keskiviikko 9. elokuuta 2017

Resupekasta puudeliksi


Koiranturilaat Elmo ja Manu kävivät eilen aivan oikealla ammattitrimmaajalla, Elmo toista kertaa elämässään, Manu ensimmäistä. Annoin trimmaajalle poikien suhteen vapaat kädet. Odotin, että Elmosta tulee siistinnäköinen ja Manusta ehkä vähän siistimpi kuin ennen trimmausta.

 
Hinnastossa oli pieni haitari, johon vaikuttaa koirien käyttäytyminen. Elmo ja Manuhan tietenkin rettelöivät trimmaajalla niin, että saatiin maksettavaksi korkeampi maksu: Manu oli kuulemma arastellut ja satavarmasti vollottanut koko ajan, Elmo taas oli hipsuttanut jalkojaan mielenosoituksellisesti niin, ettei niitä pystynyt ajelemaan. Vasta trimmauksen loppuvaiheilla Elmo oli antanut periksi ja päästi trimmaajan tekemään työnsä loppuun. On se kyllä jääräpää.


Edellisestä trimmauskerrasta oli jo vierähtänyt melkoinen tovi, ja sakki alkoi olla aika tollon näköistä. Tässä pojista yhteiskuva ennen trimmausta:


 
Tässä Elmo ennen:






Manu ennen:






 Ja sitten jälkeen-kuvat! Tässä Elmo:



 






Elmo nuortui ainakin kymmenen vuotta! Sen karva on aina ollut vähän vivahteikas niin, että jostakin kuultaa ruskea, jostakin valkoinen. Nyt kun karva on ajettu lyhyeksi, sen päälaki kiiltää harmaana. Ei kai se vielä ole alkanut vanhuuttaan harmaantua? Elmo on vasta kuusivuotias!





 Mutta mitä tapahtui Manulle?





AHHAHAHA! Manu tuli takaisin puudelina! Sen hännänpäässä on tupsukka! Manu on nyt aivan oikea rouvashenkilön fiini pupsi.







Olen aina pitänyt Manua vähän tollerona, mutta kaiken tuon karvakasan alla se onkin oikeasti hoikka, pitkä ja siro pieni neiti. Ollaan parin päivän ajan Manulle naurettu, mutta Manua itseään ei trimmaus tunnu hetkauttavan suuntaan tai toiseen.


Ei olisi itsellä käynyt mielessäkään, että partakarvat voi kokonaan ajaa pois. Sehän tarkoittaa tietysti siistimpää ruokailua, mutta nyt myös näkee Manun ilmeet paljon paremmin. Trimmaajalta päästessä näin ensimmäistä kertaa, miten Manu hymyilee.





 Ja vielä Elmo ja Manu ennen ja jälkeen:




Onpas ihana, kun on koirat taas hetken aikaa siistinnäköisiä. Normaalisti ei pidetä näin pitkää trimmausväliä, ja jotenkin sitä ehti jo sokeutua omien koirien sottaisuudelle. Nyt ne ovat ihan oikeat jalosukuiset seropit.


Olisihan se jännä, kun itsekin näyttäisi kampaajakäynnin jälkeen aivan toisen lajin edustajalta, vaikka hevoselta. Mitä tykkäät Elmon ja Manun uudesta syyslookista?


26 kommenttia:

  1. Sukupuoli käy ainakin selkeästi ilmi nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi poikia ei tunnu nolostuttavan :) Edellinen kampaus oli kyllä sen suhteen siveämpi.

      Poista
  2. Hieno muutos pojilla!
    - Sanna -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne taas niin erinäköisiä :) Hetken aikaa saa nautiskella siististä ulkomuodosta. Koko ajanhan se karva kasvaa takaisin.

