lauantai 31. joulukuuta 2016

Sininenhän siitä sitten tuli!



Vanhan kustavilaisen ruokapöydän uusi sininen maali nostatti kauhun tunteita aina viime hetkiin saakka. Koukeroiselle pinnalle pystyi laittamaan vain ohuen maalikerroksen kerrallaan, ja alta puskeva valkoinen vääristi sävyä viimeiseen kerrokseen saakka. Pohjamaalin jälkeen vaati neljä kerrosta, että valkoinen saatiin peittoon! Sävy ei kyllä minusta aivan vastaa mallitilkun väriä. Onneksi pahimmat violettivivahteet eivät enää paista läpi, ja onneksi muu ympäristö taltuttaa sitä pelättyä lastentarhafiilistä.


Ihan uskomatonta on, miten väri vaihtelee valosta, kulmasta ja ympärillä olevista tavaroista riippuen! Ikkunan puolelta sävy on selkeästi sininen, mutta varjon puolelta ovelta katsottaessa pöytä näyttää melkein mustalta. Minusta mustien tuolien kanssa väri asettuu tietyllä tapaa uomiinsa, näyttää mustan rinnalla asiallisemmalta ja ryhdikkäämmältä. Ihme juttu!








Ihan viime hetkiin saakka olin sitä mieltä, että mönkään meni ja parvekkeelta alas koko pöytä. Sitten kun kokeilee vähän valkoista lautasta pintaa vasten niin näyttääkin jo ihan eriltä, suorastaan syötävältä!


Onhan se sininen tietysti sellainen väri, että varmemmin siihen kyllästyy kuin mustaan. Mutta mitäpä tuosta; jos niin kovin kyllästyy, että täytyy maalata uusiksi, niin sitten ei auta kuin maalata! Ihan mukava näitä värikokeiluja on tehdä. Joskus onnistuu ja joskus ei! Tästä pöydästä tuli kyllä meidän mielestä ihan kiva!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Tummasta vaaleaan, vaaleasta tummaan



Pari pientä värinvaihtoprojektia on paraikaa meneillään: toisessa vaihdetaan väriä vaaleasta tummaan ja toisessa tummasta vaaleaan. 


Ihan vastikään valmistunut sängynpääty pääsi uudelleen verhoilun alle. Ruskea pellava näytti ihan kivalta siihen saakka, että seinä maalattiin vihertäväksi. Sitten se ei näyttänytkään enää yhtään kivalta. Vielä vähemmän kivalta se näytti, kun vaihdoin päiväpeiton harmaasta sinapinkeltaiseen.


Enpä ollut muutenkaan kovin tyytyväinen ensimmäiseen verhoiluun, joten ihan säälittä vain homma purkuun ja uutta kangasta tilalle! Nappien kiinnittäminen on sängynpäädyn tekemisessä suuritöisin vaihe, mutta ei auta harmitella: jospa olisin ensimmäisen kerran jäljiltä oppinut tietämättäni jotakin uutta! Ainakin huomaan, että napit saa vetää entistä tiukemmalle, että patja painuu oikein kunnolla ja muodostuu kunnolliset laskokset. Viime kerrallakin muka vedin napit tosi tiukalle, mutta ei se selvästikään riittänyt muhkeaan lopputulokseen. Toisen patjankin olisi tähän saanut lisätä muhkeuden vuoksi, mutta en raaskinutkaan sitä enää ostaa.





Ruskea pellava vaihtuu nyt vaaleaan pellavaan. Nappien päällystäminen sujui tällä kertaa tosi paljon näppärämmin kuin ensimmäisellä kertaa, enkä tarvinut ollenkaan pihtejä tai muita voimatyökaluja nappien painamisessa. Kangaskaupassa vielä mietin, onko valitsemani vaalea kangas sen kummempi kuin edellinenkään, mutta onhan näissä nyt eroa. Tuleekohan tästä parempi?

 



Toinen muutosprojekti etenee sekin omalla tahdillaan. Maalin kuivumisella kestää 16 tuntia, mutta eilen huijasin ja maalasin pöydän kahdesti liian lyhyellä kuivumisvälillä. Nyt on päällä kolme oikein ohutta maalikerrosta ja vihdoin oikea sävy alkaa löytyä! Ei se vieläkään ole niin tumma kuin pitäisi, valkoista kuultaa alta yhä vain, mutta kyllä se tästä vielä hyväksi muuttuu. Muuttuuhan?
 




Tästäkin väristä näyttää tulleen kameleontti: valon eli ikkunan puolella sininen sävy nousee selkeästi esille. Varjon puolelta eli keittiön ovelta pöytä näyttää lähes mustalta. Ainakin yhden, ehkä useammankin maalikerroksen pöytä vielä vaatii: koukerokuvioiden maalaamisessa saa olla tosi tarkkana, ettei maalaa liian paksulla kerroksella, ettei maali pääse valumaan. Yhden kerroksen maalaamisessa hurahtaa vajaa tunti, mutta kuivumisaikoineen koko pöydän valmistumiseen kuluu monta päivää.
 




