sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Valmiina uuteen viikkoon!


Lattiat on mopattu, petivaatteet vaihdettu ja pölyt huiskittu! Tämän valmiimpana ei voi enää uuteen viikkoon lähteä. Onko mitään parempaa kuin siivouspäivän jälkeinen tunne, kun kaikki on aivan tiptop.



Löysin kirpparilta siron vanhan sivutason, ja vaikka kuinka yritän välttää minipieniä kalusteita, en voinut tätäkään vastustaa. Pöytä kaipaa tuunailua; sen kansi on vaihdettu rumaan muovilärpäkkeeseen, ja ajattelin sahata siihen joko vanerista tai liimapuulevystä uuden kannen. Toisen puolen voisi maalata mustalla liitutaulumaalilla ja toisen vahata tummaksi. En ole varma, kumpi kiinnostaa enemmän: itse taso vaiko pikku projekti.
 





Kenkäloota on taas palannut sohvapöydäksi. Harmittaa, että siihen on pitänyt aikanaan mennä tuhrimaan tuo kenkäloota-teksti, kun koko kaluste seilaa ympäri kotia ja harvemmin nykyään toimittaa kenkälootan virkaa. Mutta polttopuilla on viimeinkin reilusti tilaa, eikä tarvitse katsella rumia muovilaatikoita, joilla puita kannan.

Vielä ehtii tälle illalle katsoa yhden elokuvan, ja sitten ei muuta kuin uutta viikkoa kohti. Olen varma, että tuleva viikko tuo muassaan kaikkea mukavaa!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Ihan uudenlaista ilman mitään uutta


Vihdoinkin sain aikaiseksi vähän sekoittaa huonekalupakkaa ja vaihdella kalusteiden paikkoja. Kaikkein parhaita sisustusjuttuja ovat juuri sellaiset, kun ei tarvitse ostaa mitään uutta, vaan saa vanhat tavarat uuteen järjestykseen niin, että tuntuu uudelta. Tekisi mieli ostaa uutta mattoa, uutta astiasarjaa ja vaikka mitä, mutta olen sinnikkäästi päättänyt selättää turhanpäiväiset ostohalut. Olen aivan varma, että jos ostaisinkin nyt mielessä kiiluvat hienon maton ja upeat astiat, ne ennen pitkää menettäisivät terävimmän hohtonsa. Sen jälkeen tulisi uusia hienoja mattoja ja uusia upeita astioita ostettavaksi, aivan loputtomasti. Luin Tarkan markan blogista hirveän näppärän ajatuksen, jonka voimin pysyttäydyn päätöksessäni: "Säästökohteen pitää olla tärkeämpi kuin asiat, joista säästät." Tulevaisuuden säästökohteeni on todellakin tärkeämpi kuin matto tai astiat, jotka juuri nyt haluaisin hankkia, mutta jätän hankkimatta.

Tälle päivälle on siis säästetty: mitään uutta ei ole ostettu, mutta kotona tuntuu mukavan erilaiselta. Puinen iso kenkäloota oli aiemmin rottinkisohvan paikalla, mutta se tarvittiin olohuoneeseen puiden säilyttämistä varten (koska puut eivät kuivu kylmällä ja eristämättömällä kuistilla). Musta vitriini siirtyi nyt olohuoneesta eteiseen, ja se saikin heti kantaakseen kengät, joille kaivattiinkin lisää säilytystilaa. Mustaan vitriiniin kuuluu kippiovet, mutta en vielä tiedä, laittaisinko niitä ollenkaan paikoilleen. Se vaatisi nimittäin hirvittäviä ponnisteluja, eikä minusta juuri nyt ehkä ole siihen.






Ostolakkoni on hieman omaperäinen: se sallii satunnaiset pienet ostokset kuten kesällä kirpparilta löytyneet pärekorin ja (maailman turhimman) pinkin lintuhäkin.



Puukuvioinen kokovartalopeilikin on joskus kirpparilta ostettu. Se on jännällä tavalla yhtä aikaa sopivan yksinkertainen ja silti yksityiskohtia täynnä. Peilin kautta heijastuu komeron ovi. Vanhojen talojen komerot ovat muuten ihan lyömättömiä säilytyspaikkoja: tuohonkin yhteen eteisen kaappiin mahtuu kaikkea sähkösahasta perunoihin! Talvella eteinen lienee liian kylmä paikka säilyttää perunoita ja ne täytyy jaksaa raahata kellariin saakka ja sieltä joka ikinen ruuanlaittokerta keittiöön asti. Nyt kesäaikaan olen laiskotellut ja nautiskellut komeron mukanaan tuomasta ylellisyydestä.







Oikeasti se komero on tietysti yksi hävityksen kauhistus, sillä jo mainittujen perunoiden ja sähkösahan lisäksi sieltä löytyy kaikki loput kengät huopikkaista kumisaappaisiin, marjastusvermeet, palautuspullot, grillihiilet ja jumppamatto. Siis muun muassa, tietysti. Onneksi komerot tuppaavat olemaan maltillista sakkia, eivätkä ollenkaan pane pahakseen, vaikka niiden siivous hetkellisesti viivästyisikin. Jahka miehen uuvuttava remppa on ohi, otan seuraavaksi projektikseni kaapit, ne vihonviimeiset, ja näperrän ne niin siistiin kuntoon, ettei ennen ole nähty.

