keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Tavaravirta: marraskuu



Viime kuun lopussa pykäsin pystyyn uuden postaussarjan, Tavaravirran, jonka tarkoituksena on päästä kärryille kodissa sisään ja ulos jylläävästä tavaramäärästä. Meillähän on tavaraa karsittu jo reilusti vuoden (kurkkaa vaikka karsintasiivous-tagin taakse). Vaikka nyt jo pystyy vähän hengittämään, on silti vara vähentää. Joku koukkukin siinä oman kodin raivaamisessa on: vaikka monesti on tuntunut, ettei nyt kyllä enää löydy yhtään turhaa tavaraa, pystyy seuraavana hetkenä ihan vaivatta kasaamaan vaikka minkälaisen pinon joutilasta rompetta. Ihme juttu!


Uudessa kodissa on vähemmän säilytystilaa, ja vaikka kaikki muuttolaatikot onkin vihdoin saatu purettua (paria sälälaatikkoa lukuunottamatta, ne näyttävät tulleen jäädäkseen), täytyy vielä raivata tyhjää tilaa kaappeihin ja varastoon, että saa kaiken toimivasti esille. Se on sellaista puljailua: varastoon täytyy raivata lisää tilaa (haepa J ne pahvilaatikot), että saisi kausitakit pois vähäistä kaappitilaa viemästä. Sitten vasta pääsee pyöräyttämään kaapit parempaan, toimivaan järjestykseen.


Marraskuun viimeinen päivä vetelee viimeisiä henkosiaan, ja on aika katsoa kuukautta taaksepäin. Tässä kuussa kävi selväksi, ettei kaikkia viime kodista mukana tuotuja asioita ollut mahdollista tai mielekästä säilyttää: lähtöpassit nettikirpparilla sai melkoinen läjä pientä sisustustavaraa ja muutama huonekalukin.


LÄHTENEET


Nämä lähtivät marraskuussa:



1. itse ommellut pussukat, 2. itse tuunaillut kynttilänjalat, 3. & 9. pari pärekoria, 4. elefanttipussilakanat, 5. leikkuulauta, 6. retro vaaka, 7. kaksi kovalevyä, joille tapetoin supersankarit, 8. kasa vanhoja palkintolusikoita, 10. kattovalaisimiin asennettavat uppokytkimet, 11. värikäs nojatuoli, 12. hattumuotti, 13. muksun vaatekaapista viisi pieneksi käynyttä paitaa, 14. pitsityynyliinat (näitä taisi olla 5 tai 6), 15. ylijäänyt tapettirulla, 16. pari peltipurkkia, 17. vanha tuoli, 18. sängynpäädyn nikkaroinnista ylijäänyt petarinsuojus, 19. sivupöytä, 20. itse ommellut koirapussukat, 21. lehtikotelot, 22. kaksi kassillista muutossa käytettyjä Ikean kasseja, 23. sininen klaffipöytä, 24. kasa tarpeettomiksi käyneitä varastolootia ja 25. Seikkailu-muki. Lisäksi yhdet risat kengät lensivät roskiin.


Huh, melkoinen lista! Laitoin vihdoin vuosikausien edestakaisen pähkäilyn jälkeen kaikki Muumi-kipot myyntiin, mutta niistä kävi kaupaksi vain yksi ainoa! Ennen myyntipäätöstä selasin mukien listattuja arvoja jollakin sivustolla ja päätin, että rahasta olisi suurempi ilo kuin kipoista. Ilo jäi kyllä lyhytikäiseksi: uudet, huomattavasti alemmat hinnat sai arvioida, kun katsoi, mihin hintaan muut samoja kippoja oikeasti myyvät. Noista hinnoista valitsin haitarin alaskaalan, ja siltikään kipot eivät herättäneet kiinnostusta. Olisiko niin, että Muumien arvokkuus on pelkkää silmänlumetta? Tarjontaa tuntuu olevan enemmän kuin kysyntää.


Muutoin myytävistä jutuista värikäs nojatuoli kirvoitti hirvittävän huutokilvan (kaksitoista huutajaa eli puolet oululaisista sen halusi!). Klaffipöydästä saatiin vain jotakuinkin kolmasosa siitä, mitä nelisen vuotta sitten maksettiin, vaikka luulisi, ettei antiikkikalusteen arvo sillä tapaa laske. Tyytyväinen olen kuitenkin kaupankäyntiin: vain muutamat myyntiin laittamani jutut jäivät käsiin.


SAAPUNEET


Saapuneitten listakin näyttää näin kuvakollaasina melko mittavalta, vaikka tuntuu, ettei juuri mitään uutta ostettu!



