lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vanha puu kohtaa uuden puun



Tästä ei vapun vietto enää jännemmäksi muutu! Rohkenin vihdoin sahata vanhaan lipastoon uuden pöytäkannen mäntypuulevystä.


40 senttiä leveä liimapuulevy on pikkuisen runkoa syvempi, mutta ajattelin antaa sen olla. Pistosahalla ei saa niin suoraa jälkeä, ettäkö kannattaisi alkaa pitkää sivua sahaamaan.





Levyä jäi sen verran yli, että innostuin sahailemaan lipaston etupuolen jalkoihin lisäpalat. Vähän muhkeutta ja uutta ilmettä!





Puutapit ja liimaa nyt ainakin, mutta taustalle voisi vielä laittaa jonkin tukiparrun. Viimeksi käytin kulmarautoja pukukaapissa, mutta jospa tämän taakse laittaisi vaikka pelkän puukalikan.




Sivujen lohkeamien liimaus onnistui oikein hyvin jykevillä puristimilla. Helpointa oli liimata yhteen se halkeama, joka oli kaikkein pahiten levinnyt: pienempien halkeamien väliin oli vaikea saada liimaa ujutettua.




Aika jännät paikat! Kiinnitän kansilevyn puutapeilla ja liimalla. On se ihmeellistä, että ikivanhan puun sisältäkin tulee tuoreen puun tuoksu, kun sitä porailee.





Lipasto ei ollut aivan millilleen suora, ja kansilevy piti hivutella parhain päin. Nyt se jää jostain kulmasta vähän yli rungon vinksottamaan, mutta minä luotan taas hiomakoneen voimaan. Ensin kansi kiinni ja sitten sivut tasaisiksi!


Nämä merkkausnastat ovat muuten ihan lyömättömät, kun pitää saada puutapin paikka merkattua vastakappaleeseen.




Siinä se on, uusi kaunis puulevy. Jännän näköistä, kun ikivanha ja aivan tuore puu kohtaavat. Melkein pitäisi tuota pöytälevyn kantta vähän mukiloida, ettei se näyttäisi niin pösilön kiiltävältä. En usko, että raaskin, vaikka oikeasti kyllä kannattaisi.





Jätin tämän ongelman huomiselle. Voi olla, että itse lipasto on sen verran vinkkura, etteivät kansi ja runko sen vuoksi täysin kohtaa. Toinen vaihtoehto on, että porasin puutappien reiät vinoon.








Vähä kerrallaan se siitä edistyy, ja kaipa se ihan lipastoa muistuttaa! Mitä tykkäätte noista jalkojen lisäosista; laitanko kiinni vai jätänkö pois?


Kotikirppistelyä



Kotikirppistelyn tiimellyksestä päivää! Aloin muutama päivä sitten laitella kirppisilmoituksia nettiin, ja tässä sitä on pyöritty! Kyllähän tällaisesta pöljyydestä täytyy tykätäkin, että viitsii ryhtyä: vaivannäkö on aivan tolkuton!


Tori on osoittautunut todella köpöiseksi kirppispalstaksi; pikkutavara menee Facebookin paikallisella kirpparilla niiiin paljon paremmin kaupaksi. Parasta on laittaa tavarat myyntiin kollaasin muodossa: ihmiset näkevät toistensa kommentit, ja syntyy mielikuva siitä, että nyt on tarjolla jotakin ennenkuulumattoman mahtavaa (ei ole). Torin kautta on tullut muutama viesti; Facebookin kirppisryhmästä kymmeniä ja taas kymmeniä.


(PS. Letturaudat tuntuvat olevan kysyttyä tavaraa. Jos sinulla on joutilas letturauta, nyt on oikea aika myydä. Nimimerkillä Seitsemän jonossa.)





Ihana jälkikäteen katsoa näitä matkan varrelta nappailtuja kuvia. On se tavara jo vähentynyt! Meillä on enää kaksi grilliä!












Ongelmajätepöytä: kirjoja ei osta kukaan.



 
 






Kamera on kyllä ihmisen paras keksintö; sillä voi kuvata välivaiheita aina, kun suorittaa tämänkaltaista toivotonta urakkaa. Sitä kun taaplaa hetki hetkeltä eteenpäin, ei edes huomaa muutosta. Jälkikäteen voi kuvista katsoa, että tuo ja tuokin tavara on nyt pois!


Toiseksi paras keksintö on maalarinteippi. Tämänkaltainen kirppisrulijanssi vaatii ehdotonta organisointikykyä ja järjestelmällisyyttä. Minulla on pettämätön varausjärjestelmä, johon liittyy tyhjä kaappi, maalarinteippi, tussi, ostajan nimi, tavaran hinta ja hakuaika. Järjestelmä ei petä koskaan! Joskus vain.