Tänään oli tarkoitus mennä jatkamaan maalausta, mutta enpä taida viitsiä! Eilenkin meni iltayhteentoista niin, että aivan viimeisillä voimilla sai kammettua itsensä kotiin saakka. Tässä asiassa remontit ja komerot ovat hyvin samankaltaisia: vaikkei ehkä uskoisi, molemmat sietävät viivästyksiä ja junnaamisia huomattavasti ihmisiä paremmin.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Koiruuksia


Elmo ja Manu kokivat vuosi sitten elämänsä järkytyksen, kun niiltä uuteen kotiin muuttaessa evättiin pääsy sängylle. Elmo tykkäisi loikoilla jalkopäässä ja Manu kainalossa, ja on ollut vähän sääli puolin ja toisin luopua tästä ylellisyydestä. Koirat kuitenkin tekivät aina niin paljon sotkua, ja kun Manu alkoi mielenvikaisesti ja säännöllisesti vääntää torttua lapsen pedille, koirat saivat sängylle porttikiellon.

Alkuun sänkykielto toimi oikein hyvin (muutaman vakavan ärähdyksen jälkeen), mutta ilmeisesti ote on alkanut lipsua. Otteen lipsuminen on sellainen asia, ettei se koskaan jää koiralta huomaamatta. Ja saavutetuista eduista ne eivät luovu. Vielä vähän aikaa sitten Elmo ja Manu sentään teeskentelivät, etteivät ole olleet sängyllä, kun olivat yksin kotona. Aina kuitenkin joku tassun painauma peitolla tai leluankka paljasti pojat jälkikäteen. Vielä hetki sitten niillä oli tapana hypätä sängylle kurkkimaan, minne suuntaan lähtijä menee, ja jos tulikin yllättäen takaisin sisään, Elmo ja Manu hipsivät pois sängyltä vikkelään tahtiin.


Mutta nyt. Nyt ne eivät enää viitsi edes esittää.







Voihan turkanen noita turilaita. Ne pitäisi lähettää kasvatuslaitokseen.

Remppaväsy alkaa jo iskeä, vieläpä aivan ihmeellisesti nyt, kun kaikkein paras vaihe olisi käsillä. Se, mitä olen koko ajan odottanut, pintamaalin sutiminen. En ole tottunut tekemään noin fyysistä työtä noin pitkiä aikoja, ja kaikki kiipeäminen, kurottelu ja samojen liikkeiden toisto alkaa tuntua lihaksissa (niissä joita ei ole). Väsyneenä muuttuu hitaaksi ja raihnaiseksi. Jos tässä vaiheessa olisikin remppapäivä yksi, saisin ihan eri tahtiin aikaiseksi kuin nyt, kun uurastusta on jo takana. Harmittaa olla niin tehoton. Nyt vasta viime metreillä rasittaa ajatuskin kaikesta siitä työstä, mitä vielä on edessä.
 
Illaksi pitäisi taas jaksaa raahautua maalaushommiin, vaikka mikään muu ei houkuttaisi niin paljon kuin sänky ja uni. Elokuva, karkkikulho ja kylmä Cokis. Koirat käytettyinä eikä nousua ennen aamua, mmmmm... Mutta hei, viikonloppu se on raatamisviikonloppukin!

tiistai 12. syyskuuta 2017

Remppakuulumisia ja muita kuulumisia


Elossa ollaan, ehkä vähän niukin naukin. Tulin taas tänne internetin puolelle jakamaan elämänviisauksia: Jos koskaan ikinä milloinkaan kukaan pyytää sinua vähän remppailemaan, ihan vain tapetit pois ja maalia tilalle, niin älä hyvä ihminen suostu. Älä. Ja jos sittenkin mietit, että mukaviahan ne sisustusjutut ovat ja onpa kiva, kun saa repiä rumat tapetit pois ja sitten näppärästi uutta ilmettä tuoreella maalilla, pyristele lapselliset ajatukset heti mielestä pois. Nimimerkillä Listat ja tapetit pitivät seiniä kasassa ja toimivat kantavina rakenteina.

Onneksi nyt sentään hommat edistyvät, vaikkakin tooooooodella paljon hitaammin kuin olisin koskaan osannut arvata. Seinien tasoitukseen vaadittiin lopulta ammattilainen, mutta muu nyhjäys, hiominen ja loputon joka välissä siivoaminen hoituvat tumpelommaltakin touhuajalta. Tuntuu hullulta, että perimmäisenä tavoitteena on todellakin vain maalata seinät, mutta sitä varsinaista maalaamista on vain hyvin pieni osa kaikesta työstä. Tähän mennessä on ainakin poistettu tapetit, listat ja kaikki muu tiellä oleva kuten pistorasioiden suojakotelot, hiottu karmit ja aloiteltu niiden maalaus, hiottu seinät, nakuteltu irtoava betonirappaus (ja sitä todellakin irtosi), muurattu betonista isommat paikkaukset ja tasoitteella pienemmät, tasoitettu seinät isoina pintoina betonitasoitteella, hiottu ja tasoitettu toiseen kertaan, pesty koska rupusurkea imuri ei jaksa imeä seiniä pölypuhtaiksi, pohjamaalattu, paikkakorjailtu pienet kauneusvirheet silotteella (pakkeli + hionta + pohjamaali, tämä oli muuten syvältä suosta; olisi pitänyt tajuta merkata korjatut paikat, että ne joskus löytääkin), hiottu pohjamaali kevyesti ja viimeistelty nurkat ja katonrajat akryylimassalla. Eikä tässä vielä kaikki! Enää ei tarvitse hioa, mutta se varsinainen pintamaali puuttuu vielä! Ja ne listat tietysti. Ja ihan varmasti taas triljoona sellaista pikku asiaa, joita en ole tullut edes ajatelleeksi. Varmasti jostakin vielä ilmestyy ylimääräinen seinä tai kokonainen huone, jota en ole ottanut huomioon.