Malttaisikohan tällä kertaa odottaa vaaditut 16 tuntia ennen seuraavaa maalikerrosta? Jospa vaikka sillä välin rupeaisi sängynpäätyä napittamaan! Hyvästit sormien tuntoaistille siis!


torstai 29. joulukuuta 2016

Hui mikä sävy!



Nonnih, nyt on maalaushommat saatu käyntiin! Normaalisti tykkäisin poistaa maalin niin hyvin kuin vain ikinä mahdollista, mutta tämän koukeroisen pöydän kohdalla se olisi ollut aika mahdoton tavoite. 


Kansilevy oli melko huonossa kunnossa, ja poistin maalin siitä Liberonin maalinpoistoaineella ja siklillä (puupaljaaksi maalinpoistoaine ei todellakaan pintaa jättänyt, mutta ihan näppärästi poisti paksun maalikerroksen). Sen jälkeen todella todella kevyt hionta kannelle ja koko pöydälle pesu maalinpesuaineella. 


Pohjamaali on sävyttämätön: valkoisena pöytä näyttäisi tältä! Sudin maalin reunoihin ja jalkoihin pensselillä, kannella käytän vaahtomuovitelaa.





Ensimmäinen kerros pintamaalia, ja voihan iik miten violetilta se näyttää! Ainakin vielä näyttää ihan siltä kuin olisi mustekynää tuhrittu ympäriinsä. Maalaan tosi ohuilla kerroksilla, ettei maali pääse valumaan. Valkoinen kuultaa vielä kovastikin alta ja vaalentaa sävyä.





Näin tumma siitä pitäisi tulla (sävy NCS S 7020-R70B, Teknoksen tilkulla T1168).







Aika violetilta näyttää, eikä voi väittää, etteikö pikkuisen hirvittäisi!


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Värileikkejä ja valinnanvaikeutta



Nyt on viimein kustavilaiselle keittiön pöydälle päätetty väri! Pöytä on ollut meillä vasta jokusen viikon, ja ajatuksena oli alkuun maalata se mustaksi. Jäin kuitenkin empimään mustaa, ja niin se ajatus lopulta muuttuikin.


Samoilla maalisutauksilla ajattelin maalata myös tuon vitriinin sinisen taustalevyn joko valkoiseksi tai mustaksi riippuen siitä, mitä maaleja valmiina löytyy! Olisipa valkoista.





Musta on tietysti turvallinen väri ja varmasti se näyttäisi koukeroisella pinnalla hyvältä, mutta pikkuisen teki mieli jotakin vähän erilaista! Ajatus oikein tummanharmaasta tai -sinisestä alkoi kyteä. Värikkäiden värien ongelmana on kyllästyminen ja se, että lopputulos näyttääkin joltakin 80-luvun lastenhuoneelta. Ajattelin silti ottaa riskin ja valitsin sinisen. Jos tuleekin niin hirveä, että itkettää, saahan sen sitten taas maalattua mustaksi. (En usko että oikeasti jaksaisin, mutta tässä vaiheessa on hyvä ajatella, että juu juu, onnistuu mikä vain.)


Pöydän kansi oli aika huonossa kunnossa ja poistin kannesta maalin maalinpoistoaineella. Sivut ja jalat ovat hyvässä maalissa ja ajattelin kokeilla maalata ne yhtään hiomatta. Pelkkä maalinpesu vain, sitten pohjamaali ja pintamaali. Olen muuten vuosikausia elänyt väärässä uskossa maalien suhteen: jos alla olevasta maalista ei ole varmuutta, se on vesiohenteinen maali joka valitaan, eikä suinkaan liuotinohenteinen.


Monesti maalikaupassa tulee napsittua värilastuja mukaan fiilispohjalta silloinkin, kun ei oikein ole mitään maalattavaa mielessä. Jännästi se menee niin, että oma silmä tykkää siitä mistä tykkää ja bongaa samat sävyt kerta toisensa jälkeen. Ensin tykästyin tuohon vasempaan siniseen, Mustekynään, mutta maalia hakiessa valitsin tuon oikeanpuoleisen nimettömän, koska se ei taita niin paljon violettiin (yritän välttää sitä lastenhuone-efektiä). Olisiko tämä sellainen asiallinen sävy, jota jaksaa katsella, mutta jossa on kuitenkin pikkuisen jotakin särmää? Melkein niin kuin musta mutta ei sitten kuitenkaan!