1. tuparilahjaksi patalaput ja Kastehelmen kippo, 2. kaulin (aiemmin rikkoontuneen tilalle), 3. päiväpeitto kirpparilta, 4. Kastehelmen kippo kirpparilta, 5. vihreä vanha viltti kirpparilta, 6. maalia seinille (yksi vajaa purkki jäi kaappiin kummittelemaan), 7. vasta kirpparilta, 8. & 14. kuusi valkoista verhoa keittiöön ja olohuoneeseen, 9. joulukuusi metsästä, 10. Saara Hopean kulho Ajattomilta astioilta, 11. muksulle talvikengät ja pipo, mummolta vielä talvitakki, 12. mekko kirpparilta, 13. keittiön pöytä vanhan tilalle, 15. riipus Ajattomilta astioilta, 16. kahdet valjaat kirpparilta (olivat ostoslistalla, mutta toiset olivat liian suuret ja menevät suoraan takaisin kirppiskasaan), 17. neulepuikot ja pari lankaa. Lankavarastoista kului yksi kerä yhteen sukkaan, mutta sitä väriä täytyy ostaa vielä lisää (lankojen kanssa tasapainoilu on mahdotonta), 18. lapselle synttärilahjaksi pari Akkaria ja yksi kirpparilta, 19. leimasinsetti ompeluksia varten, 20. rompetta arvontapalkintona (vihko, kalenteri ja pyörävalo käyttöön; yksi parempi palkinto annetaan eteenpäin joululahjana), 21. kolme miehen kokoelmista puuttuvaa Mad-lehteä kirpparilta ja 22. muutamat lehdet kirpparilta (naistenlehdet menevät lukemisen jälkeen joko takaisin kirpparille tai lehtiroskiin, käsityölehti säilytykseen). Näiden lisäksi pari kangasta omista varastoista muuntautui uudeksi vaatteeksi.


Itselle ostettujen juttujen lisäksi on se aika vuodesta, kun täytyy silmät kiiluen kierrellä kauppoja ja kasvattaa pukin konttia. Meillä on ihan mahdottomat määrät lahjottavia ihmisiä, ja omassa joulukopassa on tällä hetkellä peräti 17 pakettia, kaikki minusta oikein kivoja ja osuvia lahjoja. Joulukortitkin ostin tänä vuonna valmiina, kun ajattelin päästä helpolla.


Vihdoin saatiin marraskuu alta pois ja päästään etiäpäin! Huomenna se alkaa, oikea joulunodotus!


tiistai 29. marraskuuta 2016

Soodataikina-askarteluja



Törmäsin tänä vuonna netissä kivannäköisiin soodataikina-askarteluihin, ja päätin testata ohjetta itsekin. Soodataikina on vähän niin kuin taikataikina eli muovailuvaha, jonka voi valmistaa keittiöstä löytyvistä aineksista. Soodataikina on kuitenkin taikataikinaa selkeästi vaaleampaa, ihan vitivalkoista, ja siinä on kiva kiiltävä hohde.


Soodataikina (ohje napsittu täältä):

1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1.25 dl vettä


Ainekset sekoitetaan kattilassa. Massaa lämmitetään miedolla lämmöllä, kunnes siitä tulee taikinamainen. Taikina jätetään jäähtymään kostealla liinalla peitettyyn kulhoon, ja se on valmis kaulittavaksi, kun se on jäähtynyt.


Sitten vain keräilemään kotoa kaikki erilaiset muotit ja painatusvälineet! Grapponian ja Kastehelmen kippo saivat toimia minun leimasiminani.





Taikina kaulitaan puolen sentin levyksi. Valmiin koristeen voi kovettaa joko uunissa tai antaa kuivua itsekseen.








 Vielä lenksut ja sitten ollaan valmiita kuusen oksille!











Valmiita koristeita voisi käyttää vaikka pakettikoristeina tai joulukorteissa. Ihan kokeilemisen arvoinen askartelu siis!


maanantai 28. marraskuuta 2016

Pesuohjeita uhmaten



Ruokakauppareissulla, 10 minuuttia ennen kirpparin sulkeutumista, pyrähdin pikakatsauksella läpi pari loossirivistöä. Niin hyvä tuuri sattui, että silmään pisti pussiin sullottu, kullan ja sinapin värinen parisängyn päiväpeitto. Juuri samaa sävymaailmaa, jota olin meille tänne muuttaessa katsellutkin, mutta en pihiyksissäni raaskinut uutena ostaa.


Hintalapussa viisi euroa ja pesulapussa merkintänä vain kuivapesu. Eli suoraan koneeseen käsipesuohjelmalla ja katsotaan, kuinka käy! Pesun jälkeen on hyvä lukea materiaalikuvaus tarkemmin, mikä oli ihan hyvä, koska muuten olisi saattanut hirvittää: 18 % silkkiä, loput viskoosia ja vuori ramia.





Samettimainen pinta menetti ihan odotetusti pesussa uudenkarhean pörröisyytensä, mutta ehjänä peitto sentään säilyi! Pieni riskinotto kannatti: peitossa ollut tahra näytti lähteneen ja täkin uskaltaa taas ottaa käyttöön. Huomena näkee, kestääkö peitto päivänvaloa.