      Poista
  3. No kovasti kyllä muuttuivat!! Mä itse asiassa luulin, että ovat ihan samannäköiset karvakuorensa alla, mutta nehän onkin aivan erinäköisiä ja -rakenteisia! Ylläriiiiii!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon kyllä Manua ite trimmannu, mutta mullekin jotenki tuli yllätyksenä, että sillä on noin pitkulainen kuono! Ja jotenkin se näyttää taas kauhean pitkältä, kun on tikkujalat. Manu on pörrösenä enemmänki pallo.

      Manu on ollu piilossa kaikki nämä vuodet.

      Poista
  4. Ihan huippu muutos 😄👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on täällä vähän erimielisyyttä, onko Manun uus ulkomuoto jopa liiankin fiini ja naisellinen :) Minusta tuo hännäntupsukka on aivan hulvaton!

      Poista
  5. No nyt on hyvä ottaa uudella karvattomammalla lookilla syksyn sadekelit vastaan! ;-)

    Olen itse trimmannut cockerspanielini aina itse, mutta nyt vannoin vieväni sen tästedes jollekin ammattitaitoiselle hoidettavaksi. Karvasotku mitä siitä syntyy on aivan hirveä, kaupan (halpis)trimmerit surkeita ja hermo menee sekä koiralla että rimmaajalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurakelit tervetuloa! Ja kaikenlainen sottainen syötävä myös! Jos vaikka kermaviiliä antaa, Manulla on aina mennyt ainakin puolet tavarasta viiksikarvoihin. Kyllä se on varmaan mahtanut miettiä, mistä kummasta on kyse.

      Karvasotku on tosiaan jotakin aivan käsittämätöntä. Vaikka kylppärissä trimmaa, sitä karvaa menee silti aivan joka paikkaan. Ja se kutittaa nenässä ja niskassa! On se melko tyyristä viedä kaksi koiraa trimmaajalle, siis jos meinaisi pitää ne jatkuvasti siisteinä, mutta onhan se kyllä itsellekin aivan luksusta, kun ei tarvitse kärsiä trimmaamisen vaivaa.

      Meillä on Elmolle ostettu monta vuotta sitten eläinkaupasta joku 90 euron trimmeri, joka kyllä Elmon karvaan puree, mutta ei Manun paksuun karvaan niinkään. Se myös kuumenee melko nopsaa, eli pitää pitää taukoja (joiden aikana koira sitten hipluttelee ympäri asuntoa ja levittelee karvasilppuaan). Manulle pitäisi olla jotkut lampaan keritsimet.

      Poista
  6. Manu kutistui puolella :D Hyvät lopputulokset tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manu on jo alkanut kasvattaa karvaansa takaisin hyvää vauhtia :) Se on ilmeisesti päättänyt käyttää kaiken energiansa karvan kasvattamiseen :)

      Poista
  7. Voi pojat! Meiän Elmo on taas kasvanut niin täyteen turkkia, vaikka sen keväällä/alkukesästä leikkasin... on varmaan pitempi karvainen kuin teiän Elmo kuvassa ennen ... Mutta kyllä ovat pojat nyt siistin näköisiä! Meillä Elmoa ei varmaan vois viedä trimmaajalle,kun se on niin arka ja minäkin joudun sen leikkaamaan niin, että mies pitää siitä kiinni :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellanen mielikuva, että olisin joskus lauhoilla talvikeleillä trimmannut koirat (vai oliko se sittenkin peräti loppusyksyä). Tämä oli ihan poikkeuksellisen pitkä tauko, kun oli tarkoitus viedä ammattilaiselle, eikä laiskat saatu aikaa varatuksi. Seuraavan kerran trimmaan kyllä itse, mutta harmittaa koskea tuohon nätisti leikattuun versioon. Totta kai oikea trimmaaja tekee paljon siistimpää työtä, mutta Manukin pitää kuitenkin parin kolmen kuukauden välein trimmata, niin käy kalliiksi.