Järjetön urakka on takana, mutta vielä on matkaa edessä. Olen muistellut muutaman vuoden takaista remppaa, jolloin remppasimme seinät ja lattiat vuokra-asuntoon huvin vuoksi: se oli ihan ensimmäinen remppailukokemus, ja selkeästi jonkinmoinen itsevarmuus on niistä ajoista lisääntynyt. Sitä uskaltaa ryhtyä toimeen, vaikkei olisi hajuakaan siitä, mitä tekee. En ole koskaan esimerkiksi käsitellyt betonia, mutta tein aika isojakin paikkauksia ihan sillä mielin, että siinä se sujuu betonilla rakentaminen niin kuin sujui hiekkakakkujen lapioiminen kuusivuotiaana. Ja niinhän se sujuikin. Moni asia vaatii vain sen, että ryhtyy toimeen. (Paitsi seinien suoristaminen ja tasoittaminen, jota ei normaali ihminen voi oppia.) Jos menee mönkään, aina voi ottaa takapakkia. Jos ei koskaan aloitakaan, ei voi edistyä.

Koskaan ei voi olla niin kiire, etteikö joutaisi marjapuskia tyhjentämään ja mehua keittämään. Olen kerran aiemmin keittänyt mustikkamehua, ja nyt oli viinimarjojen vuoro. Meillähän on nykyään siis kellari, eli voin vihdoinkin päästää sisäisen hamsterini valloilleen! Kerrostaloasunnoissa ei ole tätäkään pystynyt tekemään. Tai voi toki täyttää jääkaapin vuodeksi kymmenellä mehupullolla, jos ei aio säilyttää siellä mitään muuta.


Pullot pääsivät loppumaan ja pari viimeistä litraa piti säilöä lasipurkkeihin. Jännittää,  teinkö kaiken niin oikein, että mehut säilyvät vuoden verran homehtumatta; vasta ensi vuonna voi kokeilla uudemman kerran. Mehu-urakkaan tuhraantui marjojen keräämisineen kokonainen päivä, joten olisi hirveä sääli, jos mehua menisi lopulta hukkaan.




Kenkäloota on jo syrjäyttänyt mustan vitriinin, koska olohuoneessa kaivattiin kunnollista säilytystilaa polttopuille, mutta en malta olla esittelemättä paria kuvaa uusimmista kirppislöydöistä, kummallisesta keramiikasta.  Olen ihastunut sellaiseen vähän kotikutoisen oloiseen, muhkuraiseen ja kömpelöön keramiikkaan. Sininen tyttöfiguuri on kynttilänjalka (tirsk), ja se paljastui saksalaisen Steulerin 60-luvun kipoksi. Ruskea porovaasi on erinomaisuudessaan ihan omaa luokkaansa, mutta sen alkuperästä en osaa sanoa mitään. Pohjasta löytyy merkintä, jonka tulkitsemiseen vaaditaan suurta viisautta, mutta käsintehdyksi minä poroa veikkaisin.







Vielä vaatii miehen remppa aikaa ja ajatusta, mutta kun vain jatkaa pakertamista, on ennen pitkää pakko tulla valmista. Miltähän tuntuu, kun saa lopultakin valtavien pohjatöiden jälkeen sutia ensimmäiset vedot pintamaalia puhtaalle pinnalle? Kuinka sitä edes uskaltaa.


torstai 31. elokuuta 2017

Kurkkaus keittiöön ja remppakuulumisia


Ajatella, missä ihmiskunta olisi, jos kameraa ei olisi keksitty. Ei voisi koskaan kuvata omaa kotiaan silloin, kun se on oikein siisti, eikä sitten huonona hetkenä olisi mitä muistella. Kamera on kyllä aivan verraton keksintö. Katsokaa, kuinka sievänä meidän keittiö oli ennen kuin keskitin kaiken siivoukseen käyttämäni energian miehen remppaan:








Remppailuun tuli nyt useamman päivän tauko, ja varmaan ensi viikolla pääsee jatkamaan seinien nypläämistä. Tapetit on revitty, isot kolot on pakkeloitu betonilla tai silotteella ja seinät on kevyesti hiottu. Seuraavana vaiheena olisi ollut seinien tasoittaminen kauttaaltaan, siis suurina pintoina. Mutta voi peeveli, että osaa olla vaikeaa työtä! Olen katsonut opasvideoita, yrittänyt eri taktiikoita, vetänyt välillä henkeä, lukenut kirjallisia ohjeita ja konsultoinut kirvesmiestä. Mutta ei se jänkki levity! Se on kuin puoliksi kuivunutta Erikeeperiä, joka länttäytyy seinälle niin kuin purkka, eikä todellakaan valu lastan alla niin kuin opasvideoilla. Myiköhän rautakauppa väärää tavaraa, vai onko seinien tasoittaminen todellakin pelkkä tekniikkalaji, jonka toiset osaavat ja toiset eivät ikinä edes opi. Teknos Silora Fin, pitäisikö se kyetä levittämään koko seinän alalle vai onko se tarkoitettu vain yksittäisten kolojen paklailuun? Jos sen pitäisi levittyä, myönnän tappioni. Jos ei, valitan rautakauppaan.