En olisi ikinä raaskinut tai uskaltanut ostaa kallista vesipesuun kelpaamatonta silkkipeittoa meidän jatkuvasti sottaavaan koiraperheeseen, joten melkoinen tuuri kävi. Ihan hyvin tuhlattu viisieuronen!


Valmiina koristuksiin (+ arvonnan voittaja!)



Ensimmäinen adventti on jo takana ja joulukuu kolkuttelee ovella. Ihan täysin poikkeuksellisesti en ole tehnyt tänä vuonna vielä oikein mitään joulun eteen. Paitsi tietysti nyt, kun nostin parvekkeelta sisälle sekä joulukuusen (jonka istuttaminen ruukkuun on yhä vaiheessa) sekä vanhan aitan oven.


Joitakin jouluvaloja täytyy laitella ikkunoihin, mutta muuten ajattelin keskittää joulujutut yhteen paikkaan. Kaikenlainen kausikoristelu on minusta hirveän vaikeaa, kun haluaisi kyllä tuoda juhlan tunnelmaa, mutta ei kuitenkaan haluaisi, että joka paikka on täynnä pientä tilpehööriä ja tontun turilasta. Saati sitten niin, että pitäisi vaihtaa jouluverhot, joulumatot, joulupeltipurkit, joulupatalaput ja ihan kaikki joulukuosiin. Aitan ovelle ajattelin tuoda joulukoristusta ja jättää muut paikat enemmän tai vähemmän tonttuvapaaksi tilaksi. Ovi olisi kivempi eteisessä niin, että sen näkee heti kun astuu sisään, mutta tuossa tyhjällä seinämällä olisi paremmin tilaa. 


Pesin muuten uudet valkoiset verhot, ja siinä kävi niin onnellisesti, että ylimääräiset 10 senttiä kutistuivat aivan itsekseen, täysin taianomaisesti pois :)





Ajattomien astioiden arvonta on nyt päättynyt (tämä siis). Arvontaan osallistui 46 kommenttia, joista yksi eli viimeinen hylätään arvonta-ajan umpeutumisen vuoksi (pelin henki on kova). Arvonta on suoritettu näpyttelemällä luvut random.orgiin, ja tuo puolueeton nettisivu valikoi voittajaksi numeron 40, joka on....


"Ilahduin kuin lähes kaikki lumi on sulanut pois! En ole yhtään talvi-ihminen, joten paljas maa on luksusta marraskuussakin :)
-Marjuska-"


Marjuska! Onnitteluni! Viestiä on nyt laitettu :)



Kaksi päivää enää tätä karseaa marraskuuta, ja sitten päästään kunnolla jouluhulinoihin!


lauantai 26. marraskuuta 2016

Koirien koulimista (räksytysjuttu)



Ensimmäinen adventti edessä! Uskomatonta, miten nopeasti aika kirii. Pikkujoulukausi alkaisi olla käsillä, ja pitäisi vähän jo miettiä, mitä meinaa pukea ylleen. Viluttaa pelkkä ajatuskin mekon pukemisesta.





Aloimme viikon alusta kouluttaa koiria pois pahasta tavasta, räksytyksestä. Elmo yksinään ei ole haukkuherkkä ollenkaan, mutta Manu pallinaama pitää huolen siitä, että kumpikin koira haukkuu, kun ovella on joku tai hissi käy. Jonkin verran ollaan käytetty haukkupantaa, joka suihkii sitruunaa naamalle aina kun haukku käy, mutta se paitsi toimii huonosti, tuntuu vähän kurjalta. Koirahan ei tietenkään ilkeyttään hauku: se haukkuu, koska puolustaa reviiriään ja tekee parasta osaamaansa työtä. 


Huonosta tavasta pois kouluttaminen on tuskan takana, mutta täytyy vain ajatella, että oppimista se on ollut huonon tavan oppiminenkin. Jos on oppinut yhden asian, voi tietysti oppia toisenkin. Erityisesti Elmo on meillä se, joka on hiljakseen oppinut tuon huonon tavan, Manulle taas haukkuminen tuli jotenkin itsekseen ja luonnostaan pennusta saakka. Ollaan varmasti tahtomattamme vahvistettu räksytystä hermostumalla ja huutamalla koiria hiljaisiksi silloin kun ne haukkuvat: koirahan siitä vain innostuu ja ajattelee, että onpa hyvä juttu, kun isäntäväkikin yhtyy puolustushuutoihin. Siinä me sitten yhtenä laumana räksytetään, ihmiset ja eläimet. Ihmisiä ärsyttää ja koirat ovat mielissään.


