torstai 27. heinäkuuta 2017

Vähän jytyä pojan huoneeseen


Poikarukan oma huone on ollut aivan oman onnensa nojassa, mutta nyt asiaan tulee välitön muutos. Olin suunnitellut työpöydän taakse korkeaa vanerilevyä, jolle voisi kiinnittää mustia asioita. Mustia asioita löytyikin heti kerralla monta yhdellä kirppiskierroksella.


Noita tuollaisia mustavalkoisia printtejä on näkynyt jo jonkin aikaa joka puolella, mutta en silti saa päähäni, mistä se on peräisin. Ikeaa? Anttilaa? Verhojen kuosi näyttää myös tutulta, mutta en sitäkään tunnista.








Taulu pääsi jo paikoilleen sängyn yläpuolelle. Musta avainkaappi ja liitutaulu odottelevat vanerin saapumista, tyyny meni pakastimeen ja verhot pesuun. Onpa kiva, kun on vihdoinkin joku suunta, jota tavoittelee ja saa sitä alkaa noudattaa. Varsinkin vanerin suhteen minulla on kovat odotukset!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Piknikille mars! Kesätunnelmaa kirppareilta


On Pelastusarmeijan kirppareiden toisen postauksen aika! Edellisessä postauksessa lupailin, että seuraavalla kerralla ollaan pihalla. Sen verran tuprutti rakeita kuvauspäivänä, että päädyttiin sittenkin pienimuotoisempaan piknikiin ihan sisätiloissa :) Jutut tulevat siis myös Pelastusarmeijan Sotahuuto-lehteen, mutta lukaisepas sinä se tästä alta blogimuodossa!


   ***


Vähälumisen Suomen kesän aikana joutuu toisinaan tyytymään kompromisseihin. Pääperiaatteena toki on, että pihalle mennään oleilemaan heti kun mahdollista.

Huonommalla kelilläkään ei eväsretkeä kannata jättää välistä. Silloin voi linnoittautua vaikka olohuoneen nurkkaan ja retkeillä hieman pienimuotoisemmin: vähän vilttiä, tyynyä, ehdottoman hyvää seuraa ja pientä naposteltavaa niin, ettei tarvitse heti nousta mihinkään.

Kauniit astiat ovat tärkeä osa kattausta. Yksinkertainenkin ateria maistuu paremmalta, kun se on katettu nätisti esille.

Aina ei tarvitse lähteä kovin kauas saadakseen kiinni oikeanlaisesta tunnelmasta: onneksi retkeily on asennekysymys!




Retkihetki edessä! Kamppeet kasaan ja menoksi! Koirilla on ihailtava asenne kaikkeen tekemiseen: mikä vain kelpaa ja jokainen hetki aamun ensikajastuksesta aina auringonlaskuun saakka on seikkailu. Jopa nukkuminen on oma taiteenlajinsa!

Kirpparilta viidellä eurolla löytynyt arviolta 70-lukuinen villamatto kelpaa hyvin piknik-alustaksi. Kaunis matto päätyi meillä eteiseen: se sopii hyvin kurakenkien kaveriksi, kun siinä oli jo valmiiksi pieni tahra. Vaatteet, hattu ja astiat ovat Pelastusarmeijan kirppareilta.





Valkoinen tausta antaa värillisille asioille tilaa. Keräiltävät tavarat näyttävät ryhmäksi aseteltuna paremmilta kuin sinne tänne ripoteltuina. Kastehelmen tuikkukipoista puuttuu vielä värejä sieltä täältä.

Hidas kerääminen tekee kokoelmasta erityisemmän: puuttuvat värit ostetaan harvakseltaan vain harkittuina hetkinä. 




Appelsiineja tarjolla? Ota siemenet talteen ja katso mihin saakka kasvaa. Herkkä taimi on mukava vieminen ystävälle; sopivan pieni mutta silti ajatuksella kasvatettu ja annettu.




Kesätunnelma on asenteesta kiinni. Pelastusarmeijan kirpparilta löytynyt peltitarjotin on täytetty keveillä herkuilla. Vielä dippikastiketta kasviksille.





Kirppareiden parasta antia ovat astiat, joista ei osaa sanoa, mistä ne ovat peräisin. Fiinit Pelastusarmeijan kirpparilta löytyneet kuohuviinilasit on koristeltu pramein lehtikuvioin. Ehkä niitä on aiemmin käytetty vain juhlavimmista juhlavimpana hetkenä? Nyt niistä hörpitään sitruunalimsaa.





Mummotyylinen pieni maljakko sopii hyvin nykyaikaisempaankin sisustukseen. Eriparisten pikkumaljakoiden rykelmästä syntyisi kaunis kokonaisuus. 