Noutokasasta täytyy tietysti myös napsia kuvia aina aika ajoin. Parasta on, kun joku oikein isokokoinen, mielellään moniosainen tavara häviää!

 



Nyt kun rupeaa lattiapinta paljastumaan, saa alkaa laittaa loppuja tavaroita setteihin. Tämähän on oikeasti vasta kotikirppiksen vaihe yksi, se jossa karsitaan turhimmat päältä. Seuraavaksi, kun mahtuu taas hengittämään, pääsee käymään loput tavarat ullakolta ja jo pakatuista laatikoista tarkemmin läpi. Vaiheessa kolme, sitten kun ei enää huonekaluja tarvita kirppisromppeen säilytykseen, voi ruveta kuvaamaan kalusteita. 


Yritän kuvitella jäljelle jäävän omaisuuteni siisteihin laatikoihin pakattuna, säntillisenä määränä. Mahtava mielikuva.



keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Näpy näpy kirppikselle



Ensimmäiset kuvat nappaistu ja ensimmäiset ilmoitukset näpytelty nettiin. Lupasin vinkkailla kirppiksen alkamisesta, joten tässä se nyt sitten tulee: vinkki vink (klik).



















Kyllä tämä rompe tästä vielä lähtee! Pikkuisen pitkää pinnaa ja melkoisen paljon vaivannäköä, mutta kyllä se lähtee!


Ullakon löytöjä



Voi pyhä Sylyvi, mikä tavaramäärä! Kipaisin tänään puolen tunnin visiitin pahamaineiselle ullakolle. Siis sinne, jota vuosi toisensa jälkeen koitan raivata, mutta joka kerta yhtä huonolla menestyksellä. Meidän ullakkohan ei tosiaan ole mikään tavanomainen häkkikoppero: se on valtava, kokonaisen huoneen kokoinen lukaali. Ja kehtaanko mainita, että olemme ottaneet käyttöön myös viereisen, tyhjän kopperon: siellä säilytetään lähtevää tavaraa kuten kirppisrompetta ja palautuspulloja. Niin ja auton renkaita, koska ne eivät mahdu omaan varastoon. Niin ja edellisen auton renkaita, koska emme ole saaneet aikaiseksi hankkiutua niistä eroon. Lajittelin rojua ylimalkaisesti, lannistuin, ahdistuin, napsin kuvia kaverille. "Järkyttävä määrä tavaraa. Tulisin hulluksi", kaveri vastasi.


Hulluksi tuleminen tämän kaaoksen edessä on kyllä lähellä. Lannistavan sekasorron keskellä täytyy keskittyä pieniin asioihin. Käydä välistä kurkkimassa sitä vitriinikaappia, joka karsinnan jälkeen on niin siisti ja hieno. Päättää, että aloittaa jostakin ja jättää kaiken muun huomiotta.





Aivan pikapika-karsinnan tulos ullakolta on tässä. Pikakarsinta tarkoittaa, että nakkelin käytävälle irtonaisen romppeen enkä edes kurkannut laatikkopinojen sisälle. Kun tämän harvinaisen tyhjänpäiväisen romppeen raahasi sisälle, alkoi jo vähän tuntua siltä, että kukkuu.


Hei  meillä on muuten kolme grilliä - minun, miehen ja yhdessä hankittu. Lisäksi löysin viisi pussia grillihiiliä; niitä kun aina tarvii, ja niitä kun ei koskaan löydä. Tosi kätevää, kun on paljon säilytystilaa! Sinne saa helposti hukkumaan vaikka kymmenen grilliä!





Siinä se roju nyt on. Uijuijuijui. Pakko laittaa silmät kiinni, hengittää syvään ja mennä taas kurkkaamaan sitä juuri siistittyä vitriinikaappia.





Kaappien (ja etenkin sen peevelin ullakon) läpikäyminen on vielä aivan kesken, mutta joku tolkku tähän hommaan täytyy saada. Keräsin yhteen kasaan kaikki kirpparille menevät tekstiilit: matot, peitot, verhot, kankaat ja vaatteet. Tyhjensin eteisen rekin ulkovaatteista ja aloin latoa kirppisvaatteita tangolle.





Tästä se nyt alkaa! Tekstiilit melkein hanskassa! Voi olla, että muutama päivä tässä vierähtää. Ei muuta kuin katse tulevassa ja mielikuvissani tämäkin röykkiö on jo kadonnut! Onkohan sitten vähän mahtavaa, kun ylimääräisen tavaran painolasti on poissa.