Nyt on tarkoitus saada koirat pysymään rauhallisina aina silloin kun niillä on ollut tapana vahtihaukkua. Jos koiralla on ennen ollut tapana hermostua ja vauhkoontua tietyistä äänistä, vaatii tietysti miljoona toistoa ja paljon aikaa, että koira oppii olemaan ärsykkeen aikana rauhallinen. "Ei" on koiralle täysin käsittämätön käsky: mistä se tietäisi, mitä ei saa tehdä. Istua? Seisoa? Katsoa jonnekin päin? "Hiljaa"-käskykin kääntyy varmasti koiran mielessä helposti juuri päinvastoin. Sitähän tulee huudettua raivopäänä juuri silloin, kun koira räksyttää, joten eikö se silloin muodostukin nimenomaan käskyksi haukkua? Tähän täytyy miettiä vaihtoehtoinen tekeminen, joku tehtävä jota koira suorittaa silloin kun ääniä kuuluu: jos ennen koiran tehtävänä on ollut haukkua (niinhän se itse asian on tulkinnut), nyt se saa toisen tehtävän tilalle.  Koira siis tarvii jonkun vaihtoehtoisen tekemisen käskyn haukkumisen ajaksi, että se tietää, mitä sen odotetaan tekevän. Tämähän on kommunikaatio-ongelma: olen ihan varma, että Elmo ja Manu haluaisivat miellyttää ihmisiä, jos ne vain ymmärtäisivät, mitä niiltä odotamme.


Me olemme opettamassa koiria omalle paikalle aina kun hissi käy. Omalla paikalla tulee istua nätisti ja olla ihan rauhassa, haukkumatta ja vauhkoontumatta. Tätä varten täytyy olla vikkelä ja ehtiä ennakoida äänet: perheenjäsenet ilmoittavat kotiin tulemisestaan viestillä, ja sitten toiset tietävät olla jo valmiina koirien kanssa rauhassa omalla paikalla. Omalta paikalta saa nousta vasta sitten kun sisääntulija on laittanut takkinsa naulakkoon: aikaisemmin koirat ovat hyppineet vasten, ja vaikka se jälleennäkemisen innostus onkin aina yhtä sympaattista ja suorastaan tarttuvaa (jeps, sisääntulomme ovat olleet kaoottisia), se luo ihan turhaa jännitettä oven liikkeisiin. Kun koirat ovat omalla paikallaan (josta näkevät sinne ovelle eli pääsevät yhä vahtimaan) aivan, aivan rauhassa, ne palkitaan herkuilla ja kehuilla. 


Meidän pällit ovat niin herkuille persoja, että hissin äänet jäävät kauas kakkoseksi. Jos koiralla ei kiinnostaisi herkut, laittaisin kiinnostamaan: kaveri opetti omia herkuista epäkiinnostuneita koiriaan niin, että päivän ruoka kaadettiin kippoon ja syötettiin vain palkkioina aina kun koira toimi hyvin (kun se määrän kaataa kippoon, näkee, että koira saa varmasti tarpeeksi ruokaa päivän aikana). Kutsun koiria omalle paikalle myös muuten vain, ihan hiljaisina hetkinä, ja palkitsen ne rauhassa istumisesta. Elmohan on tämän tietenkin oppimassa hyvää vauhtia väärin: se pälli päivystää omalla paikalla herkkujen toivossa jatkuvasti. Eilenkin, kun tulin saunasta, Elmo istuksi omalla paikalla esimerkillisessä asennossa. Kehuin sitä, ja se alkoi nuuskutella ja kurotella kaulallaan kohti hyllyä, jolla oman paikan herkut ovat. Sitten se tuijotti päin, jos vaikka en hoksannutkaan vihjettä.


Ohjeet haukkumisesta pois opettamiseen olivat tosi yksinkertaiset, ja jotain noille kovapäille on tarttunut kalloon tässä muutaman päivän aikana. En ole oikein varma, onko ok, että koira itse käyttää omaa paikkaa tapana saada herkkuja ja päättää, koska näin tapahtuu. Pitäisikö sitä siitä nyt palkita vai ei? Helposti tulee huomaamattaan koulutettua joku asia väärin, vahvistettua sitä piirrettä mitä ei pitäisi, ja sitten siitä pois oppiminen onkin aina vaikeaa. Elmo taitaa taas vetää minua niin kuin pässiä narussa? Mutta se on kuitenkin pääpiirteittäin lopettanut räksytyksen (toisin kuin Manu), joten pitäisikö tässä nyt olla tyytyväinen vai ei?

 


Yläkuvassa omalla paikalla tehtäväänsä suorittava Elmo on ihan jännittynyt. Herkun saa vasta sitten kun on rauhassa. Manulle rauhassa oleminen on paljon helpompaa, mutta uusi oppi tuntuu vajoavan sen kaaliin silti jotenkin erityisen hitaasti. Se istuu omalla paikalla rauhassa, saa palkkionsa, lähtee muualle, räksyttää pian taas. Elmo taas on hirveän jännittynyt niinä aikoina kun se normaalisti olisi haukkunut, mutta se tuntuu tajuavan, että siltä vaaditaan hiljaisuutta.


Ankaran harjoittelun jälkeen kelpaa lepo.