Riihimäen vanha lasipurkki on eleetön maljakko. Takana näkyvät mustat rottinkituolit on ostettu kirpparilta ja maalattu spraymaalilla mustiksi sillä ajatuksella, että kestävät mitä kestävät. Nyt ne elävät huolettomasti omaa elämäänsä pihamaalla.


     ***


Riskaabelia hommaa tuo piknik-puuhastelu! Onneksi nyt on vihdoin luvattu hellettä! Seuraava Pelastusarmeijan juttu tulee taas kuukauden päästä, 30. elokuuta, ja silloin mietitään pienen kodin säilytysratkaisuja.


tiistai 25. heinäkuuta 2017

Rojuvapaata vyöhykettä


Minulla oli niin paljon suunnitelmia aurinkoisen kuistin suhteen. Sen piti olla kukkea keidas, jossa tomaatit kasvavat ja jossa vietetään iltaa ystäväporukalla. Todellisuudessa suurin osa kylvämistäni siemenistä kuoli ennen viiden sentin mittaa, tomaatin taimet ehtivät tätä vauhtia kasvaa täyteen mittaan vuodeksi 2020 (unohdin istuttaa ne isompiin ruukkuihin) ja kuisti on muutenkin toimittanut ennemminkin romulaarin kuin oleskelutilan virkaa. Sinne on ollut niin kauhean kätevä pukata kaikki sellainen, joka on jonnekin muualle menossa. 

Viime viikolla kuistilla noutajaansa odotellut sängynpääty noudettiin, ja tilaa tuntui vapautuvan ihan hirveästi. En ole vielä päättänyt, mitä kuistin kanssa tekisin. Se hakee vielä muotoaan, mutta ainakin se on sentään jo rojuvapaata vyöhykettä!







Pikkuisen ehkä tekisi mieli laittaa kattoon vielä yksi rottinkinen kaluste, sellainen korituoli roikkumaan. Olisipa vain kuisti eristetty, niin sen käyttöikä pitenisi ihan huikeasti molemmista päin kesää. Mutta nuo lautalattiat! Kaikkea ei voi saada, joten se on ilmeisesti joko kauniit lattiat tai siedettävä lämpötila.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Säästeliäitä ajatuksia

Haha, heinäkuu parhaimmillaan ja paleltaa! Ulos ei ole mitään asiaa ilman takkia, ja ullakolle jossakin hätäisessä kesähuumassa säilötyt villasukatkin on jo hyvän aikaa sitten kannettu takaisin. Manu olisi hyvä lämmitin sohvalla istuessa, mutta se ei jotenkin meinaa suostua rooliinsa. Pyristelee aina pois niin, että on pakko pukea tuulihousut päälle. Kelvoton koira.

Meillä on pönttöuuni parin viikon ajan käyttökiellossa, kun siihen tehtiin korjausta, ja massan täytyy antaa kunnolla kuivua ennen lämmitystä. Olen vakaasti päättänyt, ettei sähkölämmitystä laiteta päälle keskellä kauneinta kesää, mutta kyllä odotan sitä kalenteriin merkattua päivää, kun takkaa saa viimein ruveta polttamaan. Ensin hiljakseen, kynttilän liekillä, sitten vasta oikeaa tulta. Uunin korjaus oli sovittu heinäkuulle jo kuukausia sitten; kukapa olisi osannut arvata, että joku haluaisi heinäkuussakin polttaa tulta!
Tuntuuko teistä, että säästämisasiat ja kaikenlainen nuukailu olisivat viime aikoina jotenkin ilmiönä lisääntyneet? Minimalistinen elämäntapa, pienet asunnot, vähällä pärjääminen ja kaikenlainen pennin venyttäminen? Onko se tämä yleinen surkea taloustilanne vai joku trendikäs muoti-ilmiö, vai kiinnitänkö vain itse asiaan enemmän huomiota? Löysin vastikään Youtubesta säästämisaiheiset videot, ja ihan into piukalla niitä katselen. Osa säästämisvinkeistä on niin urpoja, että täytyy ihmetellä, miten säästäjät ovat elämässään pärjänneet. Hehe, laittaa nyt joka päivä purkkiin rahaa: ensimmäisenä päivänä yksi kolikko, toisena kaksi ja 21. päivänä 21 kolikkoa. Sehän pitää erikseen käydä pankkiautomaatista nostamassa eli käytännössä siirtää tililtä purkkiin. Onko typerämpää kuultu? 