Värinvaihtolinjalle kun lähdettiin, kävin ostamassa ihan vasta valmistuneeseen sängynpäätyyn uuden kankaan. Tuo aiemmin valitsemani ruskea pellava ei sittenkään ollut mieluinen, ja vielä vähemmän mieluinen siitä tuli, kun seinä maalattiin vihertäväksi. Tämähän tarkoittaa, että koko homma pitää purkaa ja kaikki aloittaa alusta aina nappien päällystämisestä lähtien! Mutta ei se haittaa, ehkä tällä kertaa sujuu paremmin ja tulee hienompi! En ollutkaan yhtään tyytyväinen niihin aikaisempiin rypytyksiin. Napit jäävät toki turhiksi, mutta vanhan puretun kankaan voi kyllä käyttää johonkin muuhun, eli materiaalia ei onneksi mene hukkaan.


Oikeasti olisi järkevää lisätä se toinen patja, mutta pihiys iski, kun rupesin laskeskelemaan, paljonko tuohonkin yhteen epäonniseen palikkaan on kulunut rahaa. Harkitsin myös toisen petarin ostamista käytettynä, mutta en taida uskaltaa; patjaa kun ei voi pestä ja vanhassa patjassa on varmaankin kaikki maailman ryönä.

 



Pimeällä on vaikea kuvata sävyjä, mutta uudeksi sävyksi valitsin sellaisen peruspellavan, sellaisen rusehtavan valkoisen. Halusin vaaleampaa ja neutraalimpaa, mutta valkoinen luonnonvalkoisenakin olisi ollut minusta liian kirkas ja epäsopiva makkarin muuten murrettujen sävyjen joukossa. Tulikohan nyt hyvä ja onkohan tästä kankaan vaihtamisesta yhden mitään hyötyä!


Nyt olisi taas tarvikkeet niin moneen mukavaan näpertelyyn, että valinnanvaikeus iskee, eikä oikein osaa aloittaa mistään! Maalaanko ensin? Vitriini vai ruokapöytä? Vai rupeanko sittenkin tuunailemaan sängynpäätyä? Asiallinen valinta olisi varmaankin ruokapöytä, että saataisiin se taas takaisin käyttöön, mutta toimeen ryhtymistä hidastaa maalipesu, joka on tympeää ja rasittavaa puuhaa! Sängynpäädyn nappien päällystämisessä sen sijaan olisi jotakin!


tiistai 27. joulukuuta 2016

Ongelmallinen olohuone



Voihan olohuone, kun osaa olla vaikea tila! Meillä on läpitalon huoneisto, jossa valo kulkee olohuoneen myötäistä seinää keittiöstä parvekkeelle. Valon takia haluaisin pitää tuon seinämän mahdollisimman tyhjänä; seinämä on myös varattu videotykkiä varten, joten seinälle ei laiteta edes tauluja.


Kapoiseen olohuoneeseen mahtuu ihan juuri ja juuri muutama huonekalu. Ikkunoiden puolella on miehen jalkapallopelipöytä, joka ihmeellisesti ja vastoin odotuksia tuntuu olevan vähiten näkösällä pöydäksi levitettynä, ei seinää vasten pystyyn nostettuna. Toisella puolen on ikivanha kaappi, sohva, sohvapöytä ja senkki. Jos tilaa olisi enemmän, siirtäisin kaarevan sohvan reilusti keskelle huonetta, että sohvan kaunis muoto tulisi paremmin esille.





Kummallinen valo saa vanhan kaapin näyttämään keltaiselta. Tänään ensimmäistä kertaa iski päähän ajatus kaapin maalaamisesta, mitä ei todellakaan olla tekemässä. Minusta kaappi on sellaisenaan kaunis, mutta ei se oikein tässä kodissa ole edukseen: se vaatisi ympärilleen enemmän tilaa, valoa ja valkoisuutta. Toisaalta tämäkin koti on vain väliaikainen etappi, ja seuraavassa kodissa kaapilla on toivottavasti paremmat oltavat. Nyt vain pitää malttaa mielensä ja säilyttää kaappi ennallaan.





Senkin päällä on joulun jäljiltä uusi rytöläjä, ja karahka odottaa roskakoriin viemistä. Vanha aitan ovikin on kovin orpo; tämän seinämän kuuluisi olla tyhjä, ja ovi joutaa toisaalle. Parvekkeelle varmaankin, kun ei sillekään ole järkevää paikkaa mielessä.
 




Pelipöydän takaisesta nurkasta on muodostunut luonteva paikka pyykin kuivaamiselle! Ajattelin luopua kuivaustelineestä ja ostaa saunaan sellaisen seinästä seinään kulkevan systeemin, jonka narut rullautuvat vempeleen sisään silloin kun teline ei ole käytössä.