Hirveän rasittavaa, kun yrittää ja yrittää, ja lopputulos on huonompi kuin lähtökohta! Remppatauko todellakin tulee juuri oikeaan saumaan silloin, kun tuntuu, ettei hommat etene ja opasvideoiden rauhoittava pimpelipom-musiikki alkaa vain käydä entistä pahemmin hermoon.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Sopivasti säilössä, näyttävästi näkyvillä


Hyvää päivää täältä pienen radiohiljaisuuden ja remppakiireiden keskeltä. Mies osti itselleen uuden kaksion, jota on nyt viime päivät rempattu niin, että sementti pöllyää ja hiontapöly tukkii sieraimet. Kohta pitäisi olla valmista, enkä malta odottaa, että pääsen napsimaan kuvia lopputuloksesta. Voi että siitä asunnosta tulee niin kiva, vaikka ei ehkä kaiken sen keskeneräisyyden alta vielä uskoisi.


Kuukausi ehti jo edellisestä postauksesta vierähtää, ja nyt on Pelastusarmeijan postauksen aika. Tällä kertaa luvassa on säilytysvinkkejä erityisesti pieneen kotiin. Tässä ne tulevat, ole hyvä!


***

 

Säilytysvinkkejä pieneen kotiin

 


Neliöt vähissä? Pieneen tupaan mahtuu aivan hyvin ruokailunurkkaus, oleskelutila (kuvasta oikealle) ja makuusoppi. Huonekalut ovat reilunkokoisia, ja sänkykin saa olla piilottelematta esillä.



Kaksi ihmistä, kaksi koiraa ja 50 neliötä lämmintä tilaa. Hui, ahdasta!

Pienissäkään neliöissä ei tarvitse tyytyä kompromisseihin; täytyy vain hieman tasapainotella!

Meidän koti on järjestetty kolme periaatetta mielessä. Sopisivatko vinkit teille?


1. Karsi!

Säilytyksessä on perimältään kyse tasapainottelusta sen välillä, mitä haluaa säilyttää ja mikä on järkevää.

Tilaa on yleensä rajatusti ja neliöt kalliita, eikä joutavan tavaran takia kannata asumistilasta maksaa. Järkevintä on siis karsia turhanpäiväinen rompe.

Jos varastot ovat pullollaan vuosikymmenten aikana kertynyttä rojua, mikään määrä uusia, nerokkaita säilytystarvikkeita ei ratkaise ongelmaa.


2. Arkailematta esille!

Järjestä tavaroille sopiva tila. Jos harrastaa ompelemista, eikö voisi varata johonkin nurkkaan viihtyisän ompelutilan, joka saa häpeilemättä olla näyttävä osa omaa kotia.

Pienissä neliöissä sortuu herkästi haalimaan pikkiriikkisiä kalusteita, jolloin tila näyttää sekalaiselta. Reilunkokoiset kalusteet huijaavat silmää ja mieltä kuvittelemaan tilan avarammaksi kuin se onkaan.

Jätä nätisti näkyville se, mistä pidät. Keittiössä kuiva-aineet voi laittaa lasipurkkeihin. Tarpeellisesta tavarasta tulee kaunis osa kokonaisuutta, ja kaappitila vapautuu piiloon menevälle.


3. Ryhmittele kokonaisuudeksi

Vaikka kaipaisi järjestystä ja selkeyttä, kaikkea tavaraa ei tarvitse rajata minimiin. Harkittu, rajattu kokoelma voi olla siisti osa sisustusta: 150 posliinikissaa yhteen paikkaan järjestettynä näyttää paremmalta kuin 150 sekalaista koristetta sinne tänne ripoteltuna.



 

Suuret kalusteet näyttävät hyvältä pienemmässäkin tilassa. Pikkiriikkisillä kalusteilla täytettynä huone näyttää helposti täyteen ahdetulta. Kookkaat kalusteet eivät pyytele olemassaoloaan anteeksi.

Vanha kaappi on kymmenen vuoden takainen nettikirppislöytö. Sohva on myös kirpparilta, ja se on verhoiltu uudelleen pirtsakalla kankaalla. Sohvapöytä on vanerilaatikko, jonka alle on laitettu rullat ja päälle lasi. Sisällä on tilaa lautapeleille.



Kaikkea ei tarvitse karsia minimiin, vaikka kaipaisikin selkeyttä ja avaruutta. Ryhmiksi sommitellut tavarat näyttävät aina paremmilta kuin sinne tänne ripotellut koristeet. Muhkeat maljakot löytyivät Pelastusarmeijan kirpparilta.



Mieti, mitä haluat säilyttää ja aseta se reilusti esille. Mustaksi maalatut seinäkoukut ovat vanha saunan oven nuppi! Korut ja laukku Pelastusarmeijalta.



Olohuoneen nurkkaan rakennettua makuusoppea ei turhaan tarvitse piilotella. Sänky on pedattu pellavalla ja kirppislöydöillä. Vihreä villapeitto on todella vanha ja näyttää taas aivan modernilta. Heppakuosiset tyynyt Pelastusarmeijalta.