Sisustussaralla kotosalla on aika hiljaista. Olen ollut melko totaalisessa ostolakossa ja yrittänyt saada kodikkuutta ja uutta ilmettä jo olemassaolevilla asioilla sekä järjestystä vaihtamalla. Ostolakko on vähän kuin herkkulakko: totaalisen kieltäytymisen jälkeen ei mene kauaakaan, kun ei tee edes mieli huvikseen shoppailla. Sitten huomaa, ettei oikeastaan tarvitse mitään uutta. Karsintasiivous jatkuu yhä vain (!) ja kuistilla odottelee myyntiin näpyttelyään iso kasa sekalaista rompetta. Tavarapaljouden alta paljastuva väljyys tuntuu ihanan raikkaalta. Odotan sitä päivää, kun kotona todellakin on enää vain ne tavarat ja kalusteet, jotka haluan säilyttää. Olenkohan intoutunut liiaksi? Jospa tyhjäksi karsitun kodin keskellä lopulta kadun ja repsahdan täydellisesti. Yritän nyt mutustella kahden vaiheilla olevien tavaroiden luopumista ajan kanssa, ettei sitten tarvitsisi harmitella.







En ole aivan tottunut tähän omakotitaloelämään, ja ihan vasta havahduin siihen, että polttopuut talveksi olisi varmaan hyvä pilkkoa näin mukavilla säillä mielummin kuin sitten, kun sitä puuta jo oikeasti tarvitaan. Saan tutuilta ilmaiseksi joutopuuta, joka muuten kärrättäisiin isolla vaivalla kaatopaikalle, mutta puu täytyy pilkkoa sopiviksi kalikoiksi. Yhden kerran kevään pakkasilla ehdin jo sirkkelöidä menemään, ja sitä luihin puskevaa viimaa ei kyllä jäänyt ikävä. Kädet tärisivät vielä seuraavana päivänä. Olisiko liioittelua ostaa oma moottorisaha? En ole koskaan edes pidellyt moottorisahaa käsissäni, mutta onko se nyt sen kummoisempi laite kuin mikään muukaan. Hankinko nyt halvimman mahdollisen käytetyn vempeleen vai olisiko typerää heti alkuunsa panostaa elämänmittaiseen työkaluun? Ehkä valitsen huokeimman vaihtoehdon ja totuttelen ensin sen käyttöön.


On sitä niin pihalla kaikista yksinkertaisista käytännönasioista. Olisipa koulussa aikanaan ollut joku yleispätevä kotitalouden kaltainen oppiaine, jossa olisi opetettu sellaisia perusasioita kuten polkupyörän korjaaminen, porkkanamaan perustaminen ja moottorisahan käyttö! Helpointa olisi varmaan alkaa hengailla jonkun elämäntapa-Erkin kanssa ja katsoa vierestä, miten mikäkin askare sujuu. Realistisinta lienee kuitenkin jatkaa Youtube-opasvideoiden katselua.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Lempitavaroita


Ihmeellisen synkkä ja sateinen heinäkuu! Aika monena iltana on ollut niin pimeää, että tekee mieli polttaa kynttilöitä. Kuparinen iso lyhty on muodostunut lempilyhdykseni, ja se on kaikkein useimmin käytössä.

Selkeästi sekalainen retrovaihe ja väri-innostus alkavat jäädä taakse. Kaipaan ympärilleni seesteisyyttä ja yksinkertaisuutta. Haluan mahdollisimman vähän tavaroita, mutta kaipaan silti kauniita asioita ympärille. Näiden suhde tasapainottelee vielä, mutta on selvästi jo asettumassa.
 




Lempijuttuja löytyy myös seinältä ruokailuryhmän viereltä. String-hyllykin tuntuu viimein löytäneen sopivan paikan. Se ei alkuun tuntunut asettuvan millään, ja ehdinkin harmitella, että menin valitsemaan tuon retrovärisen valkoisen sijasta. Tai koko hyllyä ylipäänsä. Sattumalta pinnatuolien väritys natsaa hyllyn kanssa, ja nyt ne kaikki ovat kavereita keskenään.




Aurinko vaikuttaa tänään pilkistävän sen verran paheksuvasti, ettei liene soveliasta nyhjätä koko päivää sisätiloissa. Josko vaikka perkaisin pottumaan, joka kasvaa 90-prosenttisesti rikkaruohoa. Olisin muuten kuvitellut olevani paljon parempi puutarhuri kuin olenkaan. Luulin, että kykyni vain kytivät piilossa ja lahjakkuuteni puutarhasaralla olisi puhjennut kukkaan nyt, kun sain ensimmäisen oman kukkapenkkini.

Täytyypä tästä rientää viikonlopun viettoon! Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Maisemataulu makuusopessa


Harmillisen vähän aikaa kesti omenapuun kukkiminen, mutta onneksi puu sentään ilman kukkiakin on mahtavan rehevä ilmestys. Kesällä ikkunat ovat aivan kuin tauluja, kun heti pihalla vastassa on rehevä vihreys.