      Meilläkin Manu on tosi arka ja Elmo taas muuten vain vihaa trimmaamista. Joku taikakosketus ammattilaisilla on, kun ne saa kyllä koirat olemaan aloillaan! Jos väkisin pitää koiraa kiinni, se varmasti rimpuilee vastaan kahta kauheammin. Minä suosittelisin kokeilemaan ammattilaista. Saatat yllättyä! :)

      Poista
  8. Aivan ihana postaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäisesti kiitän mukavasta kommentista :)

      Poista
  9. Kiitos! Ihana postaus! :) mutta siis onko Manu tyttö vai poika - meinasin ensin kysyä kunnes tajusin tarkistaa kuvasta :)

    Minkä rotuisia ne on? Ja siis mä en ymmärrä...miksi ne trimmattiin noin erilailla??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manu on ehdottomasti hyvin miehekäs mies! Se on niin miehekäs, ettei miehekkyys kärsi, vaikka onkin vähän tyttöpuudelikampaus :)

      Elmo on Manun isä. Elmon isä oli kääpiöpinseri ja emä villakoirasekoitus (villakoira + coton + lhaso apso). Manun emä taas on cockerspanielin ja villakoiran sekoitus. (Muistinkohan ihan oikein? On niin paljon rotuja, että päässä vilisee.)

      Trimmaaja kyseli toiveita, mutta halusin yllätyksen. Trimmaaja itse sanoi, että nyt on koirat erinäköiset, omat persoonansa. Elmolle sopii minusta tuollainen älykkään snautserin trimmaus, Manusta taas saa ilmeisesti mitä vain leivottua! Hännäntupsukka on minusta ehkä paras :D Ja onhan Manu muutenkin vähän tuollainen kaunosielu.

      Poista
  10. Kylläpä muuttuivat, ei uskois samoiksi koiriksi. Meillä on kääpiövillakoira myös parturointi kunnossa. Koskahan sitä ehtis tehdä ton työn.
    Minä ja isäntä teemme yhdessä, mä pesen, sit oon apuna parturoinnissa.
    Meidän koira ei ole näyttelykoira, on vain meidän rakas kotikoira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pestään koirat edellisenä päivänä ennen trimmausta, että turkki ehtii kunnolla kuivua. Elmo kuivuu itsekseen (toki sitä pyyhkeellä kuivataan), mutta Manu on niin työläs, että se on pakko kuivata hiustenkuivaajalla, että karva joskus kuivaa. Elmo tunkee siihen väliin aina, että sitäkin pitää föönata.

      Näyttelykoirista olisi varmaan ihan törkeä vaiva. Helpommalla pääsisi, kun olisi sellainen koira, jonka turkkia ei tarvitse ikinä trimmata.

      Poista
  11. Voi miten suloiset koirat! Muutuivat kyllä tosi paljon, mutta yhtä suloisia molemmissa asuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manulla oli itse asiassa niin paljon karvaa, että valjaat tuntuvat tosi väljiltä trimmauksen jäljiltä! Aina sen karva on ollut sellaista, että se joistakin kohdin vanuttuu, mutta minusta se nykyään vanuttuu vielä enemmän kuin ennen. Koirat on vuosi sitten kastroitu, ja se kuulemma saattaa vaikuttaa karvan laatuun.

      Elmon karva näyttää nyt trimmauksen jälkeen mukavan kiiltävältä :) Kun se kasvaa, siitä tulee taas reuhkana.

      Poista
  12. No johan sieltä kuoriutui eri näköiset koirat! :D
    Meillä oli vuosi sitten hoidossa sillointällöin vehnäterrieri, joka kasvatti karvaansa älytöntä tahtia ja tuli ihan toisena koirana aina trimmausten jälkeen hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karva tosiaan kasvaa hirveän nopeasti. Pitää yrittää seuraavan kerran trimmata niin, ettei nämä uudet kampaukset pääse kasvamaan aivan yli mitoistaan.

      On se ammattitrimmaaja oikeasti ihan luksusta!

      Poista

Mukava, kun jätit jälkesi!