Ensimmäinen reaktio kaaoksen kesyttämiseen lienee monella uusien säilytystarvikkeiden ostaminen. Erilaisia lootia ja rasioita kannattaa ehkä hankkia harkiten, ettei joka paikka tule täyteen sekalaisia nyssäköitä.

Punainen vanha hatturasia toimii mukavana yksittäisenä väripilkkuna. Samalla se säilöö sisäänsä huiveja. Huivit ja hatturasia Pelastusarmeijalta.


***

Onko ongelmia säilytyksen kanssa? Minkälaisia periaatteita sinä noudatat?

Seuraava Pelastusarmeijan juttu tulee taas kuukauden päästä, 28. syyskuuta. Silloin ollaankin jo vahvasti syystunnelmissa ja visusti sisätiloissa!

maanantai 21. elokuuta 2017

Seiniä vaille valmis tapetointi + maalaisia mietteitä


Jaha, lisää mustavalkoista tuppaa ovista ja ikkunoista. Nappasin kirpparilta mukaani yhden avaamattoman ja yhden melkein täyden rullan kutkuttavan kiehtovaa tapettia, vaikken vielä tiedäkään, mihin sitä laittaisin. Seiniä ei voi tapetoida (tai ehkä voisi, mutta en todellakaan viitsi), mitään pientä piperrystä en halua, joten olisiko se sitten joku jättimäinen seinälevy? 

Värivalinnat ovat aina yhtä vaikeita asioita: ihastun kerta toisensa jälkeen johonkin aivan räävittömään kuosiin, joka näyttääkin sitten omassa kodissa aivan karsealta ja saa lähtöpassit 0.2 sekunnissa. Mutta mitä me tästä tapetista tykätään? Maksoivat muuten puolitoista euroa rullalta Pelastusarmeijalla, jeejee :)



Kukkalautasetkin ovat olleet pidempään ostoslistalla. Saviruukkukokoelma on haalittu eri kirppareilta aikojen myötä, mutta sopivia lautasia ei ole tullut vastaan. Yhdet Arabian maltillisesti yhdellä raidalla kuvioidut lautaset olisivat kivat, mutta jos niitä sattuu tulemaan vastaan, ne ovat joko huonokuntoisia tai ruokottoman kalliita. Nämä pienet retrot lautaset olivat juuri hyvän hintaiset, 30 senttiä kuusi kappaletta. Huomaan, että minusta on vähä kerrallaan kehkeytymässä hyvin, hyvin pihi ihminen.

Aurinkoinen kuisti on toiminut mallikkaasti viherkasvihuoneena kesän ajan, mutta jossakin vaiheessa kasvit pitää siirtää takaisin sisätiloihin hallalta suojaan. Toivottavasti olisi oikein lämmin syksy oikein pitkälle.



Uusi viikko on taas edessä taaplattavana, mutta mieli palailee viikonlopun mökkireissulle. Ei olla piiiitkiin aikoihin vuokrattu mökkiä, vaikka mökkeily kuuluu ihan ykköslemppariasioihin elämässä. Oma mökki olisi tietysti aivan ihana, joku oikein kämäinen ja oikein syrjäinen, mutta toisaalta vuokramökkien kautta tulee mukavasti käytyä sellaisillakin paikkakunnilla, jonne ei muuten olisi mitään asiaa. 

Saattaisikohan oma mökki tyydyttää tätä maalaiselämän kaipuuta, joka on viime vuosina alkanut enenevissä määrin vaivata mieltä. Vai kävisikö siinä niin, että kaipuu vain kasvaisi entisestään? Koiratkin ovat mökillä ja metsässä niiiiin onnellisia, että niitä katsoessa tulee itsekin entistä onnellisemmaksi.



Pakkasessa on nyt mökkireissun jäljiltä talven varuille säilöttynä mustikkaa ja vadelmaa. Olen todella oravahenkinen ihminen ja talveen varautumisessa on minusta jotakin kauhean kiehtovaa ja jännittävää. Siihen nähden on tietysti kovin kummallista, että tämä on ensimmäinen kerta ikinä (lapsuuden jälkeen), kun oikeasti kerään ja säilön marjoja. Aika hurjan paljon puhetta, kun ottaa huomioon, että marjoja on yhteensä kasassa ehkä kolme litraa. Mutta ei se määrä vaan se ajatus. Olen marjoistani hyvin ylpeä.

Nyt kun on mustikkametsät valloitettu, täytyy kyllä tupata jonkun tutun mukana sienimetsälle. En tunnista yhtä ainutta syötävää sientä, ja itseopiskelukin tuntuu toivottomalta. Löysin näppärän oloisen sivuston sienten tunnistamiseen, mutta eipä se sivusto paljon auta, jos ei tunnista edes metsätyyppejä. Miten on voinut kaikki peruskoulun ympäristöopin opiskelu mennäkin niin hukkaan minussa! Olisinpa aikoinani kuunnellut.

Aika kaukana on se todellisuus, mutta minusta olisi mahtavaa, jos osaisi tunnistaa syötäväksi kelpaavia kasveja ja sieniä niin, että ihan itsekseen luonnossa kasvavat asiat voisi ottaa osaksi normaalia ruokavaliota. Lihansyöntiä olisi hyvä vähentää monestakin syystä, mitä edesauttaisi, jos oppisi tunnistamaan sienet ja tekemään niistä järkeviä ruokia.
 