Syksyllä lehdet putoavat ja näkösuoja hälvenee. Sitten on pakko laittaa verhot, mutta vielä ainakin hetken ajan saa nauttia  paljaasta näkymästä. Ehkä se johtuu pienistä neliöistä ja pinkopahvilla päällystetyistä seinistä, että pölyä tuntuu kertyvän ihan eri tavalla kuin ennen. Verhot saivat lähteä ensimmäisenä, ja matotkin ovat kyllä vähän siinä ja siinä.








Kuvailin eilen Pelastusarmeijan kirppisjuttuja ja huomaan vasta kuvia katsoessa, että unohdin siniset juomalasit hyllylle! Nyt on ollut kirppistelystä piiiiitkä tauko, mutta sekin täytyy lisätä mukavien tehtävien asioiden listalle. Maalaamista ja kirppistelyä siis luvassa, kunhan ensin saa pakolliset asiat alta pois.


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Herkkää ja hempukkaista


Pikkuisen almanakasta myöhässä kotona alkaa näyttää kesäiseltä. Pyöräytettiin järjestystä myös lapsen huoneessa, josta raijattiin yksi taloon kuuluva lastulevyinen kaappi varastoon. Tätä kaikkea uutta, raikkaalta tuntuvaa ilmettä katsoessa tekee taas mieli ruveta maalailupuuhiin. Tällä kertaa tosin ajattelin luottaa maalinpoistoaineen voimaan ja sutia maalia huolettomaan tyyliin. Ehkä jo ensi viikolla?

Edellisen siivouspäivän tuoksinnassa sohva sai kantaakseen kaikki kotimme kukikkaat tyynyt. Nyt on sohvallakin oikein herkkä ja hempukkainen ilme, sellainen kesään sopiva.








Tuolien maalauksen myötä mahdottoman asialliseksi muodostunut ruokailutila kaipasi myös vähän herkkyyttä, joten keräsin pärekorillisen Kastehelmiä pöydän kaunistukseksi. Leikkokukkia ei ole tullut ostettua pitkään aikaan nyt, kun on muutenkin niin vihreää ja kaunista. Yhden kimpun poimin koiralenkillä sisälle asti.





Tämä päivä on taas hujahtanut aivan mahdottoman nopeasti. Toivottavasti huominen sujuu yhtä tehokkaasti!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Lamppuja vaille valmis


Tuolit on viimein kunnostettu ja ruokailutilan pöytäryhmä kattolamppuja vaille valmis! Vihdoinkin! Vaikka kuinka huolellisesti ja pitkäjänteisesti yritin tuoleja kunnostaa, ei jäljestä siltikään tullut täydellistä. Se nyt vain pitää sietää, vaikka kupolia kiristää. Emämöhläyksen tein siinä vaiheessa, kun päätin käsitellä istuinosan ennen pinnoja: istuinosaa suojaavat teipithän repivät pinnojen maalia oikein iloisesti, kun niitä lähti irrottamaan (vaikka yritinkin irrottaa ne ennen kuin maali pääsee kuivahtamaan). Parempi olisi ollut käsitellä pinnat ensin ennen mitään suojauksia ja sitten vasta hioa istuinosa. Sitäkin parempi vaihtoehto olisi ollut irrottaa myös selkänojan pinnan kokonaan.

Projekti on nyt kuitenkin taputeltu, ja tuolit ovat taas ihan tavallisia tuoleja eivätkä enää suuria lupauksia ihmeestä. Valkoista harkitsin loppumetreillä, mutta minusta musta oli lopultakin hyvä valinta. Ihan vahingossa tuolit mätsäävät nyt seinällä olevan String-hyllyn kanssa!




Manu-poika taas on tykästynyt eteisen kenkälootaan, jonka päälle kiputtamalla se pääsee lempiharrastuksensa pariin, vahtimaan. Jos joku vieras koira uskaltautuu kävelemään kotimme ohi, Manu murisee ja haukkuu niin, ettei kenellekään jää epäselväksi, että tässä ollaan nyt Manun reviirillä. Manu on olevinaan niin miehekäs, vaikka se näyttää aivan pörröiseltä pehmolelulta. Eihän tuommoista voi ottaa vakavasti.

Myin muuten haukkupannan juuri pois. Se toimi niin hyvin, ettei sitä enää tarvita keh keh keh keh.





Taas olisi viikonloppu edessä vietettävänä! Muutama rästihomma kuluneelta viikolta painaa kuitenkin vielä päälle. Tuirassa taas olisi Titta på Tuira -tapahtuma ja kirpparithan ovat myös auki. Hmmmm, ikäviä juttuja vai mukavia asioita...?

torstai 6. heinäkuuta 2017

Mustia asioita


Hötkyilenköhän, vai onko tosiaan niin, että pääsiäisen aikoihin aloitettu pinnatuolien tuunailu alkaa olla maalisuoralla? Onko niin, että tuolit todellakin jonakin päivänä vielä valmistuvat?