Eipähän muuta kuin lisää harjoitusta! Rauhalliseksi opettaminen vaatii tietysti sitä, että on itsekin rauhallinen. Kun sadatta kertaa samana päivänä rauhoittelee koiria omalle paikalle, oma rauhallisuus alkaa toisinaan olla koetuksella. Ja arvatkaapa vain, kuinka tekisi mieli huutaa koiria hiljaiseksi silloin, kun ei ehdi ennakoida tulevaa räksytystä. Mutta kai ne nyt joskus oppii? Oppiihan?


Hyviä vinkkejä (ja huonojakin, että tietää mitä välttää) saa jakaa!


PS. Jos et vielä ole osallistunut koruarvontaan, teepä se viimeistään sunnuntain aikana! Täällä!

 


perjantai 25. marraskuuta 2016

Vanha pöytä pois, uusi tilalle



Viimeinen katsaus vanhaan siniseen ruokapöytään, heihei! Kohta se haetaan pois!





Uusi (tietenkin vanha) pyöreä pöytä löytyi Torin kautta, kun vähän vaihteli hakusanaa. Siellä se oli ollut odottamassa minua, eikä kumpikaan meistä tiennyt toisestaan. Päädyinkin nyt tämmöiseen astetta prameampaan versioon, vaikka haussa oli selkeälinjainen malli. Tykkään kovasti kohokuvioiduista koristuksista, vaikka ne ehkä tuollaisenaan ovatkin melko vanhanaikaiset.


Tästä pöydästä en oikeastaan tiedä mitään. Ostin sen vanhemmalta pariskunnalta, ja olisin veikannut valmistusajaksi 50-lukua, mutta rouvan mielestä tämä olisi vanhempi. Pöytä on jatkettava, mutta jatkopala uupuu: siinä välisaumassa on klommoa niin, että näkee, että kansi on lastulevyä (mutta sivulla soirona kiertää aito puu). Viiilupinta näkyy olevan kannen päällä, ja muut osat ovat täyttä puuta. Mitäs me tästä nyt tiedettäisiin kertoa?











Pöydässä on kultaukset kustavilaiseen prameaan tyyliin, mutta minä en niistä niin välitä. Meillä on jo yksi kustavilainen kullattu kaluste, ja yhdessä on riittämin. Meinasin tosiaan maalata pöydän mustaksi! Mitäpä sanoo raati?
 

torstai 24. marraskuuta 2016

Lisää valkoista



Tummempi lattia valkoisen jälkeen on ollut oikea taivaan lahja siivoamisen suhteen. Jos valkoista lattiaa sai (tai olisi saanut, kröh) puunata ihan joka päivä, kaikki pöly, lika ja muu sotku häviää jonnekin tumman lattian uumeniin ihan itsekseen. Huippujuttu! Vähän niin kuin lattian sisään integroitu robotti-imuri.


Tummempi lattia tuo tietysti mukanaan muita ongelmia. Onhan tämä toki aivan erilainen talo, mutta varmasti lattian sävykin vaikuttaa tilantuntuun pienentävästi. Sävy ei myöskään suvaitse läheisyyteensä ihan mitä sattuu, ja sen myötä meiltä lähtikin monen monta tavaraa ja muutama kaluste kokonaan pois. Ei ne pienet väripilkut täällä enää näyttäneetkään muuta kuin karseilta.


Ollaan muuten jo totuttu noiden lamppujen vinksotukseen niin, ettei luultavasti enää koskaan ruveta niitä rämppäämään. Odotellaan ihan rauhassa, että lamppujen vinksotus tulee muotiin.





Postipaketissa saapui valkoisia verhoja olohuoneeseen ja keittiöön. Näissä on kymmenen senttiä liikaa pituutta, mutta saa nähdä, jaksanko ruveta lyhentämään. Ensin täytyy ainakin pyörittää pesun kautta.







Verhotkin saavat olohuoneen tuntumaan pienemmältä. Melkein koko päätyseinä on ikkunaa  ja parvekkeen ovea, ja sivuverhot saavat ikkunan koon vaikuttamaan paljon todellisuutta pienemmältä. Ei se kuitenkaan häiritse: valkoiset verhot tuovat kivasti pehmeyttä tilaan. Ja lisäävät sitä valkoista, vaikka se ei nyt tilantuntua verhoina tuokaan.





Samalla kertaa tilattiin myös matto tuohon kenkälootan alle, sohvan eteen. Ei me sitä Pappelinaa raaskittukaan ostaa, kun löydettiin postimyynnistä monta kertaa edullisempi. Kaveri jo paheksui ja sanoi, että halpa ostos on huono ostos ja tulen katumaan korvikematon hankintaa karvaasti. Mitä luulet?


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Arkikattaus


Missä se lumi viipyy! Nyt kaivataan kipeästi valoa. Pakko alkaa hössöttää joulusta ja kaivaa joulujutut esille, että tulee edes vähän mukavampaa.