Minusta tuntuu, että olen jakautunut kahtia: sisäisesti olen aivan maalainen ja hippiäinen, mutta ulkoisesti täysin tollo ja kädetön kaupunkilainen. Miten tässä näin on käynyt?

torstai 17. elokuuta 2017

Pikku kolari, pikku kolhu?

Voi tätä itsetyytyväisyyden määrää, kun on kerrankin kinkkisessä tilanteessa sattunut tekemään oikean valinnan! Erityisen vaikea on olla jotakin mieltä silloin, kun kaikki muut ovat toista mieltä: sitä helposti taipuu ja tyytyy yleiseen mielipiteeseen, kun ei halua vaikuttaa vaikealta.


Kävipä tuossa parisen viikkoa sitten autolla hurruutellessa niin, että olin osallisena minimaalisessa liikenneonnettomuudessa. Keskusta-ajossa körryytellessä ja jonoon jarrutellessa joku ajoi vauhdilla perään niin, että oma auto tuuppasi edellä olevaan kiinni. Sattui siis kolmen auton ketjukolari, jota jäätiin setvittelemään sivummalla. Yritin kurkkia autoon tulleita vaurioita ja muistin, miten jokunen vuosi sitten sain sukulaismiehiltä satikutia, kun en tiennyt, mistä konepelti avataan. JOS SATTUU ONNETTOMUUS, PITÄÄ OSATA AVATA KONEPELTI, minulle vouhkattiin. No sattui onnettomuus. Avasin konepellin. Osaan tasan tarkkaan tarkistaa öljyt ja juuri ja juuri lisätä pyyhkijännesteitä, eikä kummastakaan näistä taidoista ole hyötyä onnettomuustilanteessa. Mutta ilmeisesti tärkeintä on, että on konepelti avattuna onnettomuustilanteen jälkeen.





Setvimistilanne oli kaikille kolmelle osalliselle vieras, ja minä olin meistä se, joka halusi poliisin paikalle. Ensimmäiselle jonossa ei käynyt kuinkaan, koska oma autoni osui peräkoukkuun, ja hän vaikutti olevan valmis jatkamaan matkaa oman autonsa tilanteen tarkistettuaan. Peräänajaja olisi tarjonnut yhteystietojaan, mihin melkein jo suostuin, kun mieleen muistuivat autokouluopettajan opetukset vuodelta 2004 ankean rovaniemeläisen autokoulun kellarista: aina, aina, kun sattuu pienikin liikenneonnettomuus, kutsutaan poliisi paikalle. Juuri tänään kuulin, kuinka jollekulle oli käynyt vastaavassa tilanteessa niin, että vastapuoli antoikin olemattomat yhteystiedot! Kahden kaupalla korvauksia on myös turha ruveta jälkikäteen penäämään, jos puolueeton taho ei ole käynyt kirjaamassa ylös tapahtumia.


Kun tilanne sattui kohdalle tietysti täysin yllättäen, eikä autolle näyttänyt käyneen sen pahemmin muutamaa naarmua, karrelle taipunutta rekkaria ja leimasimen lailla auton takalistoon painunutta peräänajaneen rekkaria lukuunottamatta, tuntui liioittelulta soittaa poliisia. Viitsiikö sitä vaivata, onhan niillä varmaan parempaakin tekemistä. Vielä hölmömmältä tuntui, kun paloauto hetken päästä ajoi paikalle pillit ujeltaen. Hävetti tehdä sellainen numero pikku kolhusta.


Mutta tänään! Nyt seuraa ihmiset painavaa autotietoutta: katsokaas, kun se puskuriosa autossa ei olekaan peltiä (!) vaan kumimaisen kimmoisaa muovia! Se ei törmätessä suinkaan painu rusinaksi, vaan palaa ennalleen niin kuin leipomisvalmis pullataikina. Törmäyksen jälkeenkin perä ja etuosa näyttivät ihan asiallisilta, mutta kun tänään käytin autoa vahinkotarkastuksessa, kävi ilmi, että alla olevat rautaiset puskurit (en muista niiden nimeä) ovat vääntyneet ja ne pitää vaihtaa. Varaosia, työtä, maalausta ja 1 900 euron lasku! Olisipa mahtava ruveta setvittelemään tätä jälkikäteen peräänajan kanssa tekstiviestein: "Hei laitax pari tonnii tilille, thanx".







Vahinkotarkastaja sanoi, että tämä on aivan tyypillinen tilanne: onnettomuuden jälkeen ihmiset eivät osaa katsoa oikeita paikkoja, ja kun lasku lopulta tulee, syntyy närää, eripuraa ja maksuhaluttomuutta. Vahinko ei välttämättä näy päällepäin ja yksinkertainenkin korjauslasku onkin yllättäen aika muikea.


Nyt koko korjausrulijanssi hoituu automaattisesti ja yksiselitteisesti vakuutusyhtiön kautta. Siitä pienestä töytäisystä ja omin silmin katsomalla en olisi ikinä arvannut, että laskusta tulee pari tonnia. Pari tonnia! Onneksi, onneksi, onneksi pidin pääni ja soitettiin poliisi paikalle kirjaamaan tapahtumat ylös. Jos autokoulun opettaja ei aikoinaan olisi painottanut tätä asiaa, olisin aivan varmasti antanut olla, kun se ei muidenkaan mielestä vaikuttanut olevan niin tarpeellista.