Ajatuksesta innostuneena kaivoin Artekin kattolamput ei nyt vielä esille mutta lähemmäksi tulevaa paikkaansa. Lamput olisi tarkoitus kiinnittää ruokapöydän ylle vieretysten, mutta sinne täytyy ensin vetää sähköjohdot. Sähköjä odotellessa voisi kuitenkin jo mittailla ja ruuvailla lampuille paikat. Messinkivalaisimet ovat yksi hienoimmista omistamistani asioista, ja ne tulevat olemaan kirsikka kakun päällä, kun olkkari viimein saadaan valmiiksi.




Otsikon lupaamia mustia asioita on tuunailtu viime päivinä oikein urakalla. Aloin empiä, josko pinnatuoleista olisi pitänyt sittenkin maalata valkoiset, mutta päädyin kuitenkin mustaan, kun olin jo ostanut maalinkin. Samalla maalasin jokusen kuukautta sitten 50 sentillä kirpparilta löytyneen saunan oven möhkyläkahvan, josta olisi tarkoitus tehdä naulakot seinälle. 

Ajattelin käyttää sellaista kaksipäistä ruuvia (semmoinen, jossa ei ole kantaa vaan molempiin päihin terävä ruuvipää), mutta jos jollakulla on kiinnitykseen parempi idea, otan sen mielelläni vastaan. Näitä olisi tietysti voinut kokeilla seinälle jo ennen maalaamista, mutta siitä puuttuisi kaikki jännitys.






Tuoleissa on ollut aivan tautinen vaiva, eikä loppua näy vieläkään! Alemmassa kuvassa tuolit on kertaalleen mustalla maalilla maalatut: yritän varoa valumia ja maalaan niin ohuita kerroksia, että pinta saattaa vaatia peräti kolme maalauskertaa. Tätä ennen tuoleista on ensin poistettu maali, irrotettu kaikki klenkkaavat jalat, poistettu liimat (mikä onnistui tosi huonosti), liimattu uudestaan, vahattu istuinosa, hiottu istuinosan maalaamisessa sottaantuneet puupinnat, maalattu pohjamaalilla, välihiottu ja maalattu yhteen kertaan pintamaalilla. Jokaisen maalauskerran jälkeen pitäisi välihioa kevesti, mutta 16 tunnin kuivumisaika alkoi ottaa tässä vaiheessa niin pattiin, että uhmasin kohtaloani ja maalasin toisen kerroksen salaa ennenaikojani, vieläpä ilman välihiontaa. Seuraavaksi vuorossa on välihionta ja kolmas, toivottavasti hyvänen aika viimeinen maalikerros! Tällaiset jutut tuntuvat kaikilla muilla sujuvan aivan suitsait, mutta minä tuherran yhtä ja samaa kuukausitolkulla.

Täytyy silti sanoa, että konjakki-sävyllä vahattu istuinosa ylitti odotukset. Se on todella, todella samannäköinen kuin tuolit joskus aikoinaan olivat! Vahattu pinta myös tuntuu tosi hyvältä, sellaiselta luonnollisen puumaiselta.




Nyt kun tuoleista on ollut niin paljon työtä ja vaivaa, on aivan selvä, ettei niitä sovi ottaa käyttöön ollenkaan. Mitä siitäkin tulisi, että joku turilas istuu liimaukset hajalle, kolhii maalipintaa ja hinkuttaa pepullaan vahaukset piloille. Näitä tuoleja käytetään tasan pyhäpäivinä ja silloinkin vain sievästi.

Pitkä maalin kuivumisaika on silkkaa kiusantekoa sille, joka haluaisi jo viimeinkin saada valmista aikaan ja kaikki maalauspaperit ja muut sotkut alta pois. Ei se silti auta; tässä vaiheessa täytyy vain koettaa malttaa mielensä ja uskoa siihen, että ennen pitkää valmista koittaa! Voi tuska!

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Liikaa ihania kalusteita, liian vähän neliöitä


Viime viikolla yllätyslainaan tupsahtaneet huonekalut saivat koko kodissa aikaan melkoisen kaaoksen. Olohuone saatiin jo kaverin kanssa pyöräytettyä hyvälle mallille, mutta kaikkialla muualla paukkuu nurkat! Meillä on liikaa huonekaluja liian pienissä neliöissä.


Sininen pieni lipastokin oli jo häätöuhan alla, mutta sitten sille löytyikin oikein sopiva paikka. Se näytti niin kovin yksinäiseltä vanhassa nurkassa nököttäessä, mutta nyt siitä tuli osa kokonaisuutta, kun sen pukkasi sinne, mistä löytyi väreihin sopivia pinkkiä  ja sinistä.








Kenkälaatikko tuli vierailemaan eteisen kuistille. Sen vieressä on mustaksi maalattu vanha tupakkipöytä, joka kuuluu taloon.