Törmäsin jokunen aika sitten netissä taikataikinan tyyppiseen soodataikinan ohjeeseen, jota täytyy ehdottomasti päästä kokeilemaan. Maissitärkkelystä meillä ei ole, ja lähdin hakemaan sitä kaupasta. Ostoslistalla oli yksi asia, maissitärkkelys, ja unohdin sen ostaa. Haahuilin kyllä ostoskori täynnä maissitärkkelysosaston ohitse, ja mielessä oli sellainen epämääräisen piinaava tunne, että ihan kuin tältä osastolta olisi pitänyt muistaa jotakin ottaa. Kyllä se onneksi sitten mieleen taas muistui. Heti kotona.





Kanaa ja riisiä taas. Voisipa kokeilla jotakin uutta reseptiä, niin jospa vaikka saisi uutta puhtia ja innostusta ankeaan arkeen. No niin, lopetan valittamisen nyt.








Elmoa ei haittaa, vaikka väsyttää. Se painuu silloin unille ja näkee tyytyväisenä unta. Koirat näyttävät niin hirveän rähjäisiltä ilman trimmausta, mutta jos karvan ajaa lyhyeksi, ne eivät pärjää pakkasilla. Vieläköhän nuo turilaat uskaltaisi parturoida, vai tulevatko pakkaset heti seuraavana päivänä?


Huutonetissä myyty nojatuoli noudettiin tänään ja pöytienkin huudot ovat päättymässä. Pyöreän pöydän etsintäni ei ole tuottanut minkäänlaista tulosta, vaikka kipaisin tänään Kontin ja kierrätyskeskuksenkin läpi. Perjantaina on tulossa vieraita, joten ei hyvältä näytä!
 

tiistai 22. marraskuuta 2016

Olotiloja olohuoneessa



Uulalaa mikä päivä! Aamusta asti lähti kyllä kaikki niin mönkään kuin vain voi ikinä mennä, mutta näemmä sillekin on loppu luvassa ja kohta pääsee nukkumaan! Tänään pohdittiin kaverin kanssa, olisiko parempi, että viisi huonoa asiaa kasautuu yhdelle päivälle vaiko niin, että viidelle päivälle mahtuu jokaiselle yksi huono asia. Tulimme siihen tulokseen, että parempi on kärsiä kaikki kerralla. Onpa sitten mitä odottaa tulevalta, jotakin parempaa.


Juuri tällaisena maailman surkeimpana päivänä nettikin katkaistaan: palveluntarjoaja laittoi viestiä, että laajakaistaliittymä on suljettu tietoturvaongelman vuoksi ("Koneenne on rikollisten etähallinnassa ja aiheuttaa haittaliikennettä", mitää). Nyt on molempien tietokoneiden virustarkistukset ajettu, eikä kummastakaan löytynyt mitään, joten vika oli kai sitten modeemissa. Vai puhelimessa? Leivänpaahtimessa? Jääkaapissa? Kuka näistä tietää. Sellaisten ongelmien hoitaminen, joista ei tajua yhtään mitään, on tosi rasittavaa puuhaa. Vain pahimmalle vihamiehelleen toivoisi sellaisten asioiden hoitamista.


Huomenna on parempi päivä, eikä enää ole edes niin paha mieli. Pyykitkin on viikattu, ja verhopakettikin saapui postissa. Siinä on jo monta hyvää juttua! Viikonloppuna voi jo laittaa vähän joulua näkyviin, juuri kun ollaan alettu saada perusjuttuja kohdilleen.





Joulukuusen istuttaminen kukkaruukkuun on jo saatettu alulle, mutta vielä riittää työsarkaa. Kuusi näyttää ihan kuolevalta kuvassa, mutta oikeasti se on vehreä ja kaunis. Aitan ovikin se siellä. Nostan sen pian sisälle, ja siitä tulee osa joulualttariamme, jonka äärelle kasaan kaikki jouluun liittyvät koristeemme.


Ai niin! Värikäs nojatuoli noudetaan ihan pian, ja viime vieraiden aikaan harmittelin, miten olohuoneessa ei sitten ole istuintilaa. Jotenkin on vain mukavampi istua vastatusten kuin pönöttää sohvalla vierekkäin. Muistin vasta myöhemmin, että parvekkeen rottinkituolitkin ovat olemassa, ja niitä voi ihan hyvin käyttää vierasvarana. Kätevää! Ostin tuoleihin irtopehmusteet, mutta nostin ne parvekkeelta heti kohta pois, kun joku talitintti kävi siellä mielenosoituksellisesti kakkimassa (tämä oli oikeasti eri päivän murhe, mutta sopii ottaa taas muisteltavaksi juuri tänään).
 




Tuo vihreä retroviltti oli muuten tosi kiva ostos. Sekin on ihan luonnostaan ajautunut sohvalle, ja sopii sinne minusta oikein hyvin, vaikka onkin aika sävy sävyyn.

