keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Lempeää valoa makuusoppeen


Löytyihän se valosarja, kun vähän kaivoi! Eikä ollut edes pahassa paikassa. Olohuoneen nurkkaan rakennettu makuusoppi sai taas vähän lisää hämyä ja tunnelmaa pienen valon myötä. Pimeällä on ihan taianomainen tunnelma valkoisten verhojen ja lempeän valon keskellä. Vähän niin kuin pilvessä nukkuisi.








Niin kovin paljon ei ollut makuusopen suhteen odotuksia, että aivan yllätyin kuinka mukava siitä tulikin! Enää muutama isompi kaluste (lapsen sänky, keittiön pöytä ja tuolit sekä pesukone), niin alkaa olla ainakin pääpiirteittäin valmista. Loppu, epämääräinen roju joutaa vintille siksi kunnes enempi kiinnostaa!


4 kommenttia:

  1. Ihanan söpö ja herkkä näkymä :)

    Jotenkin kiinnostaisi myös sellainen kuva missä valkoisen tilanjakajaverhon sijasta olisi muutama vanha harmaa puulauta (katosta lattiaan yltävät)? Metri leveyttä riittäisi sohvan puoleen väliin saakka ja lautojen välissä olisi pieni rako, jotta ikkunasta tuleva valo heijastuisi koko huoneeseen. Ja tähän nk. puuseinään voisi laittaa muutaman taulun (vaikka sen minkä maalasit) tai seinälampun tai pienen peilin tai...

    Hih, taitaa tavallisen sisustusinnon lisäksi "kevätsisustusinto" iskeä meikäläisen alitajuntaan.

    Aurinkoista torstaita!
    Terkuin, Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota laudoitusta joku toinenkin ehdotti! :) Minä ajattelen, etten halua tuohon pieneen ja tukkoiseen väliin mitään kovin raskasta. Kevyt sermikin olisi jotenkin vaivalloinen ja kömpelö noin pienessä tilassa.

      Hei mullekin on iskemässä kevätsisustusinto! Siis sellaisen tavallisen muuttosisustusinnon lisäksi. Tänään kävin hakemassa siemeniä salaatteihin, yrtteihin ja sen sellaisiin! Tämä on se aika vuodesta kun olen vielä tosi pätevä puutarhuri :)

      Oikein mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tavarankarsintasarjat jatkuvat - sen viimeinen lause kertoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi jatkua, kun vain saisin aikaiseksi tehdä koosteen! Viime kuulta jäi tekemättä kooste, kun muutto tuntui sotkevan kaiken ihan miten sattuu.

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!