Aurinkoisesta kuistista on tullut muualle kulkeutuvan tavaran  saattohoitopaikka. Sängynpääty odottelee noutajaansa, sinisen pöydän poistin juuri myynnistä. Tilassa on vielä taloon kuuluva vanha pöytä, josta en tykkää yhtään, mutta joka ei mahdu ullakolle kapeaa portaikkoa pitkin. Rottinkisohvan voisi pukata vaikka pihamaalle.





Sininen pöytä oli jo kirppispalstalla, mutta siitä ei tullutkaan kauppoja. Jos vain se saisi kuistilla tilaa ympärilleen, se olisi aika ihana kahvittelupöytä! Viheliäinen asuntoon kuuluva ongelmapöytä on kuvasta katsoen vasemmalla. Olen odottanut, että se räjähtäisi ja muuttuisi tomuksi, mutta ainakaan näillä näkymin tätä ei ole tapahtumassa.




Myöskin taloon kuuluva keinutuoli siirtyi juuri olohuoneeseen. Onko keinutuoli liikaa vai ei? Ihanahan sekin on, mutta niin on moni muukin kaluste.




Nyt vain täytyy keksiä, kuinka palapeli loksahtaa paikoilleen. Mistähän osaisi lähteä liikkeelle?

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Vanhat tavarat, uusi järjestys


Kaveri piipahti tänään kahvilla ja intoutui kaaosta katsellessaan uudelleenjärjestämään meidän tupaten tukkoista olohuone-makuuhuone-ruokailutilaa. Kahvihetki venähti, kun ruvettiin raijaamaan kalustetta seinältä toiselle. En olisi ikimaailmassa uskonut, että meidän minipienessä tuvassa olisi edes mahdollista vaihtaa kalusteiden paikkoja! Jotenkin vain vieraat silmät näkevät parkkiintuneita paremmin. Nyt meillä on vapaata luppotilaa tanssilattiallisen verran!


Jättikokoinen sohvakin sai ympärilleen kaipaamaansa tilaa. Ihana, kun meillä on nyt oikea sohvanurkkaus ja tilaa jopa sohvapöydälle. Sohva on nyt ilmavammin irti pönttöuunista, mutta silti uunia päin niin, että pääsee löhötessä ihastelemaan elävää tulta.




Jättikokoinen ruokapöytä taas oli ennen sängynmyötäisesti niin, että se vei puolen huoneen verran tilaa. Oviaukko tulee tuohon vasemmalle, mutta hyvin se pöytä siihen silti sopi; turhaa olin varonut tuomasta pöytää kulkuaukon läheisyyteen. Sänky on nyt kahden ikkunan välissä, ja sängynpäätynä toimiva aitan ovikin näyttää ihan uudenlaiselta, kun luonnonvalo osuu siihen kauniisti. Siitä tuli vaaleampi ja aivan erinäköinen. Ihmeiden ihme!





Olipa mahdottoman tehokas kahvihetki! Irrotettiin uudistusvimmassa myös kieltämättä melko rumat ja möhkyläiset verhotangot. Jään nyt miettimään, kuinka verhojen kiinnittäminen jatkossa ratkaistaan. Kankaiset laskosverhot voisivat kyllä olla ihan näpsäkkä vaihtoehto, mutta katsotaanpas ensin ajan kanssa!


lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kaappi ja sen poikaset


Edellisen kodin tavarat seuraavat perässä niin kuin takiaiset. Tällä kertaa miehen oman muuton vuoksi meille taapersi takaisin oikein aimo kasa pientä rompetta ja suurta huonekalua, joko kirpparille näpyteltäväksi tai väliaikaislainaan.


Vanhan antiikkikaapin olin jo ehtinyt mielessäni hyljätä, mutta nyt kun se odottamattomasti tupsahti takaisin mamman luo, tykästyin siihen uudelleen. Pitäisikö sittenkin ottaa antiikkikaappi 60-luvun lasivitriinin tilalle? Olin ajatellut, että iso tummahko kaappi tekisi muutenkin pienestä tilasta tukkoisen, mutta ei se ainakaan vielä siltä vaikuta.





 50 neliötä, viisi kaappia ja väliaikaislaina :))))) "Jee."




Nämä kaapit vielä empivät kohtaloaan: 60-lukuinen lasivitriini, musta matalahko kaappi ja sininen lipasto. Tykkään kyllä kaikista, mutta ei niitä kaikkia voi täällä pitää. Toisaalta pari nyt käyttöön otettua kalustetta on vain väliaikaislainassa, joten olisi varmaan typerää luopua omista siinä huumassa. Tosin nerokkaan viekas suunnitelmani on kinuta vanha antiikkikaappi ja kaksiosainen matala lasivitriini lopullisesti minulle itselleni. Mies voi sitten vaikka katsella niistä otettuja valokuvia.