Valkoinen matto raikasti tilaa mukavasti, mutta ei se nyt oikein riitä. Sohva, vanha kaappi, pelipöytä ja valkoinen senkki ovat kalusteita, joista ei luovuta, mutta melkeinpä sanoisin että kenkäloota joutaisi lähteä jonkin oikein kevytrakenteisen pöydän tieltä. Mitä ihmettä tällekin tilalle keksisi!


maanantai 26. joulukuuta 2016

Takaisin kotona!



Ämpättiinpä itsemme juuri vilkkaimman paluuliikenteen joukkoon, kun lähdimme ajamaan kotia kohti. Kotimatkalla kuunneltiin radiosta liikenneselostuksia, ja kävi ilmi, että tämän vuoden paluuliikenne oli aikaisempia vuosia hieman myöhäisempi ja johtui ilmeisesti siitä, että ihmiset yrittivät viivyttää matkaan lähtöä huonon kelin vuoksi. Me emme yrittäneet taktikoida: heräsimme myöhään ja saimme raahattua itsemme jalkeille juuri siihen aikaan kun kaikki muutkin olivat liikkeellä. Matkalla ajettiin kahden aivan tuoreen ulos- ja peräänajon ohi; pimeän, huonokelisen ja ruuhkaisan ajon jälkeen on erityisen onnekasta päästä ehjänä kotiin.


Oman kodin tuoksun aistii vasta, kun on ensin vähän aikaa ollut kotoa pois. Olipa hyvä idea siivota koti juuri ennen reissuun lähtöä. Saunakin tuoksuu niin puhtaalta!





Matkalaukkujen purkaminen ja reissupyykin peseminen on taas edessä. Ensimmäisenä purin lahjalaatikon ja kasasin uudet joululahjat hetkeksi senkin päälle hypisteltäviksi.





Tänä jouluna paketeista kääriytyi monenlaista: jotakin toivottua, yllätystä, syötävää, tarpeellista, kirppislöytö ja käsityö. Taika-kupit lautasineen olivat oma toive, ja esitin sen niille, jotka etukäteen erikseen toiveita kysyivät. Olin päättänyt ostaa kupit pois lähtevien Muumien tilalle, mutta päätin vielä odottaa joulun yli ennen kauppaan suuntaamista. Olipa se hyvä päätös! Olisikohan hyvä kahvikuppien määrä kuusi vai kahdeksan?


Muumi-mukien taannoinen kauppa meni ihan mönkään, kun huudon voittanut perui huutonsa: oli kuulemma näpytellyt vahingossa liian suuren summan korotusautomaattiin aivan viime hetkillä, ja heti kun kauppa sulkeutui, sain pahoittelevan puhelun perästä. No vahinkoja tietenkin sattuu ja huutaja oli aidosti pahoillaan, mutta rasittaa silti, että koko kauppa meni nyt aivan puihin. Hyvähän sitä on huutaa vaikka miljoona ja sitten jälkikäteen sanoa, että tarkoittikin oikeasti viittä euroa: siinä samalla tulee rankanneeksi muut huutajat ulos kisasta, ja kakkoseksi jääneellekin jää vähän epäilyttävä maku koko hommasta, kun kysyy, olisiko kiinnostunut solmimaan kaupat huutamallaan summalla. Onko tämä nyt kirous vai kohtalo? Muumeista eroon pääseminen on osoittautumassa niin kinkkiseksi tehtäväksi, että täytyy vallan ajatustaukoa pitää.


sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulun tunnelmaa



Joulun odottaminen alkaa viimeistään marraskuussa ja hössötystä kestää niin pitkään, että tuntuu kummalta, kun pienessä hetkessä kaikki on ohi. Mummolan joulukuusi oli tänä vuonna poikkeuksellisen vehreä ja suuri: sen alle kasattiin valtava kasa joululahjoja. Paketeissa on mukavasti jännitystä, ja pakettien avaaminen on ihan ehdottomasti joulun kohokohta.








Joulupäivän ruokapöytä katetaan huolella.  Kaikki hienoimmat astiat nostetaan kerralla esille.









Kaksi päivää täysipainoista jouluttelua alkaa jo pikku hiljaa riittää! Tykkään kovasti joulun ajasta, mutta varsinaisena joulupäivänä tuntuu, että on jo vetänyt oikeat jouluöverit. Tästä on mukava palata takaisin arkeen, reissata takaisin omaan kotiin ja purkaa kaikki ihanat uudet lahjat käyttöön.


Kuinka ruudun sillä puolen on joulun juhlinta sujunut? Vielä hengissä?




lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!



Joulukuusi on nostettu paikoilleen, kinkku paistettu ja aatto kulkee vanhoja tuttuja ratojaan.





Tuttu vaneribambi löytyi äidin koristelaatikosta. Näpertelin näitä joku vuosi koko suvulle. Kuusenkoristelaatikosta löytyy muutenkin tavaroita vuosien varrelta. Kymmeniä vuosia vanhat pallot ovat yhä käytössä.





