsalaisetkin vanhat astiat osaavat olla hienoja, mutta niitä meillä ei ole. Vanhoissa astioissa on tietynlaista eleganssia, nostalgiaa ja kauneutta. On ihana kattaa pöytä eri aikakausien erivärisillä herkkupaloilla.


Jos kesän raivausoperaation jälkeen päätin, että minun on luvallista keräillä Kastehelmen tuikkukippoja ja Sarviksen Majureita, voisin nyt tehdä uuden täsmennyksen keräilyasioihin. Jatkossa minun on luvallista kerätä Majureita JA vanhoja hienoja astioita. Astiat pitävät sisällään Kastehelmen kipot, kaikenlaiset kupit ja maljakot.


Uusi linjaus tuntuu mukavalta. Toivotan tulevat Kauno-kupit tervetulleiksi kotiimme. Olisipa niitä jo pääsiäisenä muutama lisää!



tiistai 26. tammikuuta 2016

Väriä eteiseen



Nyt on vanhat perunalaatikot maalattu ja eteiseen saatu vähän uutta väriä. Kaksi pientä maalipurkkia, ja ihan eriltä näyttää! Virkattu matto kuuluu oikeasti ompelunurkkaukseen, mutta siirsin sen nyt eteiseen, kun pinkki näyttää niin mukavasti sopivan joukkoon.





Keltaista maalia löytyi valmiiksi kaapissa, joten toisen laatikon väri oli sillä selvä. Toisen laatikon väriksi päätin Crocs-kumpparin sinisen, ja melko sinne päin -sävy löytyikin Clas Ohlsonin valmiiksi sävytetyistä maaleista.





Elmo on ottanut puulaatikon omakseen sen jälkeen, kun sen päällä alettiin pitää pehmoisia asioita. Elmo on tuollainen kaunosielu.



 

Kiinalaisfiguuri on kiiminkiläinen kirppislöytö. Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa ikinä Kiimingissä, piipahdin paikallisella kirpputorilla ja toin miehelle tuliaisiksi kitschin koriste-esineen, jonka pohjassa komeili nolla euron hintalappu :)





Eteisessä ei taida riittää enää maalailtavaa, mutta jotakin uutta projektia on nyt keksittävä. Se ompelunurkka ehkä?


maanantai 25. tammikuuta 2016

Keittiökivaa



Muutama uusi kirppisjuttu on nostettu esille edesmenneen siivouspäivän kunniaksi. Retrotäkki pääsi jouluisen lampaantaljan tilalle eteisen puulaatikon päälle.


On tämä kyllä aika kiva! Jonkinlaista tyynyröykkiötä se nyt tuohon päälleen halajaa.





Keittiössä otin vasta nyt käyttöön koska lie viime keväänä ostetun astiapyyhkeen ja itse neulotun bamburätin.





Salaatit pääsivät uusiin, arviolta 70-lukulaisiin motteihin. Tuoresalaatti ja möhkälemäiset kipot henkivät mukavalla tavalla mennyttä aikaa.












Olenpa kyllä melkoinen jemmailija! Toisaalta tuntuu kivalta ottaa esillä yhdellä kertaa monta uutta asiaa. Näiden pikku asioiden myötä keittiössä on taas aivan uudenlaista, taas pikkuisen värikkäämpää.