Matala lasiovinen vitriini tuli nyt mustan kaapin tilalle pönttöuunin viereen. Se sopii tuohon paljon isompaa kaappia paremmin. Vitriini on vain lainassa, mutta minä kyllä oikeastaan haluan senkin takaisin.




Huh huh! Ei ole useiden kaappien omistaminen pelkkää onnea ja auvoa! Kaappirikkauden huipulla tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä.


PS. Meidän molemmat kuistit on täynnä vanhasta kodista ylijäänyttä kirppisrompetta sängynpäädystä keittiön pöytään. Kuka tulisi ja selvittäisi kaaoksen?

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Rimakauhua


Vanhoista, ladon perältä löytyneistä pinnatuoleista on kehkeytynyt oikea ongelma! Sain ne kotiin pääsiäisen tienoilla ja aloitin maalin poistamisen sutjakkaaseen tahtiin. Kun alkoi näyttää siltä, että pian pääsee sutimaan maalia ja vahaa pintaan, tahti hyytyi. 


Irrotin hölskyvät jalat kaikista tuoleista ja nyt kaksi neljästä tuolista on sillä tolalla, että seuraava vaihe on jalkojen liimaaminen. Mutta mikä rimakauhu onkaan noussut tässä työn edetessä! Miten muka uskallan näihin nyt truutata liimaa? Mustaa maalia puhtaaksi nuollulle puupinnalle? Vahasta puhumattakaan! En pääse tästä lukkotilasta eteenpäin. Pakko varmaan vain ajatella, että tulee mitä tulee. Toivoa parasta ja varautua pahimpaan.









Kuisti on ihan karseassa kunnossa, kun juuri edellisestä kodista raijatut, kirpparille joutavat tavarat on raahattu sinne (ja niitä tulee vielä lisääkin). Olisi niin monta asiaa, joihin pitäisi tarttua ensimmäisenä ja välittömästi, mutta ei auta muu kuin taapertaa yksi asia kerrallaan. Jatkan valitsemallani tiellä ja sinnillä käsittelen loputkin tuolit liimausvalmiiksi! Yhdessä osassa oleva tuoli lienee helpompi käsiteltävä kuin kuuteen kalikkaan hajoitettu puukasa. Kun pinnatuolit ovat valmiit, pidän kyllä kaikenlaisista tuoleista taukoa.


maanantai 26. kesäkuuta 2017

Pientä tuunailua, suurta karsintaa


Ilmassa on pientä tuunailua ja suurta karsintaa, kun edelliseen kotiin jätetyt tavarat päättivät sittenkin vielä seurata mukana. 

 
Sininen pöytärukka ehti elää meidän kanssa vain pienen hetken, eikä sitä enää kukaan halua. Päätin ennen kirppisilmoituksen näpyttelyä maalata ensimmäisellä maalauskerralla maalaamatta jääneet välit sieltä, minne jatkopala tulee. Koko viikoksi on luvattu sadetta, mikä tietää mahdollisimman huonoa maalauskeliä, kun ilmankosteus on niin korkea ja maalilla kestää entistä kauemmin kuivua. Mutta jos on päättänyt ruveta maalaamaan juuri nyt, ei aietta voi siirtää yhtään pidemmälle. Viidenkymmenen neliön kodissa ei ole tilaa ylimääräisille ruokapöydille, mikä varsin tehokkaasti innostaa hankkiutumaan liiasta eroon.





Jotenkin kaikki tämä loputon tavaroiden kanssa puljaaminen, jakaminen, ostaminen ja luopuminen on johtanut siihen, että minä olen aivan lopen kyllästynyt joka ikiseen ympärillä näkyvään tavaraan. Voisin karsia tavaramäärän niin vähäksi, että meillä olisi suorastaan askeettisen tyhjää. Tavara tuntuu kummallisella tavalla sitovan energiaa. Se muistuttaa vanhasta, muistuttaa turhasta rahanmenosta, pyörii tiellä ja vie hengitystilaa.





Uudessa kodissa on asuttu nyt muutama kuukausi, mutta ihan vielä ei siltikään olla asetuttu kodiksi.
Mummolareissun jälkeen olisin ollut aivan valmis jäämään pohjoiseen, olla koskaan palaamatta takaisin ankeaan Ouluun. Onneksi juuri palatessa ihanat omenapuut olivat puhjenneet kukkaan ja toivottivat meidät tervetulleiksi. Niistä se onni tulee; pienistä, yksittäisistä hetkistä.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Uhkeat omenapuut


Sillä välin kun kyläiltiin mummolassa puolentoista viikon ajan, meidän omenapuut pihamaalla repesivät rilluttelemaan! Näemme nyt ensimmäistä kertaa pihaa vehreänä, ja onpa tuo muutos aivan uskomaton! Pensasaidat ovat talvisin pelkkää harmaata risukkoa, mutta nyt kun lehdet puhkesivat, pihalle ei tieltä näe ollenkaan.