Onni tietysti, ettei kenellekään käynyt kuinkaan. Onni on myös vahingot ylös kirjaava poliisi ja käsittämättömän ongelmitta toimiva vastapuolen vakuutusyhtiö.


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Puhtaalta pöydältä


Koulu on lähtenyt käyntiin mukavalla tohinalla. Kohta lapsella tulee täyteen ensimmäinen viikko kuudetta luokkaa! Enää viimeinen vuosi alakoulua jäljellä, huh huh.


Alkavan lukuvuoden kunniaksi siistittiin lapsen koulupöytää. Tavarat lähtivät tasolta, kun niille saatiin paikka seinältä. Vanerilevyllä on nyt koria, pikkukaappia, nipsua ja koukkua. Vasemman laidan kartongille pitäisi vielä taiteilla sellainen näöntarkastustaulu, kunhan keksisi jonkun järkevän tekstin!





Sahailin päreiksi kirpparilta löytyneen vanhan korkkitaulun ja tein siitä A-kirjaimen lapsen nimen mukaan. Korkki olikin melkolailla totuttua vaneria pehmeämpää, ja hyvä kun en hujauttanut sahalla korkkitaulun päästä päähän, kun rupesin kirjainta työstämään. Reunat jäivät melko höttöisiksi, ja sivelin ne liimalla, etteivät enää pölisisi. Tästä tuli minusta aika kiva!






Kesäloma on enää pelkkä muisto vain, mutta onpa ollut mukava palata taas arkiseen arkeen :)

lauantai 12. elokuuta 2017

Tarkan markan pirkko lämmityspuuhissa


Helei sateiset, pimeät loppukesän päivät! Pönttöuuni oli melkein koko kesän tauolla, mutta nyt jo alkaa olla sellaisia satunnaisia vilpoisia päiviä, että uunia polttelee ihan lämpimikseen. 

Puulla lämmittäminen on meille ihan uusi juttu, ja tehokas polttaminen on ollut vähän opettelussa ihan tuhkien tyhjentämisestä ja oikeaoppisesta sytyttämisestä lähtien. Sain kuitenkin näppärät vinkit talven varalle: uuni on tehokkaimmalla käytöllä, jos sitä polttaa kaksi pesällistä aamulla ja kaksi illalla. Ilma kiertää uunin kyljissä ja lämmittää tiilet. Kun tiilet ovat lämmenneet, niitä ei voi enää lämmittää lisää, eli ylimääräinen polttaminen on turhaa. Minun ajatukseni kun oli, että sitä enemmän lämpenee mitä enemmän polttaa.





Kahvittelukaveri toi tuliaisina ihanan krysanteemin.  Se pitäisi varmaan raaskia laittaa pihalle, mutta ihastelen sitä vielä hetken sisätiloissa.




Olen viime päivinä pyöritellyt raha-asioita oikein urakalla. Kyselin nettipankin chat-toiminnossa pankki-ihmiseltä vinkkejä säästämiseen, kun pankki-ihminen halusi soittaa ja selittää asiat paremmin puhelimessa. Tuli sieltä ihan hyviäkin neuvoja, mutta pikkuisen oli sellainen olo kuin olisi puhunut provikkapalkalla olevan puhelinmyyjän kanssa, joka haluaa henkensä pitimiksi kaupata koko vuoden Cosmopolitanit kerralla. Pankki-ihminen halusi tehdä minusta säästäjäprofiilin, ja kun kerroin olevani tarkan markan tyyppi, hän samaistui minuun, kertoi itsekin olevansa samanlainen ja kehui, miten näppärää on ajatella asiat markoissa. Kiitin neuvoista, sanoin paneutuvani niihin paremmin omalla ajalla, tein niin ja päädyin lopulta omiin ratkaisuihin. Ihan ereihin, joita neuvottiin. Siinä meni pankkivirkailijalla kyllä monta minuuttia hukkaan.


Parhain mustikkakausi lienee käsillä, mutta meillä ei ole poimittuna yhden yhtä marjaa. Varmaan pian pitäisi suunnata metsään ennen kuin joulu taas yllättää ja on liian myöhäistä!


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Resupekasta puudeliksi


Koiranturilaat Elmo ja Manu kävivät eilen aivan oikealla ammattitrimmaajalla, Elmo toista kertaa elämässään, Manu ensimmäistä. Annoin trimmaajalle poikien suhteen vapaat kädet. Odotin, että Elmosta tulee siistinnäköinen ja Manusta ehkä vähän siistimpi kuin ennen trimmausta.

 
Hinnastossa oli pieni haitari, johon vaikuttaa koirien käyttäytyminen. Elmo ja Manuhan tietenkin rettelöivät trimmaajalla niin, että saatiin maksettavaksi korkeampi maksu: Manu oli kuulemma arastellut ja satavarmasti vollottanut koko ajan, Elmo taas oli hipsuttanut jalkojaan mielenosoituksellisesti niin, ettei niitä pystynyt ajelemaan. Vasta trimmauksen loppuvaiheilla Elmo oli antanut periksi ja päästi trimmaajan tekemään työnsä loppuun. On se kyllä jääräpää.