On siis aika toivottaa kaikille oikein, oikein ihanaa joulua!


perjantai 23. joulukuuta 2016

Pieni hetki vielä



Ihan viime hetken tohinat käynnissä ennen talven kohokohtaa! Huomenna saa avata lahjat, herkutella ja muutenkin olla aivan erityisellä juhlatuulella. Joulun täytyy joka vuosi kulkea mahdollisimman samoja ratojaan: aamupäivällä koristellaan kuusi, patistellaan vastentahtoiset mukulat hetkeksi pihalle, katsotaan joulurauhan julistus, käydään haudalla, saunotaan, syödään riisipuuroa ja kinkkua (meillä laatikkoruuat ovat vasta joulupäivän ruokaa) ja sitten vihdoin pitkän, pitkän odotuksen jälkeen avataan lahjat. 


Tänään on valmisteltu jouluruokia ja leivottu sukulaismuksun kanssa torttuja. Laitettiin vahingossa snautseritorttujen hillot taikinan väärälle puolen. Illemmalla koristellaan vielä piparkakkutalo.





Valoisaa aikaa on surkean vähän, ja silloin käytiin vähän haukkaamassa happea ja heittelemässä palloa Manun kanssa. Kirpakka, maltillinen pakkanen ja valkoinen maa - ihanaa.









Reippailun jälkeen nopsaa takaisin sisälle ja sitten kahvia ja torttua nassuun! Ai että joulun aika on mukavaa ja tulee niiiiiin oikeaan väliin tämän hirveän ankean pimeyden ja synkkyyden väliin!


torstai 22. joulukuuta 2016

Paketit kasaan ja matkaan!



Nyt on koti puunattu viimeistä piirtoa myöten, matkalaukut pakattu ja eri paikkoihin toimitettavat paketit viety perille. Muutaman päivän reissua varten pakataan niin kuin ei koskaan enää palattaisi, ja kun auto on saatu lastattua ja nokka suuntaa kohti mummolaa, joulumieli nousee vihdoin. Mummolassa nähdään pitkästä aikaa sisarukset ja serkukset, ja vieraspedille kymytessä tuntee olevansa reissussa.


Takakontti täyttyi mahdottomasta kasasta paketteja. Onpa ne ihanan ja jännittävän näköisiä!





Enää yksi kokonainen päivä ja sitten on jo jouluaatto! Serkukset kiehnäävät ja riehuvat hikipäässä, meidän koira uhittelee siskon koiralle. Joulun tohinaa selkeästi ilmassa!


tiistai 20. joulukuuta 2016

Taktinen raita ja kurkkaus makkariin



Ihan kohta lähdetään mummolaan joulun viettoon, mutta vielä ehtii kotonakin tehdä jouluvalmisteluja. Huomenna voisi siivota ja pakata laukut; sitten olisi mukava taas joululoman jälkeen saapua takaisin puhtaaseen kotiin.


Edellisessä kodissa oli tosi kaunis valo (kyttäsin muuten vuokrailmoituksia harakan lailla ja huomaan, että meidän vanha läävä on juuri vuokrattu eteenpäin - toivottavasti ovat oikeasti rempanneet ongelmakohdat kuntoon). Johtuisipa vain ankeasta syksystä, mutta minusta tässä uudessa kodissa on surullinen, synkkä valo. Jos aurinko paistaakin, niin siltikin on surkea valo. Vai johtuukohan se muusta sisustuksesta, tummemmasta lattiasta ja sellaisesta? Ainakin olohuone kaipaa lisää keinovaloa, ja makuuhuoneestakin puuttuvat yöpöydän valot. Onneksi, onneksi kohta alkaa päivä pidetä!








Yksi lahja täytyy vielä noutaa postista ja hakea koirille Mustista ja Mirristä herkkua. Sitten on lahja-asiat kunnossa! Jätin lahjojen paketoimisen tuttuun tapaan mahdollisimman myöhäiseksi, että pääsin vielä kurkkimaan ja hypistelemään uusia tavaroita. Huomenna voisi erotella eri paikkoihin menevät paketit ja laittaa kaiken lähtövalmiiksi.


Tämän vuoden paketoimisteemana oli "mitä kaapista löytyy". Sain paljon vanhoja lahjapapereita ja -naruja käytettyä :) Paketoimistarpeetkin ovat sellaisia, ettei niitä oikeasti tarvitsisi jemmasta löytyä. Sen verran varmaan osaa ennakoida, että kun tietää antavansa lahjan, voi samalla käydä hakemassa myös lahjapaperia. Minusta on tullut kovin jyrkkä mielipiteissäni tavarakarsinnan jälkeen!