 



Marraskuu on vain kokonaisuudessaan sellainen peräpukama, että ei auta muu kuin kestää. Nyt pehkuihin ja karistamaan vanhan päivän pölyt kannoilta!


maanantai 21. marraskuuta 2016

Valoa pimeyteen



Syysihmiset: myöntäkää, te teeskentelette. Kukaan ei voi rehellisin ja vilpittömin mielin väittää, että tykkää tästä vuodenajasta. Tänäänkin on ollut pimeää ihan koko päivän aamusta saakka, kunnes se varsinainen, oikea pimeä laskeutui. Ulkona on sateista, märkää ja pimeää.


Omat aivot vaipuvat näillä syksyn masennuskeleillä johonkin uuuuuuuu tuutilullaa -tilaan. Oikeasti minun olisi kuulunut syntyä jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen maahan, mutta ehkä tämä kärsimys on rangaistus jostakin, mitä olen tehnyt tai tulen joskus vielä tekemään. Niin kuin siinä ei olisi tarpeeksi, huuletkin alkavat oireilla heti, kun ilmat kylmenevät. Jos lapsena pystyin aamulla haistamaan, että nyt on satanut ensilumi, tunnen nykyään kylmyyden huulista. Ensin vähän kiristää, ja sitten on jo myöhäistä: armottomasta rasvauksesta, kuorinnasta ja desinfioinnista huolimatta huulet menevät avohaavoille suupielestä toiseen, sieltä sisäpuolelta josta ei voi edes rasvata. Kirvelee niin, että vesi valuu silmistä ja on pakko ottaa särkylääkettä. Huulten takia! Kaikki markettirasvat ja apteekin Bevitat ja Bepanthenit on todellakin kokeiltu. Farmaseutti kehotti rasvaamaan huulia oikein usein. En ole varma, muistinko kiittää neuvosta. Yön pimeinä tunteina, kun ei saa kipeiden huulten takia edes nukuttua, tulee googletettua vaihtoehtoja. Ja jos rupeaa eri sairauksia googlettamaan, sen tietää, että vastauksena on 98 prosentin todennäköisyydellä joku kuolemaan johtava, vakava ja harvinainen tauti. Sairaanhoitajaystäväni mukaan diagnoosini on hyvin todennäköisesti "rohtuneet huulet", mutta en kyllä tiedä ketään, joka huulten takia kokisi tämmöistä kohtuutonta kärsimystä. Vihaan syksyä.


Juuri ja juuri sain tänään napsittua kuvia lapsen huoneesta ennen kuin totaalinen pimeys taas iski. Lapsen huoneessa on saatu porattua paikoilleen pieni 60-lukuinen seinähylly ja vanha punainen seinävalaisin. Tuo virkattu söpö pyöreä tyyny on uusi kolmen euron kirppislöytö. Tahmatassu, kettu ja nenätön Pertti pitävät sille seuraa.





Nyt kun on elänyt kaaoksen keskellä niin pitkään kuin ihmismuisti jaksaa pinnistellä, tuntuu tosi mahtavalta, kun saa aivan pieniä toiminnallisia juttuja käyttöön. Valaisimet ovat tietenkin tällä saralla ykkössijalla, ja tämäkin punainen seinälamppu on kokoaan suurempi ilo.











Pari myymieni huonekalujen huutokauppaa on vielä kesken, eikä uutta pyöreää ruokapöytää ole vielä löytynyt. Joudutaankohan ihan hunningolle vai kuinka käy?


Kahvipöydän kruunu



Jokunen vuosi sitten kirpparilta löytynyt kiva värikäs retroliina on ruvennut toimittamaan meillä juhlaliinan virkaa, ihan luontevasti ja itsestään. Liinat eivät muuten oikein kuulu elämäämme, mutta aina kun on aika kattaa pöytä hienommin, kaivetaan kaapista esille retroliina. 


Retroliina tuo mukavaa juhlatunnelmaa ilman, että joka kerta tarvitsisi ostaa tai näpertää jotakin uutta ja kertakäyttöistä. Hirveän kätevä ja monipuolinen liina siis!








Nyt on aika laittaa juhlaliina pesuun ja palata takaisin arkeen. Hiiohoi, maanantai! Kohta sinut on selätetty!


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Pöytä koreaksi, suut makeaksi



Nyt on kahden päivän synttäririennot juhlittu. Ensimmäinen väsymys iskee, kun mahdottoman touhotuksen jälkeen kaikki on saatu paikoilleen, kakku nostettua pöytään ja lasit täytettyä. Toinen väsymys iskee, kun vieraat lähtevät ja ovi sulkeutuu takana. Olipa rutistus! Mutta kylläpä meillä oli mukavaa.





Koristelut sujuivat tällä erää varsin maltillisesti ilman yhtään ylimääräistä kertakäyttöistä krääsää ja ostoksia. Pari kukkakimppua, joista toinen kahvipöytään ja toinen olohuoneeseen sekä kynttilöitä. Pöytään vanha värikäs retroliina, se sama joka juhlia varten aina kaivetaan esiin. Parvekkeelle ostettua valosarjaa ei ollut vielä saatu laitettua paikoilleen, ja siitä tulikin oivallinen tunnelmannostattaja keittiön ikkunaan ripustettuna. Se on ihan kuin moderni kappaverho. Minusta niin hieno, että saa olla tuossa vielä juhlien jälkeenkin.