Edellisestä trimmauskerrasta oli jo vierähtänyt melkoinen tovi, ja sakki alkoi olla aika tollon näköistä. Tässä pojista yhteiskuva ennen trimmausta:


 
Tässä Elmo ennen:






Manu ennen:






 Ja sitten jälkeen-kuvat! Tässä Elmo:



 






Elmo nuortui ainakin kymmenen vuotta! Sen karva on aina ollut vähän vivahteikas niin, että jostakin kuultaa ruskea, jostakin valkoinen. Nyt kun karva on ajettu lyhyeksi, sen päälaki kiiltää harmaana. Ei kai se vielä ole alkanut vanhuuttaan harmaantua? Elmo on vasta kuusivuotias!





 Mutta mitä tapahtui Manulle?





AHHAHAHA! Manu tuli takaisin puudelina! Sen hännänpäässä on tupsukka! Manu on nyt aivan oikea rouvashenkilön fiini pupsi.







Olen aina pitänyt Manua vähän tollerona, mutta kaiken tuon karvakasan alla se onkin oikeasti hoikka, pitkä ja siro pieni neiti. Ollaan parin päivän ajan Manulle naurettu, mutta Manua itseään ei trimmaus tunnu hetkauttavan suuntaan tai toiseen.


Ei olisi itsellä käynyt mielessäkään, että partakarvat voi kokonaan ajaa pois. Sehän tarkoittaa tietysti siistimpää ruokailua, mutta nyt myös näkee Manun ilmeet paljon paremmin. Trimmaajalta päästessä näin ensimmäistä kertaa, miten Manu hymyilee.





 Ja vielä Elmo ja Manu ennen ja jälkeen:




Onpas ihana, kun on koirat taas hetken aikaa siistinnäköisiä. Normaalisti ei pidetä näin pitkää trimmausväliä, ja jotenkin sitä ehti jo sokeutua omien koirien sottaisuudelle. Nyt ne ovat ihan oikeat jalosukuiset seropit.


Olisihan se jännä, kun itsekin näyttäisi kampaajakäynnin jälkeen aivan toisen lajin edustajalta, vaikka hevoselta. Mitä tykkäät Elmon ja Manun uudesta syyslookista?


tiistai 8. elokuuta 2017

Söpistelyä ja sommittelua



Enää kaksi päivää koulun alkuun! Nyt on uusittu muksun vaatekaappi ja penaalin sisältö: eteisessä ensimmäistä koulupäivää odottaa uudenkarheat, hienot kengät, joita ei ole vielä ollut lupa pukea päälle. Huolella valittu takkikin on vielä käyttämätön, eikä uusia kyniä ja kumeja ole avattu pakkauksistaan. Koulun alkamiseen täytyy vähän ladata jännitystä pienillä uusilla jutuilla, että jaksaa sitten tsempata seuraavaan lomaan saakka. 

Käytin koirat tänään trimmauksessa ja siinä odotellessa näemmä tyhjensin kaikki Oulun kirpparit. Söpöt jutut vain jaksavat viehättää, vaikka yhdet väriöveriähkyt jo kärsinkin. Onneksi on kuistit; niille voi laittaa sellaista herkkää söpistelykamaa, jota ei ehkä muualla jaksaisi katsella. Pinkki metallinen lintuhäkki kantaa nyt sisällään aikaisemmin kierrätyskeskuksen ilmaislaarista löytynyttä kaktusta. Virkattu kaktus on laitettu maalatun säilyketölkin sisälle. Aika nokkela askarteluidea!

Kanavatyöstä suunnittelin tekeväni sohvatyynyn lahjaksi. Emmin taulun ostamista, ehdin sen jo palauttaa kerralleen myyntipöytään, kun taas nappasin sen uudelleen mukaani. Nyt kun se on kotona, en ehkä raaskikaan antaa sitä pois. Jonkun itse näpertämä kukkatyö on hirveän sympaattinen, ja se löysi heti meiltä paikkansa. Sininen Taika-muki taas tuli punaisen ja valkoisten kuppien kaveriksi. Lapsi oli erityisesti toivonut tätä sinistä mukia, ja nyt se sitten sattui tulemaan kirpparilla sopuhintaan vastaan.




Vähemmän söpistelyä mutta enemmän sommittelua vaatii lapsen työpöydän taakse suunnittelemani tarvikehyllykkö. Vai mikä se on? Tuollainen vanerilevy, jolle ajattelin kiinnittää erilaisia koreja ja nipsukoita. Alas voisi vielä liimata tai ruuvata korkkilevyä, johon voi kiinnittää lappuja nastoilla. Vanerilevy on vaneriliikkeestä haettu, ritilähylly kierrätyskeskuksesta 50 senttiä, nipsukat jostakin askarteluliikkeestä, musta avainkaappi kirpparilta, pieni liitutaulu myös ja jämäkät kartongit samoin. Kartongille ajattelin askarrella valkoisen paperin, johon voisi kirjoittaa jotakin sellaisella "näöntarkastusfontilla", siis ylös suurempia kirjaimia, alas pienempiä. 

Ehkä vielä jonkun kirjaimen voisi sahata ja maalata joukon jatkoksi? Tai kirjain siitä korkkitaulusta. Ja purkkeja tietysti tarvitaan aina! Ullakolla pitäisi olla joutilas musta nipsuvalaisin. Vai laittaisiko tähän sittenkin roikkuvan valosarjan?




Tätä on nyt pyöritelty: mitenhän osaisi valita hienoimman mahdollisen järjestyksen ja hienoimmat mahdolliset tavarat! Huominen on vielä aikaa sisustaa. Sitten on aika palata takaisin koulun penkille.