Lahjoissa näyttää muutenkin olevan kantavana teemana kaappien tyhjennys. Intouduin tyhjentämään lankavarastoja ja neulomaan sukkia ja yhdet lapaset (sekä yhden varalapasen hukkumisen varalta, kun kokemattomuuttani neuloin ensin kaksi vasemman käden lapasta). Neuloin vahingossa yhdet ylimääräiset polvisukat ja käärin ne itselle pakettiin. En olisikaan tarkoituksella raaskinut itselleni tässä vaiheessa vuotta ruveta neulomaan, eli nyt kävi tosi mukavasti!





Neulominen on tosiaan koukuttavaa puuhaa, eikä sitä osaa ihmisten ajoissa lopettaa. Yläkuvan jälkeen rupesin vielä puntaroimaan jäljellä olevia lankoja ja miettimään, josko niistä ehkä sittenkin saisi vielä yhden sukkaparin. Pieni taktinen raita tarvittiin väliin toiseen sukkaan, mutta riittipä lopulta! En olisi uskonut, mutta sain tosiaan kaikki jämälangat käytettyä ja vieläpä melko piirun tarkasti!





Tänään täytyy pyykätä ne vaatteet, joita meinaa joulun aikana käyttää. Manu, jonka anaalirauhaset ennen syyslomaa tulehtuivat, on nyt taas joulun alla alkanut oireilla takalistoaan. Meillä ei kuunnella joululauluja eikä katsella jouluelokuvia; sen sijaan katsotaan silmä kovana opetusvideoita koiran anaalirauhasten tyhjentämisestä ja kiitellään niitä videoita, jotka ovat erityisen havainnollisia. Tyhjentäminen ei ole ollenkaan niin yksinkertaista puuhaa, ja Manullakin on oma mielipiteensä tästä uudesta kumihanskoihin liittyvästä perheharrastuksesta. Jos nyt joku harkitsee oman koiran hankkimista, niin huomauttaisin, että vähintään 80 prosenttia koiran omistamisesta liittyy eritteisiin ja koiran peräpäähän. Haluatko sinäkin olla yksi niistä, jotka vapaa-ajallaan katselevat videoita anaalirauhasista? Haluatko todella.


No toivottavasti tässä nyt kaikki kääntyy parhain päin, päästään joulun viettoon niin kuin on tarkoitus eikä Manua tarvitse ruveta kuskaamaan päivystykseen. Vielä viime hetken tohinoita!


lauantai 17. joulukuuta 2016

Huoltopäivä ja katsaus jemmalootiin



Tänään kaivettiin esiin työkalupakki, varalamppulaatikko ja parit jouluvalot ja ruvettiin pojan kanssa hommiin! Jostain syystä valaisimet ovat sellaisia, että kun yhdestä valaisimesta poksahtaa hehku, toinen valaisin toisessa paikkaa kokee suurta sympatiaa ja hajoaa sekin. Kun vähän joka puolella on tarpeeksi palaneita hehkuja, täytyy käydä kaupan kautta ja pitää oikea lampunvaihtopäivä. 


Joskus valittelin lamppuosaston myyjälle, että halogeenilamput poksuvat tuon tuosta. Sain mainion vinkin, jota on sen jälkeen noudatettu prikulleen, ja joka todellakin on vaikuttanut hehkujen käyttöikään: hehkut kannattaa vaihtaa hanskat kädessä, ettei ihorasva tartu, koska se saa lampun kuumenemaan ja siten poksahtamaan ennen aikojaan. Mieluusti vaihdetaan monilamppuisten valaisinten kaikki hehkut yhtä aikaa uusiin, että ne ovat saman ikäisiä ja rasittuvat yhtä paljon: jos siis neliosaisesta valaisimesta on palanut yksi, kaikki vaihdetaan uusiksi. Loput kolme käytössä ollutta laitetaan jemmaan odottelemaan muiden poksumista ja sitten voi vaihtaa seuraavan palaneen lampun tilalle sellaisen, joka on jo ollut käytössä. Block-valaisin poksuttelee lamppuaan huolenpidosta viis veisaamatta, mutta muuten huolella vaihdetut lamput kestävät kyllä käytössä vuosia. 


Edellisen kodin naapurin sedän nikkaroima puinen tähti saatiin ikkunaan, kun ensin ruuvailtiin puuosat auki ja vaihdettiin palanut hehku. On se nätti!





Romujen raivausrintamallakin on taas pikkuisen edistytty: kannoin varastosta miehen vihoviimeistä rompetta karsinnan alle ja heitin kolme isoa elokuvakehystä roskiin. Vielä jäi pieni rytöläjä mietintämyssyn alle, mutta ah ihanaa kun tuli taas ilmaa hengittää. Lähtökohtaan nähden jäljelle jäänyt kasa on niin pieni, että tuskin silmä sitä erottaa. Kasa näkyy tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa keskellä.