Neljä lasta yhtä aikaa suljetussa huoneistossa on ihan riittävä määrä juhlijoita kerrallaan. Kun on kemut, kaikkia vähän jännittää, ainakin siihen saakka, että tullaan tutuiksi ja ruvetaan riehakkaiksi. 11-vuotiaat ovat jänniä tapauksia: ihan muksuja, vaikka eivät olekaan enää pieniä. Vieläköhän poikaporukka neljän vuoden päästä istuu pöydän ääressä, odottaa kakkupalaa ja iloitsee siitä, että mukissa on samaan aikaan kaksi pilliä.





Sotkuinen ja kauhottava booli on limsapulloa jännempi juomavaihtoehto. Tähän laitoin tavallista sitruunalimpparia, tuoretta raastettua inkivääriä, pari sitruunaviipaletta ja vähän tuoretta minttua, kun sitä sattui olemaan. Nuo hampaanmuotoiset jääpalat on silikonimuoteilla karpalomehusta tehty. Löysin muotin joskus kirpparilta, ja se pääsi nyt ensimmäistä kertaa käyttöön.





Lasten kestipöydässä karkit ja sipsit peittoavat kakut ja leivonnaiset luvuin tuhat - nolla, mutta silti dipattaville kasviksille löytyy aina ottajia. Jos kasviksia ja dippiä jää vielä onnellisesti yli, niitä voi huoletta napsia yksin illan hiljetessä.





Tuoreita mansikoita ei tähän aikaan vuodesta löytynyt, joten tein Valion minttu-suklaarahkakakun ilman mansikoita (ohje täältä). Unohdin sekoittaa mukaan kolmannen rahkapurkin, mutta ei siinä oikein kuinkaan käynyt.





Sacherkakkua (ohje täältä)  kokeilin ensimmäistä kertaa, eikä se nyt aivan mikään unelma ollut. Ensi kerralla ehkä paremmin? Meiltä puuttui sopiva kupu, joka varmasti olisi tarvittu, että kakku olisi päässyt kunnolla kostumaan ja tasautumaan. 


Lapsi toivoi porkkanakakkua, jota tein nyt toista kertaa. Ohjeen raapustin jo aikaisemmin ylös tänne: klik. Tämä porkkanakakun resepti on minusta tosi hyvä, ja kakusta tulee maukas ja mehevä. Kuorrutetta tulee kyllä ohjeen mukaan tosi paljon, jos ei haluaisi kakusta niin kovin makeaa.





Toisen päivän sukulaisvieraat saapuivat ikään kuin rääppiäisiin, mutta näpersin vielä heitä varten rieskarullia (sisälle laitoin savuporotuorejuustoa, persiljaa ja ilmakuivattua kinkkua) ja cocktail-tikkuja (hunajamelonia, luumutomaatteja, viinirypäleitä, briejuustoa ja cheddaria). Kaikenlaiset suolaiset naposteltavat ja raikkaat hedelmät ovat kyllä ihan mukavaa vastapainoa sokerisen herkupöydän keskellä.











Neljäntoista syöjän jälkeen herkkuja riittää naposteltavaksi vielä ihan riittävän pitkäksi aikaa. Kinkkupiirakka on ihan kiva kaveri aamukahvilla, mutta kakkuja ei kyllä saada millään syötyä loppuun asti. Mutta kyllä se niin on, että vieraspöydän kuuluukin pikkuisen notkua! Liioiteltu touhotus luo juhlahumua, ja vaikka olisi vain yksi vieras, on kiva päästä kattamaan runsas pöytä.


Näillä eväillä kohti uutta viikkoa. Toivottavasti teillä oli yhtä mukavaa kuin meillä!


lauantai 19. marraskuuta 2016

Kemut käynnissä


Voihan koirankuonolaisia, kun on lasten kemut käynnissä. Neljä kaverusta herkuttelee keittiössä, ja iloinen, vähän riehakas pulputus ja elo täyttää koko kodin. Elmoa moinen meteli ja vouhotus selvästi rasittaa. Se vetäytyy lannistuneena syrjään ja kuvittelee olevansa jossakin muualla. 


Ehkä se toivoo, että olisi syntynyt johonkin metsästäjäperheeseen. Saisi pyytää lintuja tai jäniksiä. Lammaspaimenena olisi varmasti mahtavaa, pihakoiran elosta puhumattakaan. Porokoirana saisi tehdä mitä eniten mielii. Ollapa jonkun yksinäisen eräjorman koira, se se olisi.





Kärsivä Elmo ei yhtään peittele surkeuttaan.




Nyt ovat lapset lähteneet, ja koirat niin naatteja, että palautumiseen menee ainakin viikko. Sellaista ylellisyyttä ei hurtilla ole luvassa: huomenna tulee vierassatsi numero kaksi!