Omenapuut ovat aivan mielettömän kauniita. Kukkia on ihan järjettömästi! Vanhoissa tonteissa parasta on ehdottomasti vanha puusto. Eihän tällaista ehdi nähdä koko elämän aikana, jos eivät puut ole jo valmiiksi olemassa.





Tuleekohan jokaisen kukan paikalle omena? Kukkia on ainakin miljoona! Minä tiedän jo, mitä annan tänä jouluna joululahjoiksi.





Kukkapenkkikin on rehahtanut meidän loman aikana. Suoraan maahan kylvetyt porkkanat ja yrtit ovat yllättäen lähteneetkin kasvamaan, samoin peruna on noussut pintaan. Kaikkein parhaiten kuitenkin ovat menestyneet rikkaruohot, joita on määrällisesti eniten. Myös koossa rikkaruohot selättävät harkiten kasvatetut kasvit.


Nämä ovat taas niitä hetkiä, kun käy itseä oikein kovasti sääliksi. Onko tuo punainen kasvi nyt rikkaruoho vaiko joku säästettävä kasvi? Miten ihmeessä näistä voi tietää. Miksi se on levinnyt joka paikkaan, vaikka ihan vasta nyhdin koko penkin yksi neliösenttimetri kerrallaan.








Kukkivat omenapuut ovat todella näyttäviä, ja koko piha näyttää niiiiin kauniilta! Valkoisia omenankukkia on varissut myös nurmikon peitteeksi. Kestäisipä tämä vaihe oikein, oikein pitkään!

 
Meillä on vielä juhannuksen kauppareissu edessä, ja sitten aletaan valmistella keskikesän juhlaa. Eihän keneltäkään vain ole päässyt unohtumaan, että tästä eteenpäin aina jouluun saakka päivä lyhenee yksi kerrallaan. Kyllä sitä sopii juhlistaa!

 
Oikein hauskaa juhannusta kaikille!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kesätunnelmissa


Kesä ja mummolan lihapadat! Ollaan muksun kanssa asettauduttu mummolaan lomailemaan ja sukuloimaan. Vielä muutama juttu täytyy hoitaa ja sitten matkataan takaisin arkiseen kotiin.


En ole koskaan itse löytänyt poron sarvia metsästä, mutta tätä paripuolta sarvea olen aina ihastellut mummolassa. Eikö se olekin aika sisustuksellinen esine!





Mummoilupäivät ovat kuluneet monenlaista hyödyllistä nuukailupuuhaa touhutessa. Ensimmäisenä keräsimme siskon kanssa pienet nokkoset, ja pakastin niitä pakkaseen talven varuille. Pinaattikeittoa meillä tulee syötyä aika usein, mutta vastaavaa nokkoskeittoa en ole koskaan edes maistanut. Onkohan se hyvää?


Kuusenkerkät olivat vielä mummolaan saapuessa liian pieniä, mutta eilen ne olivat jo valmiita poimittaviksi. Niistä keitellään paraikaa kuusenkerkkäsiirappia, joka on kuulemma hyvä yhteen jos toiseenkin asiaan aina yskänlääkkeestä lähtien. 


Kuusenkerkät ja nokkoset ovat molemmat uusia kokeiluja. Toivottavasti niistä tulee maistuvia ja muutenkin onnistuneita. Ajatella, kuinka paljon ulkona olisi puhdasta ja terveellistä ruokaa ihan itsekseen kasvamassa, kun vain osaisi niitä hyödyntää.





Koivu olisi juuri näin juhannuksen alla sopiva vastojen tekemiseen. Katsoin Youtubesta vastansitomisohjeet ja koetin tehdä perästä. Opasvideolla papparainen sitoi vastan muutamassa minuutissa ja itse nyhjäsin risujen parissa puoli päivää. Pientä harjoitusta näkyy vielä vaativan, mutta ehkä seuraava onnistuisi jo paremmin.








Mummolassa täytyy tietysti myös aina vähän ommella. Ensimmäiset shortsit olivat niin pienet, että menivät serkkutytölle, mutta toiset ja kolmannet onnistuivat aivan nappiin! Tosi kiva, kun löytää toimivan kaavan ja voi vain toistaa samaa mallia kerta toisensa jälkeen. Muksu olikin jo kasvanut yli edelliskesän vaatteistaan.
 
















Koirat ovat saaneet rymytä päivät pitkät vapaina. Ne ovat olleet aivan erityisen onnellisia, haisevia ja likaisia. Onpahan meillä tympeä palata takaisin kaupunkiin näin kivan maalaisloman jälkeen!