Muutakin ilakoimisen aihetta löytyy romusaralta: tajusin vasta, että vajaa puolitoista vuotta sitten aloitettu ankarampi tavarasta irtautuminen on tuottanut tulosta. Tuolloin meillä oli vielä paljon sellaista tavaraa, jota säästeltiin ja jemmailtiin: kynttilöitä, söpöjä vihkoja ja kirjoja, servettejä ja sen sellaista. Sievät vihkot ja kirjaset, joihin ei malttanut koskeakaan, otettiin arkiseen ostoslistatyyppiseen käyttöön. Samoin servettejä ja kynttilöitä on alettu käyttää tuhlailematta mutta aktiivisesti pois. Tärkeintä on tietysti ollut, ettei ole enää ostanut uusia vihkoja, servettejä ja kynttilöitä kaappeja rasittamaan, ja näin puolentoista vuoden päästä pinot alkavat selvästi pienentyä.


Kynttilämäärä elokuussa 2015 näytti tältä (niitä oli 16 kilogrammaa):




Servettejä ja muuta kertakäyttökamaa oli syyskuussa 2015 ihan holtittomasti:





Ja nyt nuo kaikki mahtuvat alla oleviin kahteen lootaan! Ihan kaikki loput servetit ovat kuvassa etualalla: tänä aikana olen ostanut ainoastaan yhden uuden paketin, josta siitäkin on enää muutama jäljellä. (Tuikut muuten ovat toisaalla; ne ovat sellaista tavaraa, jota meilllä säännöllisesti kuluu eikä ole koskaan mitenkään jemmailtu.)


Kertisastiat kuluvat hitaasti ja pillejä taitaa olla loppuelämän tarpeiksi, mutta muuten näyttää mukavalta.

 



Joulunalusajan viimeiset neuletyöt ovat käsillä. Viikko enää aikaa, mutta vielä ehtii! Manu makoilee omalla paikallaan lampaantaljan päällä, se kun niin tykkää pehmoisista asioista. Meillä kävi joku aika sitten kylässä kaksivuotias lapsi, joka ilahtui taljasta: "viiiillakoira", lapsi sanoi. Se kuulosti jotenkin kauhean brutaalilta, ja yritin selittää, että kyseessä on lampaantalja, siis lammaseläin. Se alkoi kuulostaa omaankin korvaan niin oudolta, eikä lapsi muutenkaan hyväksynyt selitystä, joten katsoin, ettei asiaa tarvitse sen enempää vatvoa.





Sellaisen ajatuksen sain päähäni, että kenkälootasta voisi olla mahdollista tehdä koirien koppi. Toki tuo valtava mötikkä on mainio säilytyskaluste (sen sisällä on kankaita ja ompelutarvikkeita), mutta jos saisi jostakin muualta nipistettyä sen verran tilaa, että laatikon saisi tyhjäksi, päihin voisi sahata oviaukot, että koirat pääsisivät lootan sisälle. Jos menee sahaamaan, laatikkoa ei tietenkään sen jälkeen saa enää sahaamattomaksi.  Elmo haluaa kyllä olla sellaisilla paikoilla, joista se pääsee tarkkailemaan ympäristöään, mutta Manu tykkää tunkea pieniin, turvallisiin koloihin. Toisaalta koirilla on rasittava tyyli hylkiä kaikkea sellaista, joka on niitä varten järjestetty. Jospa ne eivät edes suostuisi astumaan sisälle? Olisikohan tämä hyvä vai huono idea?


perjantai 16. joulukuuta 2016

Korttirupeama



Vaikka muuten ei juuri viitsisi joulun kanssa hössätä, joulukorttien lähettäminen on sellainen rituaali, josta ei poiketa. Korttien saaminen on mukavaa, mutta vähintään yhtä mukavaa on itse niitä lähettää. Oma korttien lähetystaktiikkani on sen verran ailahteleva ja epäorganisoitu, että aina joku pääsee unohtumaan. Jos siltä unohtuneelta saakin kortin, joutuu häpeämään. Parempi on, jos itse lähettää enemmän kuin saa.





Kortit kirjoitetaan yhdellä rupeamalla (aina viime tingassa tai vähän myöhässä niin kuin ilmeisesti tänä vuonna, kun erehdyin postituspäivästä). Sitä varten täytyy oikein keskittyä ja asettautua aloilleen korttien, kirjekuorien, tarra-arkkien, postimerkkien, osoitekirjan ja netin osoitepalvelun kanssa. 


Ai niin, netti muuten pätkäistiin poikki tänään toista kertaa haittaliikenteen ja kaappauksen vuoksi juuri kun olin hakemassa yhtä osoitetta. Tein koneelle täyden virustarkistuksen, mutta mitään ei löytynyt. Netti ehti olla käytössä ihan muutaman päivän kun taas kävi näin. Omalla koneella on tällä hetkellä Macafee, joka on miehen mielestä syöpä itsessään. Nyt odotellaan päivitystä F-Secureen. Jos sittenkin käy vielä näin, osoittaisin syyttävällä sormella joko modeemia tai palveluntarjoajaa.