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vetimet Fimo-massasta (kaipaa kehittelyä)



Hyvät ideat ovat aina kaikkein huonoimpia, koska ne eivät koskaan toteudu niin kuin ennalta kuvittelee. Sain loistoidean askarrella Fimo-massasta värikkäät vetimet tuunailtavaan lipastoon. Ja mikä parasta, kaikki materiaalitkin löytyvät kaapista!




Mintunvärisen lipaston pariksi suunnittelin keltaista, turkoosia ja pinkkiä. Rönsyilevän romanttinen ruusu olisi loistava, helposti muotoiltava kuvio!


Onneksi tein koeversiona vain kaksi vedintä. Näistä tuli niin ankeat möhkylät, ja sain ne vieläpä hajalle, kun menin vääntelemään terälehtiä heti uunista ottamisen jälkeen.








Ensimmäinen yritys ei nyt mennyt ihan nappiin, mutta olisiko tässä silti ajatusta? Vetimen palikan pitäisi olla pienempi, käteen sopivampi, ja ruusun alaosasta tukevampi. Pelkkä pallura olisi varmempi muoto, mutta saisikohan ruusun sittenkin onnistumaan? Jospa aloittaisikin rakentamisen pohjasta, kuppimuodosta?


Mönkään menneet kappaleet saavat nyt luvan toimia testiversioina: täytyy kokeilla, minkälaista mukilointia Fimo-massa kestää!


Vanha lipasto käsittelyssä


Sain joululahjaksi uuden epäkeskohiomakoneen, joka on nyt ollut pari kertaa kokeilussa. Kyllä on näppärä vehje kertakaikkiaan, ja peittoaa pari aikaisemmin käyttämääni hiomakonetta sata nolla! Joku ongelma on hiekkapapereiden pysymisessä (tarrapinta kestää paikoillaan vain hetken aikaa, sitten se irtoaa), mutta siitä huolimatta koko lipaston hiomisessa tuhisi nokka vain pari tuntia.





Tarkempi tarkastelu paljasti, että lipastossa olikin enemmän työtä kuin olisin arvannut. Joskus alkuperäisen, risan kannen tilalle on lätkäisty käsittämättömän ruma vaneri, ihan vain nauloilla suoraan vanerin päältä. Se saa lähteä nyt, ja tilalle tulee mäntypuinen liimapuulevy. Ajattelin kiinnittää levyn puutapeilla ja liimalla.





Lipaston reunoilta puu on päässyt halkeamaan. Tarkoitus on jättää ajan patinaa näkyviin, mutta nämä valtavat halkeamat joutaa korjata. Liimaa väliin ja puristuksiin!





Kyllä on yhtä pientä lipastoa paiskattu vioilla ja murheilla! Takavanerikaan ei pysy paikoillaan, kun yksi palkki sisällä on liian pitkä. Sitä täytyy siis lyhentää.

 






Aivan ensimmäisenä irrotin laatikoiden nupit hiomista varten. Muistin myös tällä kertaa tuhannesta aikaisemmasta vahingosta viisastuneena, että laatikon reunoja ja rungon reunoja laatikoiden kohdalta kannattaa hioa sen verran, että laatikko maalattuna mahtuu sujahtamaan paikoilleen. Se on aina niin epämiellyttävä yllätys, kun kaluste muuten olisi valmis, mutta laatikko ei enää mahdukaan paikoilleen.





Irrotin kannen vasta rungon hiomisen jälkeen, ettei lipasto turhaan pääsisi heilumaan ja löystymään. Vanerin irrottaminen oli mieluisa tehtävä. Suorastaan parasta pitkään aikaan, mikä nyt ei oikeastaan ole liikaa sanottu.

 



Hioin pintaa sen verran, mitä tuntui lähtevän. Punertava lakka lähti melkein kokonaan, mutta aikaisempi tumma lakka (vai petsi vai joku muu) on imeytynyt niin syvälle puuhun, ettei se kokonaan lähtenyt.


Kun osat oli hiottu, sain vielä kulman töytäröityä niin, että pala lähti irti. Liimaukseen siis sekin.








Siinä se nyt olisi, uutta pintaa odottamassa! Ensin täytyy liimata rungon halkeamat kasaan, sitten sahailla pöytäkansi ja kiinnittää se. Pakkelia saa varmaan laittaa haljenneeseen, liimattuun nurkkaan ja yhteen vetimen ruuvinkoloon, joka on turhan iso. Sitten pääsee taas varsinaisten, mukavien asioiden pariin! Tästä tulee vielä aika herkku juttu!