Tänä vuonna mentiin valmiskorteilla. Olipa se helppoa ja vaivatonta! Jouluinen runo, toivotukset, tarroja, osoitteiden etsintä ja lopuksi postimerkki kuoreen. Kun lopulta sujauttaa korttipinon postilaatikkoon, tulee ihan sellainen olo, että on saanut aikaan jotakin oikein tärkeää. 


Kun kerran vuodessa lähettää kortteja, huomaa, miten ihmiset ympärillä vaihtuvat ja lisääntyvät: joku pariutuu, joku saa perheenlisäystä, joku kuolee. Jonkun kanssa ei vain ole tullut pidettyä yhteyttä ilman sen kummempaa syytä, ja kortti jää lähettämättä. Toisaalta taas juuri sellaisille on hyvä lähettää turvallinen ja neutraali joulukortti, jonka tehtävä on kertoa, että toinen on ajatuksissa. Jouluun ja joulukorttien kirjoittamiseen liittyy aina myös pientä haikeutta.





Joulukoristelaatikko on nostettu takaisin kaappiin, eikä oikein tehnyt mieli laittaa esille juuri mitään. Joulukuu on jo tai vasta puolessa, ja tuntuu, että nyt on pahimmat hössötykset ohi. Jos ei ole vielä saanut joulukoristeita laitettua niin kannattaako sitä edes enää ruvetakaan. Aitan ovelle nostin kuitenkin monta vuotta sitten pojalle näpertämäni sukkakalenterin. Se ei ole tänä vuonna edes käytössä, mutta se tuo niin mukavasti väriä, että laitoin sen esille.
 




Otin tälle viikolle tavoitteeksi senkin rytöläjän selättämisen. Vielä ei ole tapahtunut mitään edistystä, mutta josko viikonlopuksi vaikka siivoaisi! Lahjatkin voisi kaivaa kaapista ja paketoida niin, että ne saa esille. Yksi lahja vielä puuttuu, ja olen vähän sellainen nautiskelija, että haluan nähdä koko setin kerralla ennen kuin ne menevät papereiden alle piiloon. Jos ostaa jotakin kaupasta, saatan ottaa paketin mukaan mutta en halua sitä suljettavan; tavaraa täytyy vielä päästä hypistelemään ennen kuin sen luovuttaa eteen päin. 


Tänään päästään viikonlopun viettoon! Mukavaa iltaa kaikille!


tiistai 13. joulukuuta 2016

Väljyyttä vitriinikaappiin



Kuinkahan monta viimeistä rykäisyä tarvitaan, että ihan aikuisten oikeasti ollaan saatu kaikki turhat tavarat pois? Muutaman viime viikon aikana keräilin viimeisistä viimeisimpiä romppeita kirppiskasaan, ja tänään naputtelin ilmoitukset nettiin. Laitoin pienen vaatepaketin myyntiin, ja etsin blogista yhden mekon sovituskuvan ilmoitukseen. Otin kuvan aikoinaan uudesta mekosta, mutta samalla tulin vahingossa ikuistaneeksi taustalla näkyvää tavarakaaosta. Vasta nyt kuvaa katsoessa yllätyin taustanäkymästä. On se toki tässä käynyt yksinkertaisemmallakin selväksi, että sitä tavaraa on ollut, mutta ettäkö noin paljon? Huh!





Keittiön vitriinikin koki oman puhdistuksensa männä viikolla, kun napsin ylimääräisiä kippoja pois. Vapautuneen tilan myötä sain kaikki vitriinin päällä olevat reseptikirjatkin kaapin sisälle mahdutettua. Ja ylimääräiset koriste-esineet ja taulut muualta kotoa!











Muumit lähtevät viimein! Yritin niitä kaupitella jo joku aika sitten, mutta ne eivät menneet kaupaksi yhtä lukuun ottamatta: on muuten karseaa, kun kokoelmasta lähteekin vain yksi. Se on joko kaikki tai ei mitään, joten loput laitoin pakettina Huutikseen myyntiin. Ensimmäinen huutokin näyttää jo tulleen, joten nyt nämä tosiaankin lähtevät.


Tuolta löytyy huutokohde, jos ketä sattuu kiinnostamaan: klik
 




Jouluinen villasukkaloota alkaa pian olla täynnä, mutta yhdet sukat täytyy vielä neuloa valmiiksi. Neulominen on yllättävän koukuttavaa puuhaa, mutta luulen, että viimeisen sukkaparin jälkeen neulominen saa vähäksi aikaa jäädä tauolle. Johan tässä on jännetuppitulehdus lähellä!